perjantai 23. toukokuuta 2014

Voitonpäivä

Tiistaina saatiin sitten kiinni kesän urheilutarjonnasta myös täällä kotopuolessa. Kyseessä oli tietenkin Hippoksen pesäpallostadionin uuden tekonurmen vihkiäisottelu, jossa Kirillä oli vastustajana Kouvola. Avomiehen ja pojan lisäksi mukana oli myös appiukko eli pappa, joka ei tosin pelistä tainnut kovin paljon nähdä, pikkuinen herra työnjohtaja kun oli sitä mieltä, että kävely on paljon jännempää kuin pesis.

Hippokselle oli tosiaan saatu täksi kaudeksi uusi tekonurmi ja jo oli aikakin. Edellinen taisi olla liki kaksikymmentä vuotta vanha ja kuulemma jopa hengenvaarallinen. Keväällä oli useampaankin kertaan ollut Kirin Facebook-sivuilla kutsu kenttätalkoisiin ja oikein kyllä harmitti, kun aikataulut eivät natsanneet enkä päässyt yksiinkään mukaan. Lajin hartaana fanina kun olisin mielelläni ollut auttamassa. Mutta kovasti olivat talkoolaiset ahertaneet tiistai-aamuun asti ja kentän yleisilme olikin kyllä positiivinen yllätys.

Ensimmäinen plussa siitä, että vihdoin oli saatu sisäänkäynnin ja lipunmyynnin paikkaa vaihdettua. Ennenhän lipunmyynti sijaitsi katsomon alla, liki mäntypusikossa, josta sitä oli vaikea edes huomata, jos ei tiennyt, mistä etsiä. Nyt oli parempi paikka löytynyt kolmospuolen katsomon vierestä. Toinen plussa tietenkin uudesta, upeasta tekonurmesta.

Kolmas plussa siitä, että myös koko katsomo oli maalattu! Ei tainnut olla aivan pieni urakka. Toki pelkällä maalillakaan ei voida ihmeitä tehdä. Ainakin allekirjoittaneen silmin katsomolla ei kovin montaa elinvuotta taida olla edessään, lautojakin on jostain kohtaa mennyt jo poikki. Ja on se nyt kumma, että nykypäivänä kentällä, jossa pelaa ei vain yksi, vaan KAKSI, superpesisjoukkuetta, ei ole katettua katsomoa! Sitä häviävän pientä liparetta kakkospuolella ei juuri voi katokseksi sanoa. Tietenkin ymmärrän, että rahastahan se on hyvin pitkälti kiinni. Tuollaiset investoinnit ovat aina jostain muualta pois. Mutta silti.


Mitä itse peliin tulee, olisi suonut osan talkoolaisten tarmosta tarttuvan myös Kiriin. Lyöntipeli oli melko onnetonta ja ulkokentästäkin vuoti hieman liian helposti. Yhden juoksun sentään saivat toisella jaksolla, mutta sekin tuli täysin lahjana Koplan lukkarin yritettyä kauhaista palloa, joka ei jäänytkään räpylään, vaan kimmahti takaisin etukentälle. Ottelu meni siis puhtaasti 0 - 2 (0 - 3, 1- 7).

Mutta valoa omaan päivääni toi asia, josta olin haaveillut jo vuosikausia. Pääsin nimittäin tauolla pojan kanssa kävelemään kentälle. Aiemmin olen aina ihaillut siellä vipeltäviä lapsosia ja heidän iloaan. Ja voi sitä riemua, mikä Vilhonkin kasvoista kuvastui, kun pääsi hiekalla tepsuttelemaan ja näki isojen poikien (n.5-vuotiaiden) viilettävän ohitse. Tänä kesänä kun vielä pääsisi kävelyttämään kentällä myös Kankaanpäässä, tämän äidin riemu olisi rajaton. :-)

Ja kuten jo mainitsin, oli pikkumiehellä varsin paljon muuta puuhaa pelin seuraamisen ohessa. Papan kanssa oli pakko päästä kävelemään ja niiltä reissuilta tarttui matkaan pari kohtalaisen kokoista käpyä. Elävästi tuli mieleen Kummeli Stories -elokuvan "pidetty liikunnan ja uskonnon opettaja", joka aamunavauksessaan tokaisi, että "Meidän tulisi kerätä elämän käpyjä elämän varastoon". Juuri tästä on ylläolevassa kuvassa mielestäni kyse.

