Liekeis huomen, liekeis tänään

Nyt kun sain vuoden 2015 pakettiin kolmen viimeisimmän postauksen myötä, voin siirtyä täysillä tähän vuoteen. Joulu, uusivuosi ja loppiainen on nyt vietetty ja paljon olen niiden aikana ehtinyt neuloakin. Jopa siinä määrin, että voin käsitöiden osalta todeta olleeni VilleGallen Peto on irti -version sanoin olevani liekeissä vähän koko ajan (ks. otsikko).

Vuoden ekoina päivinä yritin tarttua yhteen ufoutumisvaarasssa olevaan tilaustyöhön, mutta se ei maistunut vielä ja päädyin takaisin JyJyjen pariin. Perussukkia on pukannut lähes liukuhihnalta. Kun edelliset ovat pudonneet puikoille, on seuraaviin luotu silmukat.

Edellisessä käsityöpostauksessa esitellyn parin jälkeen on syntynyt kolme paria ja neljäs on jo puikoilla. Kaikki kuvissa olevat on neulottu samasta tummanharmaasta Nallesta. Olen vaan niin onneton kuvaaja, että näyttävät ihan erivärisiltä. Ylimmät neuloin iskän jalkaan sopiviksi, muut ovat parisen numeroa isompia. Lähipiirin miesten joululahjat tälle vuodelle? Check!

Lankaa noihin sukkiin kului kolmosen puikoilla tikutellen 68, 71 ja 70 grammaa.

Ja jos perussukka kyllästyttää, aina voi jättää kantapään ja kärjen pois:

Eli joogasukat Novitan ohjeella. Olen näitä kaksi paria tehnyt aiemminkin, mutta nyt tein sekä varteen että jalkapöydän päälle yhden palmikonkierron vähemmän, jotta ovat vähän mukavammat pitää jalassa. Yhteensä sukassa on yksitoista palmikonkiertoa. Luonnonvalkoista Nallea kului 3-millisillä puikoilla 80 grammaa. Erään lähipiirin naikkosen synttärilahja? Check!

Sukkiin kyllästymisen varalta on hyvä, jos suvussa on pieniä prinsessoja, joille voi neuloa jotain söpöä ja nopeasti valmistuvaa. Ennen loppiaista nappasin puikoille viime vuoden viimeiseksi lankaostokseksi jäänyttä Woolia, joka muuttui All-in-one sleeveless baby topiksi. Puikot 4mm ja langankulutus 58 grammaa. Random yllätyslahja serkun vauvalle? Check!

Ja jos puikkoihin kokonaan kyllästyy, voi kaivaakin koukun esiin. Nämä lököpipot valmistuivat kyllä yllättävän nopeasti; ylempi päivässä ja alempi neljässä päivässä. Alemmassa kesti niinkin kauan lähinnä sen takia, että aloitin muita tekeleitä sen jälkeen. Otin sen sitten mukaan loppiaisen ostosreissulle Kuopioon ja menomatkalla ehdin virkata kivasti. Paluumatkalla olikin jo niin kylmä ja pimeä, että energiat menivät lämpimänä pysyttelemiseen ja alkavan päänsäryn hillitsemiseen. Lankana kummassakin pipossa Seiskaveikka. Koukku 5mm ja langankulutus 73 ja 75 grammaa. Ystävän synttärilahja ja anopin joululahja? Check!

JyJyt tuntuvat nyt etenevän vauhdilla; enää yksi aloitus puuttuu ja yksitoista työtä on jo valmiina. On siis ainakin vielä toistaiseksi hyvät mahdollisuudet saada tempaus kunnialla maaliin asti. Olen yrittänyt pitää riman itselleni sopivan matalalla ja keskittyä asusteisiin ja muihin pienempiin töihin. Jospa vielä vaikka yhdet perussukat aloittaisin...


Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

2015: kolmet häät ja kahdet hautajaiset

Mennyt vuosi oli itselleni harvinaisen tapahtumarikas. Ja myös harvinaisen raskas sairauksien ja menetysten varjossa, mutta samalla harvinaisen iloinen monine onnellisine tapahtumineen.

En muista, missä vaiheessa minullekin oli jo selvää, että äiti ei tule parantumaan syövästään. Alkuvuodesta varmaankin jo. Onneksi silloin hän oli vielä niin hyvässä kunnossa, että jaksoi matkustaa iskän kanssa junalla Jyväskylään. Olin ostanut minulle ja äidille teatteriliput ja kävimme katsomassa Yksi lensi yli käenpesän. Ensimmäinen käyntini Jyväskylän kaupunginteatterissa tuskin tulee siis koskaan unohtumaan.

