perjantai 29. elokuuta 2014

Joskus vain tekee mieli...

... tehdä pari pikaista välipalatyötä, vaikka JYHejä olisi vielä muutama kesken ja jokunen joululahjakin odottaisi tekijäänsä:


Pari päivää sitten iski ihan hillitön himo tarttua Poppelista ostamaani vaaleanvihreään Parisiin ja muuttaa se verkkokassiksi. Innostus oli lopulta niin kova, että tein samantien kaksi kassia. Kuvia on kuitenkin vain yksi, koska toinen kasseista lähti tänään jo eteenpäin. Laitoin sen menemään anopin mukana hänen siskolleen, joka täyttää huomenna 60 vuotta. Kassin ohje löytyy Ravelrysta. Molemmissa kasseissa koukku 5mm. Ensimmäinen painoi 103 grammaa ja toinen 99 grammaa.

... lukaista Minimanin mainos läpi ihan vain nopeasti, ei siellä kuitenkaan mitään ole. Ja huomata, että tietyt Novitan langat tietyissä väreissä ovat tarjouksessa 4 kerää / 10€. Joten päätin lohkaista Karnaluks-reissun budjetistani pari kymppiä ja poljin kauppaan tänään. Mukaan lähti kahdeksan kerää Nallea, neljä kerää meleerattuna ruskeana ja neljä kerää valkoisena:



No, jospa NÄILLÄ nyt sitten pärjäisi sinne puolentoista viikon päähän. :-D



Neulomisiin!


rakkaudella,

manteliMinni


lauantai 23. elokuuta 2014

Poppeli muistoissain

Viime viikon perjantaina sulki Poppeli ovensa. Vaikka en kovin usein siellä käynytkään, surettaa hieman. Voi sitä iloa ja ihmetystä, kun aikanaan huomasin jossain käsityölehdessä olleesta mainoksesta, että Jyväskylässä on lankakauppa ja pyöräilin ekan kerran sinne. Tiesin heti viihtyväni kaupungissa entistä paremmin. Ja ne pari kertaa, kun kävin siellä ystäväni Epen kanssa. Niin, ja kerran kävin siellä jopa ostamatta yhtäkään kerää lankaa, voitteko uskoa! Sillä kerralla vein puotiin kassillisen minun ja äitini neulomia Etiopia-nuttuja, jotka sitten toimitettiin eteenpäin.
   Kaupan loppumisen aiheuttamaa murhetta olikin sitten aiheellista käydä lievittämässä viime viikon torstaina tekemällä "hieman" jäähyväisostoksia. Kaikki langat olivat -50%, joten käsistähän homma lähti:



Kymmenen kerää Drops Safrania sekä vaaleansinisenä että vaaleankeltaisena. Ikuisella tekosyyllä "näistä voi tehdä pojalla jotain". Tosin sain Poppelin omistajalta Pauliinalta vinkin että tuota vaaleankeltaista voi myös värjätä, joten ehkä siitä muodostuukin joskus jotain värikästä itselle.



Näihin vihreisiin Dropsin Pariseihin en oikein osaa sanoa mitään järkiperustetta, mutta mukaan lähtivät kuitenkin. Vielä ei ole selkeää ideaa käyttötarkoituksesta, mutta näistä voisi kyllä saada aikaiseksi kivoja verkkokasseja.


Nämä yksittäiset kerät Dropsin Alpacaa huutelivat minulle hyllyltä ja oikein loistivat houkuttelevia värejään. Pinkkiä olin jo ostanut keväällä käsityömessuilta kolme kerää ja kai tuosta turkoosistakin saa vaikka pipon väkerrettyä. :-)

Eli yhteensä kotiutin Poppelista 1600  grammaa lankaa. Niillä pärjää jonkin aikaa. Ainakin siihen asti, kun parin viikon päästän lähden äidin kanssa Tallinnaan ja siellä tietenkin Karnaluksiin (jepjep, olen 26-vuotias ja lähden ET-lehden lukijamatkalle :-D ).

Toki voin kompensoida osan lankaostoksistani valmiilla töillä. Nyt saan vihdoinkin esiteltyä osan JYH-töistäni. Niitä on valmiina jo 13, mutta en viitsi niitä kaikkia pläjäyttää tähän kerralla.



