Ystävänpäivä oli lauantaina. Tänä vuonna pyrin pysähtymään ja miettimään aiempaa tarkemmin, miten paljon ystävät minulle merkitsevät.
Vastaus on: todella paljon. Kouluaikoina minulla ei kovin montaa ystävää ollut eikä se tainnut juurikaan haitata. Viihdyin aika hyvin itsekseni, kirjojen ja käsitöiden parissa. Nyt kolmenkympin lähestyessä ja uudessa elämäntilanteessa äitinä, ystävien merkitys on alkanut korostua.
Kortteja en tänäkään vuonna jaksanut lähettää kaiken arkisen touhun pyörteissä. Sen sijaan päätin toimia itselleni luontevalla tavalla ja muistaa ystäviäni käsitöillä. Huomasinkin ilokseni, että on minullakin ystäviä jo sen verran, että kaikille ei edes ehtinyt pakettia väsätä.
Ystävänpäivän vietin poikkeuksellisesti erossa avomiehestäni. Matkustin jo torstaina pojan kanssa Turkuun äidin ja isän luokse, kotiin palasimme eilen. Reissun syynä oli perjantaiset vanhojen tanssit, joihin kummityttöni isoveli osallistui Perniössä, paikkakunnalla, jossa olen itsekin kouluja käynyt. Halusin nähdä tanssit myös siksi, että omistani on kulunut jo kymmenen vuotta.
Paras ystäväni yläaste- ja lukioaikoina oli Sanna, joka usein kulki kouluun samalla bussilla. Koulun ulkopuolella emme oikeastaan viettäneet aikaa yhdessä, mutta koulussa oli mukavaa, kun oli ihminen, jolla oli samanlainen huumorintaju ja ajatusmaailma. Sanna on jäänyt Perniöön asumaan ja päätin käydä hänen työpaikallaan ilahduttamassa häntä pienellä paketilla. Paketin halusin antaa myös siksi, että useimmiten unohdan onnitella häntä syntymäpäivänään, jonka muistan sentään olevan tammikuussa. :-D
Pakettiin kääräisin Lidlin Nina-sukkalangasta neulotun Baktuksen sekä pussillisen pähkinöitä ja marjoja, koska pussi sointui niin kivasti huivin väreihin. Puikot 3mm ja langankulutus 114 grammaa.
Seuraavana lahjontavuorossa oli pojan kummitäti, joka on ollut ystäväni jo alle kouluikäisestä lähtien. Meillä on useimmiten aika erilainen maku, mutta nyt olemme molemmat koukuttuneet Bonesiin. Lupasin ottaa reissulleni mukaan ysikauden dvd:n, jonka olin jo itse saanut katsottua. Vaikka olin vastikään lahjonut häntä hänen pyytämällään verkkokassilla, ajattelin, että eihän ystäväni voi katsella sarjaa palelevin varpain ja tyhjin vatsoin. Niinpä hänen pakettinsa muodostui tällaiseksi:
Dvd:n lisäksi Kismet-patukka sekä Seiskaveikasta virkatut tossut. Koukku 4mm ja langankulutus 80 grammaa.
Kun olin vienyt ystävälleni Baktuksen, suuntasimme kummityttöni luokse, koska tansseihin oli vielä aikaa. Kummitytön isosiskolla oli ollut syntymäpäivä pari päivää aikaisemmin, joten halusin lahjoa häntäkin. Kuusitoistavuotiaat tytöt vaan ovat siitä hankala kohderyhmä, ettei koskaan tiedä, mistä mokomat otukset nykyään pitävät. :-D Sen verran järkeilin kyllä, että vaaleanpunaista en edes kuvitellutkaan kokeilevani. Valitsin langaksi Cewecin Valerian, jonka olin napannut äidin lankalaatikosta. Aluksi ajattelin tehdä Baktuksen. Sain neulottua hieman yli puolenvälin, kun totesin, että nyt kiinnostaan tikuttelu sen verran vähän, ettei huivista tule ikinä valmista. Niinpä tekele purkuun (on muuten pirullista purettavaa, ehkä ärsyttävintä Rosen jälkeen), puikkojen sijasta koukku kehiin ja Ravelrysta virkatun pipon ohjetta etsimään. Halusin tehdä melko löysän pipon, jotta nuoren neidin tekeillä olevat rastat mahtuisivat sen alle.