Toukokuun alussa koitti ensimmäinen vuoden kolmista häistä, joihin osallistuimme. Pitkäaikaisin ystäväni Helinä (minulle kylläkin Svante) meni naimisiin. Toisen onnellisen tapahtuman koimme juuri ennen tuolle reissulle lähtemistä. Kävimme katsomassa pari päivää aikaisemmin syntynyttä mieheni siskonpoikaa, joka oli juuri päässyt sairaalasta kotiin. Samalla meitä pyydettiin tuon reippaan pienen miehenalun kummeiksi. :-)

Toukokuun lopulla sain valmiiksi suuren ja pitkään kestäneen urakan. Sain graduni valmiiksi, jee! Nyt vielä pari kurssia jäljellä, jonka jälkeen olisi tarkoitus saada maisterin paperit.

Kesäkuussa olivat sitten kummipojan ristiäiset. Isäni toimitti kasteen ja äitikin jaksoi vielä saapua paikalle, vaikka väsymystä ja kovan lääkityksen aiheuttamaa sekavuutta olikin jo havaittavissa. Äidillä taisi kuitenkin olla selkeänä tavoitteena jaksaa vielä seuraavat juhlat.

Ja niissä juhlissa olinkin sitten pääosassa mieheni kanssa. Eli ne olivat meidän omat häät, joita juhlittiin, osittain sattumalta, samana päivänä kuin USAn kansallispäivää. Päivä oli ihana. Sain seistä lapsuuden kotikirkkoni alttarilla maailman ihanimman miehen vieressä, kun isäni vihki meidät. Ikimuistettavan lisän päivään toi se, että sain pukeutua morsiuspukuun lapsuudenkodissani pappilassa ja kävellä sieltä kirkkoon. Äitikin jaksoi juhlat hyvin, vaikka joutuikin jo ulkona käyttämään pyörätuolia. Hääyö oli muuten ensimmäinen kerta, kun mieheni kanssa olimme yhtäaikaa erossa pojastamme yön yli. Kyllähän se vähän jännältä tuntui. Hääyön jälkeen aloitimmekin taipaleemme avioparina suruviestin saattelemana: Pappani eli äidin isä, oli nukkunut yöllä pois. Hänenkin oli alunperin määrä osallistua häihin, mutta aivoverenvuoto muutti suunnitelman.

Kun Pappa oli poissa, kuljetettiin hänen moottorisänkynsä Turkuun, jotta äidin olisi helpompi nukkua yöllä. Montaa yötä ei äiti siinä ehtinyt nukkua, kun joutui lopullisesti sairaalaan. Niin huonossa kunnossa alkoi jo olla, ettei päässyt heinäkuun lopulla pidettyihin isänsä hautajaisiin. Niin oli kuitenkin paras, sillä matka Turusta Vilppulaan olisi ollut jo liian raskas. Ei äiti olisi meidänkään häihimme päässyt, jos ne olisivat olleet edes viikkoa myöhemmin.

Jonkin aikaa sairaalassa oltuaan äiti pääsi muuttamaan saattohoitoon Karinakotiin, meren rannalle. Ulkona hän pääsi sängyssään käymään ja vielä nauttimaan kesästä. Monet ystävätkin kävivät häntä katsomassa, mikä lämmitti myös omaa mieltäni.

Elokuun lopulla olivat vuorossa kolmannet häät, mieheni hyvän ystävän. Hyvin viihdyimme ja olin tuoreena rouvana iloinen, että tällä kertaa ei itse tarvinnut millään tasolla huolehtia siitä, että tarjottavat riittävät. Keskityin siis mättämään ruokaa ja juomaa omaan naamaan. Ja toki nauttimaan rakkaudentäyteisestä ilmapiiristä, joka näissäkin juhlissa vallitsi.