Ylimmän huivin virkkasin Eppe-kaverini äidille. Vaikka Eppe itsekin on himoneuloja, niin omien sanojensa mukaan ei muka osaa virkata. No, ilomielin virkkailin huivin ja sain siitä palkkioksi TGV-huivin ohjeen, jolla toteuttamani tekeleen esittelen joskus myöhemmin. Kaksi alempaa huivia ovat peräisin purkamastani puserosta, josta olisi varmaankin tullut ihana, mutta intoa ei vain enää löytynyt. Ne ajattelin lahjoittaa isäni serkuille, jotka tapasin pitkästä aikaa heinäkuussa, kun olimme Herättäjäjuhlilla. Kaikissa huiveissa koukku 6mm ja lankana Rose Mohair, jota kului valkoiseen huiviin 46 grammaa, ensimmäiseen harmaaseen 44 grammaa ja toiseen harmaaseen 42 grammaa.

Tämä helmineuleinen kauluri menee joulupukin konttiin odottamaan päätymistä avomieheni siskolle. Ohje Novitan Kesä 2011 -lehdestä. Lankana Novita Softy, jota heinäkuussa löysin Cittarista yksinäisen kerän. Puikot 7mm, langankulutus tasan 100 grammaa.

Ja vielä hieman miehekkäämpää kaulanlämmitintä:

Tämän annan synttärilahjaksi anopin miehelle, jolla on syntymäpäivä lokakuussa vain pari päivää ennen omaa synttäriäni. Ohje on ihan omasta päästä; 40 silmukkaa, 2o2n n. 180cm. Puikot 4,5mm. Lanka 7 Veljestä, jota kului 178 grammaa.

JYH-listani näyttää muuten tältä:

JYH#1 Virkattu pipo Novita Softysta, aloitettu 21.6. 
JYH#2 Virkattu pipo Novita Softysta, aloitettu 21.6. valmis 21.6
JYH#3 Virkattu röyhelöhuivi Novita Rose Mohairista, aloitettu 5.7. valmis 7.7. 
JYH#4 February Lady Drops Parisista, aloitettu 8.7. 
JYH#5 Virkattu röyhelöhuivi Novita Rose Mohairista, aloitettu 9.7. valmis 10.7. 
JYH#6 Virkattu röyhelöhuivi Novita Rose Mohairista, aloitettu 10.7. valmis 13.7. 
JYH#7 Pitsibaskeri Novita Rose Mohairista, aloitettu 13.7. valmis 15.7. 
JYH#8 Virkattu vauvan jakku Red Heart Cotton Mixistä, aloitettu 15.7. valmis 20.7. 
JYH#9 Villasukat Novita Nallesta, aloitettu 22.7. valmis 23.8. 
JYH#10 Baktus Novita Nalle Kukkakedosta, aloitettu 22.7. valmis 23.8. 
JYH#11 Virkattu Röyhelöhuivi Novita Rose Mohairista, aloitettu 29.7. 
JYH#12 Virkattu Röyhelöhuivi Novita Rose Mohairista, aloitettu 31.7. 
JYH#13 Kaulahuivi Novita 7 Veljeksestä, aloitettu 1.8. valmis 3.8. 
JYH#14 Pipo Novita 7 Veljeksestä, aloitettu 3.8. 
JYH#15 TGV-huivi Drops Alpacasta, aloitettu 3.8. valmis 19.8. 
JYH#16 Joogasukat Novita Nallesta, aloitettu 4.8. valmis 14.8. 
JYH#17 Neulottu kauluri Novita Softysta, aloitettu 5.8. valmis 13.8. 
JYH#18 Neidonkyynel-lapaset Novita 7 Veljeksestä, aloitettu 8.8. 
JYH#19 Etiopia-nuttu Novita Nallesta, aloitettu 14.8. 
JYH#20 Pitsibaskeri Novita Rose Mohairista, aloitettu 15.8. valmis 16.8.

Lankavarasto on taas yli kaksi kiloa plussalla eikä siitä kovinkaan paljon päässe laihtumaan Karnaluks-reissun myötä. Mutta onpahan sitten ainakin mistä väkertää syksyn ja talven pimeinä iltoina.