Ylemmässä kuvassa mallina oma pääni, koska neiti Pääkkönen oli jäänyt lomailemaan Jyväskylään. Alemmasta kuvasta puolestaan näkyy, että piposta ei ihan pieni tullut. Pipon sisälle laitoin pienen pussin vegaanisia luomunallekarkkeja, ajattelin että kasvissyöjä-tyttö tykkää. Pipon ohje oli muuten ihan uusi tuttavuus, löytyy Ravelrysta nimellä
Unforgettable hat. Tykkäsin kovasti ja varmasti tulen kokeilemaan uudestaan, tosin jollain hieman simppelimmällä langalla. Koukku oli 5mm ja lankaa kului 101 grammaa.
Kummitytön isoveljen lisäksi tansseissa oli myös pojan kummitädin veljentyttö (olipas nyt monimutkaisesti sanottu). Muistan hyvin, kun tämäkin kyseinen nuori neito on ollut ihan pikkutyttö, joten halusin muistaa häntäkin pienellä lahjalla. Purin päättelyä vaille valmiin suorakaiteen muotoisen Fifi-huivin ja virkkasin langan kahdeksi röyhelöhuiviksi. Toinen huiveista meni pojan kummitädin äidille, joka ystävällisesti pesi ja lähetti minulle paksut
villalankavyyhdit.
Lankana Rose mohair, jota kului 7-millisellä koukulla 42 ja 43 grammaa, eli yhteensä 85 grammaa.
Iän karttuessa ja pakkoneuloosin yhä vain pahetessa, olen alkanut ajatella myös sukulaisia ystävinäni. Heitäkin on mukava ilahduttaa, vaikka en olisi kovin usein heidän kanssaan tekemisissä. Käsityöt ovat minulle luonteva tapa sanoa "Olet tärkeä, välitän sinusta". Yksi serkuistani on kehitysvammainen ja virkkasin hänelle vaaleanpunaisesta Parisista verkkokassin. Sain sitten idean, että miksen samantien tekisi kassia myös hänen siskolleen ja äidilleen. Päätin viedä kassit äidille, joka toimittaisi ne eteenpäin. Koska muistin, että isoveljen anoppi on myös Turussa vierailulla, laitoin vielä yhden kassin koukulle:
Tässä pläjäyksessä siis neljä kassia. Koukku 5mm. Ehdin punnita vain kaksi ensimmäistä; ne painoivat 104 ja 105 grammaa. Kahden muun arvioin painavan 101 grammaa, saman verran kuin vihreästä Parisista aiemmin virkkaamani kassit.
Viimeisen työn olin aluperin ajatellut antaa kaverin lapselle 2v-synttärilahjaksi. Mutta sitten sainkin ajatuksen antaa sen ystävänpäivälahjaksi serkun pojalle.
Tämä kauluri sujahtikin siis yhteen noista verkkokasseista. Ohje
Ullasta. Lankana Gjestal Emilie, jota kului 3mm puikoilla 47 grammaa eli melkein koko kerä. Lankaa on jäljellä vielä pari kerää, joten eiköhän alkuperäinen kohdekin kaulurinsa saa. :-)
Sain itsekin nauttia ystävänpäivälahjoista. Niistä arvokkaimpina pidän sitä, että sain viedä kummityttöni kebabille ja sitä, että kummityttöni isosiskoineen (8, 9 ja 11v.) kutsuivat minut jo omiinkin vanhojen tansseihinsa. Olen siis erittäin kiitollinen ystävistäni. Siitä, että he ovat olemassa ja haluavat olla ystäviäni. Siitä, että heihin voi luottaa. Siitä, että voin neuloa heille ja että he arvostavat antamiani pehmeitä paketteja. Olen myös onnellinen siitä, että ystävieni ikähaarukka on vuodesta yli seitsemäänkymmeneen vuoteen.
Sovitaanko, että ystävän päivä on joka päivä?
rakkaudella,
manteliMinni