Nuo häät osuivatkin hyvään kohtaan, sillä taisi olla jo seuraavalla viikolla, kun lähdin taas Turkuun. Vierailu oli alunperin kaavailtu vähän myöhemmäksi, mutta itsellekin tuli mieleen, että se saattaisi olla liian myöhään. Syyskuun kolmantena päivänä koittikin sitten hetki, jota jo vuosien ajan oli pelännyt ja pitkän aikaa myös odottanutkin; äiti nukkui pois. Olin silloin paikalla saattohoitokodissa ja tulin vessareissulta takaisin äidin huoneeseen, kun huomasin, ettei hän enää hengitä. Yhtäaikaa hyvin arvokas ja hyvin traumaattinen kokemus. Hautajaiset olivat muutamaa viikkoa myöhemmin ja ne menivät ihan hyvin, vaikka näin jälkeenpäin voikin todeta, että tavallaan olin kuin sumussa eikä menetystä vielä täysin käsittänyt. Onneksi mukana oli myös kolme päivänsädettä, poikani, veljenpoikani ja heidän pikkuserkkunsa. Kaksi ensimmäistä päätti juosta ympyrää kappelin etuosassa ja kolmas mönki penkkien alla. :-)

Kuoleman vastapainoksi pääsimme elämän alkupään äärelle taas marraskuussa kun isoveljeni sai avovaimonsa kanssa toisen lapsen, pienen tytön. Meillä oli suuri kunnia päästä myös tämän lapsosen kummeiksi. Ristiäiset pidettiin Tapaninpäivänä, tasan 31 vuotta toisen isoveljeni (joka myös oli kummina) ristiäisistä. Sain toimia tytön sylikummina, tosin suurimman osan ajasta hän viihtyi paremmin äitinsä sylistä. Juhlan jälkeen ehdimmekin hyvin vielä Tepsin ja Ilveksen väliseen lätkämatsiin.


Monenlaista ehti siis mahtua vuoteen ja näin papin tyttären näkökulmasta enemmän kirkollisia toimituksia kuin ikinä ennen.

Kiitos erityisesti äidille, iskälle, Nooralle, Miskulle, Helinälle, Jukalle, Leeville, Lillille, Villelle, Katille ja Sepille, joiden kanssa olen saanut jakaa vuoden huippuhetken niin surun kuin ilonkin kyynelin. Sovitaanko että tänä vuonna saataisiin enemmän noita jälkimmäisiä? <3



rakkaudella,

manteliMinni

2015: 1,25 kuukaudessa

Viime vuonna tuli käsitöiden tekemisen ohessa ja usein samaan aikaankin niiden kanssa luettua kirja jos toinenkin. Yhteensä luin viisitoista teosta eli 1,25 kirjaa kuukaudessa. Tahti ei siis päätä huimannut, ainakaan verrattuna vuosiin ennen lasta jolloin välillä suorastaan ahmin kirjoja. Mutta nyt kun lukemiseen varattavissa oleva aika on kovin rajallinen, on yli kirja kuukaudessa jo kohtalainen saavutus.

Alkuvuodesta bongasin jonkun toisen käsityöbloggaajan blogista mielenkiintoiselta kuulostaneen neuleaiheisen romaanin. Tarkistin vielä saatavuustiedot kirjaston nettisivuilta ja lähdin noutamaan Gil McNeilin Oman elämänsä puikoissa. Vaikka alkuun lukeminen sujui jotenkin tahmeasti, vauhtiin päästyäni totesin, etten joutunutkaan pettymään kirjan suhteen. Erityisesti minuun neulejuttujen lisäksi vetosi Englannin maaseudun kuvailu.

Tuolla kirjanhakureissulla törmäsin myös pariin muuhun mielenkiintoiseen teokseen. Petja Lähteen Poika houkutteli mielenkiintoisella lähtöasemallaan; mies ajaa suhteellisen päämäärättömästi takapenkillä pieni poikavauvansa, jonka äiti on jätetty kotiin lukittuna kylpyhuoneeseen. Tarina oli lopulta koskettava kertomus isänrakkaudesta ja siihen myös liittyvästä tuskasta ja riittämättömyyden tunteista sekä horjuvasta parisuhteesta. Toinen bongaamani kirja oli Markku Pietikäisen Ystäväni Rosa. Hyvin mielenkiintoinen tarina kieroutuneesta ystävyyssuhteesta psykologisine twisteineen.