Eilen olikin toisen suosikkilajini vuoro. Täytyy tunnustaa, että aiempien pelien perusteella en alkuunkaan uskonut Leijonien menestykseen Kanadaa vastaan. Takaraivossa kuitenkin kyti pienenpieni ajatus "entä jos?". Kukaanhan ei ole voittamaton, ei edes jääkiekkoilun emämaa. Koska peli alkoi verrattain myöhään, vietin puolet siitä makuuhuoneessa imettämässä, avomiehen ja kyläilemään tulleen isoveljeni istuessa olohuoneessa telkkarin ääressä. Toki makkarissakin telkkari on, mutta katsoin aivan muita ohjelmia. Voi että, miten melkein unen partaalla ollut poika säikähti, kun isi ja eno rupesivat huutamaan ilosta Suomen tasoitettua pelin. Onneksi uni oli juuri tullut silloin, kun johtomaali syntyi. Siinä vaiheessa itseltäni petti hermot ja pakenin jännitystä saunaan, lukemaan kirjaa. Avomies tosin huomautti, että pääsin kuitenkin tunnelmaan, kun sain istua lauteella hänen vienosti hieltä tuoksuvien jääkiekkovarusteidensa joukossa. :-D

Toivotaan, että myös tänään olisi voitonpäivä. Illalla on nimittäin tarkoitus taas suunnata Hippokselle, jossa Kirin vieraana on KaMa! KaMa-lippu messiin, mieli korkealle ja äänijänteet valmiiksi.



rakkaudella,


manteliMinni

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kirjoittaminen kirjoittaminen blaa blaa blaa

Jahas, onkin päässyt jo puolitoista kuukautta vierähtämään edellisestä kirjoituksesta. Käsitöitä olen tehnyt entiseen tahtiin (siis ainakin aloittanut uusia), mutta syy taukoon on ollut selvä. En vain ole jaksanut kirjoittaa mitään ylimääräistä. Ja se puolestaan johtuu siitä, että olen vihdoinkin päässyt aloittamaan tosissani gradun kirjoittamisen, jee! Poika on ollut useana päivänä mumminsa luona hoidossa, jolloin olen itse päässyt raahautumaan yliopistolle tai kotona koneen ääreen. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, toivottavasti syksyyn mennessä on tutkimukseni valmis ja kansien välissä. :-)

Paljon on jäänyt raportoimatta tauon vuoksi, esimerkiksi äidin kanssa tehty ihanan virkistävä reissu Tampereelle, jossa kävimme katsomassa Les Miserablesin, joka on ehdottomasti suosikkimusikaalini. Rakastuin siihen nähtyäni sen pari vuotta sitten Åbo Svenska Teaterissa. Nyt on sitten nähty suomenkielinenkin näyttämöversio ja tietenkin elokuvan kävin katsomassa viime vuonna ja blu-ray löytyy leffahyllystä. Vielä jos jaksaisi tarttua Victor Hugon alkuperäisteokseen.

Toinen tärkeä tapahtuma oli kauan odotettu miesten Superpesiksen kauden avaus. Kiitos Varsinais-Suomen Pesiksen, pääsimme nauttimaan siitä Turussa. Ja mikä vielä parempaa, sattui niin sopivasti, että ottelussa pelasi KaMa. Koska suuri osa viimevuotisista pelaajista ja pelinjohtaja lähtivät muihin seuroihin, on joukkue uudistunut melkoisesti ja rakentuu enemmän omien kasvattien varaan. Urheilumediassa on tullut rankkaa, joskin realistista arviota Mailan sijoituksesta tällä kaudella; hännänhuipuksi on jäämässä ehdottomasti, vahvuuksia ei ole, heikkouksia senkin edestä. Mutta onneksi arviot ovat vain arvioita ja se nähtiin hienolla tavalla 10.5. Nimittäin KaMahan otti ja voitti Hyvinkään Tahkon 2 - 1 (4 - 3, 0 - 3, 1 - 0). Jos toisella jaksolla ei olisi tullut karmeaa harhaheittoa, olisi varmasti kolmekin pistettä ollut ihan otettavissa. Kyllähän siitä riemu repesi ja tämäkin mamma heilutti vanhaa KaMa-lippua kentän laidalla kuin heikkopäinen. :-D Toki on vielä pitkä kausi edessä, joten saa nähdä, saavatko kankaanpääläiset yllätysmomentin uudestaan päälle eli nouseeko Maila kuin feeniks. Ehheh.