Neulomisiin!


rakkaudella,

manteliMinni

maanantai 11. elokuuta 2014

"Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin"

Eilen päättyivät tämänvuotiset asuntomessut ja kerrankin voin todeta kuten vänrikki Stool, jolta tuo otsikossa oleva lainaus on peräisin. En ole koskaan ennen noilla messuilla käynyt ja kun pari vuotta sitten näin mainoksen, että ne järjestetään täällä, niin päätin, että kyllä siellä kerran on käytävä, kun kotikaupungissa ovat.
   Jostain syystä avomies ei ollut messuista niin innostunut, mutta sain onneksi äidin houkuteltua mukaani. Tyypillistä meille, että käynti jäi taas viime tippaan. Messuthan kestivät vain kuukauden ja saimme raahattua itsemme sinne toiseksi viimeisenä arkipäivänä! :-D Äiti saapui Jyväskylään torstaina hieman puolenpäivän jälkeen. Ensin kävimme syömässä yhdessä avomieheni kanssa Matkakeskuksen Shalimarissa (jos satutte poikkeamaan Jyväskylässä, suosittelen kyseisen paikan lounasta lämpimästi!). Mikäs siinä sitten oli täydellä vatsalla körötellessä ilmaisella bussilla messualueelle.
   Messuille oli suunniteltu muutama erilainen reittivaihtoehto, mutta emme innostuneet niistä, vaan päätimme mennä oman fiiliksen mukaan. Ensin paahdoimme läpi vaikka kuinka monta omakotitaloa ja täytyy kyllä todeta, että minusta ne näyttivät jokseenkin samanlaisilta. En myöskään ymmärrä, miksi lähes kaikkien yläkerran kaiteiden pitää olla lasia, niissäkin taloissa, joihin on muuttamassa lapsiperhe. Mitäs sitten tehdään, kun muksu päättää kokeilla, miten hyvin kaide kestää sitä päin heitettyjä legoja tai muita kivoja leluja? Eniten omakotitaloista itseäni kiinnostivat ns. noppatalot, joita alueella oli kaksi. Noppataloissa oli noin 75 neliötä kahdessa kerroksessa, eli tilaratkaisut olivat melko kompakteja. Noppatalojen lisäksi pidin myös Maailmanpylväs-kerrostalossa olleista asunnoista.
   Koska en ole itse rakentamassa taloa tai muuttamassa, en niinkään katsellut asuntoja tai niiden sisustusta kokonaisuutena, vaan kiinnitin huomiota enimmäkseen erilaisiin käsintehtyihin esineisiin, joita messukodeissa näkyi yllättävän paljon.


Tämä matto oli jossakin ensimmäisistä omakotitaloista, joissa kävin. Aika pirtsakka idea, enpä ole tullut itse ajatelleeksi, että kuteesta virkatun maton voi toteuttaa myös neliöinä, eikä vain ympyrän muotoisena.


Erään talon lastenhuoneesta puolestaan löytyi niitä perinteisempiä, pyöreitä mattoja sekä ihania virkattuja leivoksia ja mansikoita.


Peittoja oli esillä niin siksak-kuviolla kuin jättimäisellä palmikollakin.

Palmikkopeiton kanssa samasta talosta löytyi myös jättikokoisella helmineuleella päällystetty tyyny.


Ylläolevan maton toteutuksessa oli puolestaan hauskasti ajateltu "outside the box". Se oli nimittäin kokonaan koottu farkkujen takaläpysköistä, vai miksi niitä sanotaan.

Eräässä kerrostaloasunnossa oli jakkara päällystetty neulotuilla pampuloilla, en nyt viitsi tässä avautua siitä, miltä ne minusta näyttivät. :-D

Kerrostalosta löytyivät myöskin ihan helmet, farkuista punotut virsut. Tällaiset ois kyllä aivan mahtavat, pitää varmaankin ruveta vain kokeilemaan.

Upeita juttuja löytyi vaikka millä mitalla, mutta jaksan niistä esitellä enää tämän lampaan, jonka villat lienevät peräisin käytetystä sängystä.

Vaikka messuilla olikin ihan kiva käydä, en nyt sanoisi, että minusta mikään fani tuli tai että jaksaisin matkustaa niiden perässä kovinkaan pitkälle. Nyt oli kätevää, kun pääsimme bussilla Seppälän parkkialueelle puolen kilometrin päähän kotoa.

Kuten eräällä Kummeli-kasetilla todetaan "Kyllä eteläamerikkalainen aina rummun löytää...". Ja mitä olisivatkaan messut, joilta ei lankaa mukaan tartu. ;-) Äiti osti minulle ystävällisesti neljä kerää Elsa-nimistä akryylilankaa:

Keriä kuvassa esittelee oma kultainen rakkauspakkaukseni. <3


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Ensi kerralla varmaankin taas neulomuksia.


rakkaudella,

manteliMinni