Vuoteen mahtui myös kolme elämäkerrallista teosta, joista kaksi löytyi isoveljen kirjahyllystä. Susan Kurosen Pääministerin morsianta veli oli tainnut joskus vitsimielessä hamstrata useamman kappaleen jostain alelaarista. Vitsillä minäkin tuohon opukseen alunperin tartuin. Lopulta oli kuitenkin virkistävää nähdä tuon vuosikymmenen takaisen aikansa kohusuhteen kulissien taakse. Helppoa ei varmastikaan ollut suhteen kummallakaan osapuolella valtakunnan politiikan mukanaan tuomien haasteiden pyörteissä. Nyt loppusyksystä Turussa vieraillessani tartuin puolestani Ozzy Osbournesta kertovaan Minä, Ozzyyn. Nykyajan nuoret (joihin itsenikin vielä luen) todennäköisesti muistavat kyseisen herran toisinaan sekavia sössöttävänä tärinäkimppuna. Tuon julkisivun taakse kätkeytyy kuitenkin nuori, oppimisvaikeuksista kärsinyt englantilaispoika, josta kasvoi yksi rockin merkittävimmistä voimahahmoista. Matkalle ryysyistä rikkauksiin mahtui myös uskomattoman paljon erilaisia päihteitä, joiden jäljiltä kenenkään ei kyllä pitäisi olla enää edes hengissä. Lieneekö tarinoissa puoletkaan totta tai ei, kokemus oli silti varsin viihdyttävä ja sivistävä.

Kolmas elämäkerrallinen kirja puolestaan loi ihan erilaisen katsauksen maailmanhistoriaan. Vaikka sen pitäisi olla jokaisen ihmisen lukulistalla muutenkin, löysin Anne Frankin Päiväkirjan Keskisuomalaisen  100 kirjaa, jotka pitää lukea ennen kuolemaa -listalta. Traagisinta kirjaa lukiessa oli se, että tiesi sen perustuvan tositapahtumiin. Salaiseen huoneistoon piiloutuneiden ihmisten vaiheita seurasi koko ajan ajatellen, että ehkä ihme tapahtuukin ja kaikki tulee vielä päättymään hyvin. Sitten muistuikin taas mieleen, että ei, niin ei todellakaan tule tapahtumaan, vaan päiväkirjamerkinnät loppuvat täysin kesken siinä vaiheessa, kun piilopaikka on paljastunut ja Anne joutuu keskitysleirille, jolla hän sittemmin kuoli. Synkästä aiheesta huolimatta pystyin myös hyväntahtoisesti naurahtamaan teini-ikäisen tytön pikkuvanhuudelle ja rakkauskokemuksille.

Myös jännityskirjallisuus maistui hyvin. Tess Gerritsenin kirjoja ahmin jo edellisenä vuonna. Innostuin lukemaan niitä, kun hoksasin niiden ja yhden suosikkisarjani, Rizzoli&Islesin, välisen yhteyden. Nyt olivat vuorossa Luutarha, Hiljainen tyttö ja Kaksoisolento, lähes ainoat Jyväskylän kirjastoista löytyvät Gerritsenit, jotka minulta olivat vielä lukematta. Mitään kovin yllättävää nuo kirjat eivät tarjonneet, mutta laadukasta, hyvin kirjoitettua jännitystä kyllä. Tuttuja ennestään olivat myös Kathy Reichsin teokset, joihin perustuu toinen suosikkisarjani Bones. En vain kirjastossa käydessäni meinannut muistaa, olinko jo lukenut jonkin lainaamistani opuksista. No, onneksi en ollut vielä lukenut Luuta ja tuhkaa tai Paholaisen luita. Ne tarjosivat samankaltaista perusjännitystä kuin Gerritsenin teoksetkin. Ja onhan Reichsilla myös vakuuttava asiantuntijapohja oikeusantropologiseen puoleen.

Keskisuomalaisen listalta löysin Anne Frankin lisäksi myös muita lukemisen arvoisia teoksia. Ja jopa yhden kesken jättämisen arvoisen! Nimittäin vaikka kuinka yritin, en millään saanut kiinni Umberto Econ Ruusun nimestä. Aihe sinänsä olisi ollut varsin mielenkiintoinen - ainakin jollain tapaa tositapahtumiin pohjautuva sarhamurhamysteeri munkkiluostarissa. Jotenkin vain teoksen kieli oli niin raskassoutuista ja junnaavaa, että oli pakko luovuttaa.