Mutta noita edellisiäkin tärkeämpää on ollut nähdä oman lapsen kehittyminen. Meillä ei selvästikään ole enää vauvaa, vaan touhukas taapero. Kävelemäänkin on opittu eikä poju muuta haluaisi tehdäkään. Vielä emme ole yhtään yötä viettäneet erossa, mutta merkittävä askel otettiin tuon Tampere-reissun yhteydessä. Teimme niin, että menin Vilhon kanssa junalla Jyväskylästä Tampereelle. Äitini tuli puolestaan Turusta isoveljeni kanssa. Tampereella teimme sitten vaihdon ja pojat jatkoivat samantien Turkuun. Eli olin koko päivän erossa pikkumiehestä. Yllättävän hyvin sujui. Kun vihdoin pääsimme äidin kanssa Turkuun ja muumolan ovesta sisään, poika katseli ihan ilmeettömänä. Mutta heti, kun olin menossa vessaan eli pois näkyvistä, alkoi itku. Äidin pikkuinen rakas. <3

Ja nyt käsitöiden pariin:


Avomies täytti viime kuussa 30 vuotta, enkä keksinyt muuta lahjaa, joten tikuttelin hänelle sukat Nalle luontopolku Kaarnasta. Pari pipoa kyseisestä langasta hänellä jo onkin. Ohjeena Novitan perussukkaohje, puikot 3mm, langankulutus 81 grammaa.


Samasta langasta jo edellisessä postauksessa mainitsemani lappuhousut ystäväni vauvalle. Pojan ristiäisiä juhlittiin Tampere-reissun jälkeisenä lauantaina, minkä takia Turkuun matkustinkin. Mainion ja miehekkään nimen sai. Ohje löytyi Suuresta käsityölehdestä, 3/2007. Puikot 3mm ja 3,5mm. Langankulutus 107 grammaa. Tykätyt ovat olleet ja sain jopa kännykkääni hellyttävän kuvan pojasta vaunuissaan neulomani vaatteet yllään.


Ja mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsee eli jälleen Baktus, tällä kertaa tosin pitsisenä versiona. Tämä menee lahjaksi kummityttöni isosiskolle, joka pääsee kesäkuussa ripille. Lankana Butterfly Threadsin Standard Metallic, jota kului 72 grammaa. Puikot 3,5mm.



Tämä kaulahuivi on puolestaan alkuviikon tuotos. Istuin maanantaina ja tiistaina suuressa graduseminaarissa, jossa suomen kielen oppiaineen opiskelijat esittelivät gradujaan. Koska seminaari kesti maanantaina kahdeksan ja tiistaina neljä tuntia, oli esityksiä kuunnellessa myös runsaasti aikaa neuloa. Annoin projektille Ravelryssa nimen Aivot narikkaan, koska kyseessä on ihan vain perushuivi. 40 silmukkaa, 2o2n  n.180cm. Halusin neulottavaksi mahdollisimman yksinkertaisen työn, jotta keskittymiseni esityksiin ei häiriintyisi, nehän kuitenkin olivat pääasia. Puikot 4,5mm. Lanka 7 Veljestä Nostalgia, langankulutus 192 grammaa. Ihan vain huvin vuoksi en tätä neulonut, tämä menee lahjaksi isoveljelleni, joka täyttää 30. Hänen syntymäpäivänsä on tosin vasta marraskuussa, joten melko ajoissa. olen.


Isoveljen avovaimon serkku on saamassa tässä kuussa lapsen ja halusin tätäkin muksua muistaa jotenkin. Päätin tehdä peiton ja yksinkertaisten töiden makuun päästyäni päädyin isoon isoäidin neliöön, kokoa tuli noin 65x65cm. Reunassa kerros kiinteitä silmukoita ja rapuvirkkausta. Tähän sain upotettua lähes kaiken Turusta ostamani Gjestal Noran; langankulutus 289 grammaa. Koukku 3,5mm.

Valmistuneiden töiden myötä tämän lankavarasto on taas reippaasti yli kilon miinuksella, vaikka nappasinkin äidiltä 463 grammaa erinäisiä jämälankakeriä, enimmäkseen Seiskaveikkaa. Toki myös jätin Turkuun viime reissulla 117 grammaa Novita Sädettä, joiden on määrä jossain vaiheessa kulkeutua ystävälleni Epelle.



Tällaista täällä tänään. Toivottavasti blogihiljaisuus ei veny yhtä pitkäksi tällä kertaa.



Neulomisiin!


Rakkaudella,

manteliMinni