sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Lapin luonto luo outoa taikaa

Ja se onkin niin voimakas taika, että saa jopa kaksi kuukautta kestäneen langanostolakon lopahtamaan ihan tuosta vaan. Vietimme miehen viimeisen lomaviikon hänen isotätinsä luona Ranualla ja otin reissuun mukaan ekan villapaitaneuleeni miehelle. Nythän olin viimein saanut kokonaisen villapaidan hänelle aloittaa, kun "poikaystäväkirous" ei enää uhkaa. On nimittäin olemassa sellainenkin sanonta, jonka mukaan miehelle ei kannata neuloa villapaitaa seurusteluaikana, jos haluaa hänet pitää.

Tämän ekan villapaidan värin päätin itse, lähinnä sen mukaan, mitä lankaa oli tarpeeksi varastossa. Langaksi valikoitui punakirjava Nalle Taika. Ehkä tästä syystä mies rupesi vihjailemaan myös hieman hillitymmän värisestä villapaidasta. Sopivat langat tulivatkin vastaan hieman yllättäen Ranuan S-Marketissa. Onhan se toki nykyään lähes itsestäänselvää, että pienenkin ruokakaupan hyllyiltä löytyy lankaa, mutta mielestäni kyseisen kaupan lankahylly on kokoisekseen harvinaisen hyvin varusteltu. Ja sen vieressä oli ostoskärry täynnä alennuslankoja, joiden joukosta bongasimme harmaata Novita Otavaa:



12 kerää eli 600 grammaa ei ehkä yksinään riitä villapaitaan, mutta ajattelin ehkä raidoittaa sitä vaikka harmaalla Seiskaveikalla.

Lankaostosten vastapainoksi on onneksi esiteltävänä muutama valmis työkin:

Juhannuksena kilkuttelin valmiiksi ponchon mustasta Rosesta. Puikot 5mm ja langankulutus 115 grammaa.

Mustaa lankaa jäi jäljelle vielä sopivasti baskerin verran:

Puikot 4mm ja 5mm, langankulutus 37 grammaa. Tämä ja poncho pääsevät lahjavaraston täytteeksi.

Aiemmasta ponchosta, joka oli valkoinen, jäi pieni nöttönen lankaa, jonka laitoin pariksi harmaalle Roselle. Yhdessä niistä syntyi beanie:

4-millisillä puikoilla tikutellen lankaa kului 30 grammaa. Vaikka pipo hienosti sopiikin, kuvassa mallina toimiva Pingu ei saa sitä pitää, vaan pipo päätynee joulupakettiin kummityttöni isosiskolle.

Tämän ihanuuden, eli Heart Baby Blanketin, saa puolestaan pojan pikkuserkku, joka syntyy loppuvuodesta. Puikot 4,5mm. Novitan Miamia kului 261 grammaa.

Kovasti syyhyttäisi neuloa miehen villapaita valmiiksi, mutta pitäisi kyllä palata vielä joksikin aikaa KYHien pariin, jotta saan jäljellä olevat valmiiksi kuun loppuun mennessä.


Pysytään puikoilla!



rakkaudella,

manteliMinni

tiistai 7. heinäkuuta 2015

I am the Walrus

Blogihiljaisuutta on kestänyt muutaman viikon, mutta syy on ollut vallan ihana. Piti nimittäin kiirettä järjestellessä omia häitäni! Vihdoin, kuuden vuoden seurustelun jälkeen, sain astella alttarille rakkaan mieheni kanssa. Sukunimenikin vaihtui ja minusta tuli rouva Mursula. Ainakin kummityttöni sisaruksineen vannoi nauravansa nimelleni koko loppuelämänsä. :D

Häitä varten piisasi kaikenlaista pientä askartelua. Kaikista ylpein olen ehkä tästä heittokimpusta:


Kukat on virkattu Crelando Springistä, Marks&Kattens M&K Sommargarnista sekä Red Heart Cotton Mixistä. Kunkin kukan keskellä on nappi ja varret ovat rautalankaa, jonka ympärille kieputin teippiä. Varsien ympärille laitoin vielä satiininauhaa. Ohjeen löysin Repeat Crafter Me -blogista. Painoa kukille, jotka ovat yksi KYH-töistäni, tuli yhteensä 35 grammaa. Kimpun nappasi muuten 13-vuotias kummityttöni, joka toimi myös morsiustyttönäni. Kukat herättivät ihastusta myös muissa tyttövieraissa ja sain jo useammankin tilauksen. :-D

Viikonloppuun mahtui myös surua; häiden jälkeisenä aamuna saimme tietää, että äitini isä, rakas pappani, oli nukkunut pois. Onneksi rakkaus ja hyvät muistot kantavat.

Haluan vielä tätäkin kautta kiittää kaikkia juhlissa mukana olleita sekä erityisesti rakkaita kaasojani, bestmania ja valokuvaaja-Villeä. Kiitos, että teitte päivästämme ihanan ja ainutlaatuisen!



rakkaudella,

manteliMursu <3