No, onnistuneimpiin löytöihini kuuluu Stephen Kingin klassikkokauhuromaani Hohto. Olen aiemmin lukenut Kingiltä Carrien  ja Uinu uinu lemmikkini. Jälkimmäisen luin ala-asteella vuotta nuoremman kaverini innostamana. Kyllähän se kevätpäivinä parvekkeella leppoisan tuulenvireen saattelemana meni, mutta jälkivaikutuksia ei ainakaan helpottanut se, että asuimme tuolloin hautausmaan naapurissa. :-D Nyt lukemani kirja oli varsin vaikuttavaa tavaraa sekin. Ja oikein oivallinen tutkielma ihmismielen vähittäisestä murenemisesta. Olen myös vaikuttunut Kingin kyvystä rakentaa romaaniinsa uskottava maailma, jossa syrjäinen hotelli voi ottaa talonmiehen otteeseensa erilaisin pahuuden keinoin ja jossa on itsestään selvää, että kummallisia ja karmivia asioita vain tapahtuu, eikä niitä ruveta perinjuurin selittelemään eikä kummastelemaan, vaan ne ovat täysin mahdollisia ja suorastaan välttämättömiä.

Positiivisesti yllättynyt olin myös Thomas Harrisin Uhrilampaista, jota luin kesällä. Se jää erityisesti mieleen kirjana, jota luin ollessani viimeistä iltaa neiti. Häitä edeltävänä iltana luin sitä ennen nukkumaan käymistä. Psykologista jännitystä ennen elämän tärkeintä päivää, jep jep. Suosittelen kyllä tätäkin teosta oikein lämpimästi. Sellainen vaikutus sekä Uhrilampailla että Hohdolla oli, että niistä tehdyt leffatkin olisi saatava katsoa. Lampaat olen joskus kauan sitten nähnytkin, mutta Hohto on pelottavuutensa toistaiseksi vielä jäänyt väliin. Nyt kiinnostaisikin nähdä, miten kirjan tunnelma on tuotu visuaalisesti todeksi.

Viimeisin kirjalistalta poimimani teos oli samalla ainoa, jonka menneenä vuonna kuuntelin äänikirjana. Poikaa nukuttaessa ja vaunulenkeillä käydessä oli hyvin aikaa kuunnella, joten pienen googlettelun jälkeen päädyin Yle Areenasta löytyneeseen Maria Jotunin Huojuvaan taloon, joka kumma kyllä ei tullut opiskeluaikoina vastaan. Tätäkin suosittelen. Huomasin vaikuttavan tarinan ehtojen täyttyvän siinä, että muutamaakin eri henkilöhahmoa olisi tehnyt mieli mäiskiä naamaan muiden ihmisten suorastaan järkyttävän epäoikeudenmukaisen kohtelun takia.

Joskus kirjavinkkien lähteenä voivat toimia kirjaston hyllyjen ja kirjalistojen lisäksi myös naistenlehdet. Laura Honkasalon uusimmasta teoksesta, Perillä kello kuusi, oli muutaman sivun pituinen katkelma joko Me Naisissa tai Annassa (en todellakaan muista, kummassa), jonka tulin lukeneeksi useampaankin kertaan. Koska saman pätkän tankkaaminen alkoi jo kyllästyttää ja koska olin aiempien lukukokemusten perusteella oppinut jo luottamaan Honkasalon kirjalliseen laatuun, hain tuonkin aarteen kirjastosta. Kahdelle eri aikatasolle sijoittuvat tapahtumat kiehtovat minua yleensäkin ja näin tietokoneajan lapsena nautin myös 1960- ja 1990-lukujen "yksinkertaisemmasta" ajasta ja kulttuurista, jolloin moni asia oli niin toisin kuin nykyään. Toisaalta taas esimerkiksi moraaliset säännöt ja naisten asema olivat sellaisia, jotka tuntuvat omasta näkökulmasta aika vierailta.

100 kirjan listasta olen viimevuotiset mukaan luettuina (no pun intended!) lukenut nyt 24. Sarkaa on siis vielä jäljellä melkoisesti. Jospa muutaman saisi tänäkin vuonna koettua. Niiden lisäksi "työn alla" on tällä hetkellä taas yksi Reichs. Sen jälkeen pitäisi jossain vaiheessa ehtiä tarttumaan joululahjaksi saamaani uusimpaan Utrioon sekä edellisenä jouluna saamaani Utrion Yksisarviseen, joka on vielä lukematta. Päivitän vuoden aikana lukemiani kirjoja taas tuonne oikealta sivupalkista löytyvälle Lukemani kirjat -sivulle. :-)


Antoisaa kirjavuotta kaikille!



rakkaudella,

manteliMinni

2015: Langoissa löytyy

Nyt on taas se aika vuodesta, kun monen muun käsityöbloggaajan tavoin pistän menneen vuoden pakettiin. Eli katsotaanpa mitä vuosi 2015 piti sisällään.

Vuosi alkoi JyJun merkeissä. Tempaus onnistui omalta osaltani harvinaisen hyvin; sain kaikki työt valmiiksi ja vieläpä noin puolitoista kuukautta ennen määräaikaa. Lankaa sain tuhottua 3751 grammaa ja ainakin 6020 metriä.

Tempaukset jatkuivat kesäkuussa ensin KYHin ja sitten KyJyn merkeissä. Myös KYHin sain vietyä loppuun asti. Tuloksena 19 valmista työtä; ainakin 3805 metriä ja 1792 grammaa kulutettua lankaa.

KyJy puolestaan jäi hieman vajaaksi. Innokkaasti lähdin matkaan, mutta loppusyksystä ensimmäisten joulumyyjäisteni myyntitavaroiden valmistus ja muutamat tilaustyöt sekä joululahjat kiilasivat edelle, joten neljä kolme suht isoa työtä jäi kesken. Mutta osaanpahan seuraavaan kertaan mitoittaa voimavarani ja muut resurssit hieman paremmin. Seitsemäntoista työtä tuli kuitenkin valmiiksi. Niihin lankaa kului yli kaksi ja puoli kiloa sekä seitsemän kilometriä.

Tempausten ulkopuolellakin tuli tikuteltua ja virkattua ihan kiitettävästi. Päättyneen vuoden saldoa Ravelrysta selatessa voin todeta, että neuloosi ja virkkoosi pitivät edelleen tiukasti otteessaan. Tuskin hellittävät tänäkään vuonna. :-D

Ravelry-kirjanpitoni mukaan sain valmiiksi 98 työtä, joihin kului lankaa 29860 metriä. Ihan tarkka tämäkään tilasto ei ole, sillä kaikkia metrimääriä ei ole tallessa. Ja joihinkin Ravelry-projekteihini sisältyy useampia töitä, joten kappalemäärä on jonkin verran suurempi. Eli aika kivasti sain kaikenlaista aikaan.

Vielä ihan viimeisinä päivinä sain vielä jokusen JyJy-työn valmiiksi:

Virkattu verkkokassi isoveljen avovaimon äidiltä saadusta 8/8 Cotton -langasta. 5-millisellä koukulla lankaa kului 101 grammaa.

Valkoisen kassin jäljiltä jäi vielä virkkauksen nälkää, joten tein heti perään toisen kassin. Tämä myös 5-millisellä koukulla. Lankana Drops Paris, jota kului yhteensä 106 grammaa.

Myös edelliset sukat jättivät putken päälle, jota oli hyvä jatkaa täsmälleen samanlaisilla sukilla. Nämäkin päätynevät ensi Joulun lahjoihin. Puikot 3mm ja langankulutus 68 grammaa.

Nyt kun vuoden viimeisetkin työt on saatu blogiin, on aika tarkastella lyhyesti myös lankavaraston tilaa. Oikealta sivupalkista on löytynyt Lankavarastoni 2015 -osio, jonka lopullinen saldo näyttää nyt tältä:

Kulutetut langat: 15624g
Ostetut/saadut langat: 24585g
Pois annetut / myydyt langat: -639g
Langankulutus: +8322g

Ostin tai sain lankaa siis hulppeat 24,5 kiloa! Uskon, että se on omalla kohdallani kyllä ennätys. Toki tuossa määrässä on alkuvuodesta saamani paksu villalanka, jota käytin ystäväni häälahjaan sekä äitini jäämistöstä perimäni langat, joita oli useampi kilo. Mutta kyllä ihan itsekin tuli osteltua ja aiempaa suurempia määriä kerralla. Mutta kyllä kulutuskin, yli 15,5 kiloa, taisi olla oma ennätykseni. Sitä käyn nyt sitten innolla hätyyttelemään.

Yritän seuraavissa postauksissa kirjoittaa jokusen sanasen myös viime vuonna lukemistani kirjoista ja viime vuodesta yleensäkin.


Paukkuvia pakkasia ja lennokkaita neulekelejä kaikille!



rakkaudella,

manteliMinni