perjantai 16. maaliskuuta 2012

Tästä se lähtee

Uusi blogi nimittäin. Ihan uusi kokemus tämä ei minulle ole, puolentoista vuoden ajan oon pitänyt käsityöblogia Novitan Neulomo-sivustolla, mutta halusin nyt laajentaa aihepiiriä hieman. Nimen mukaisesti on tarkoitus kirjoittaa minulle rakkaista aiheista, pääasiassa käsitöistä, pesäpallosta ja jääkiekosta. Saattaa myöskin opiskeluaiheista ja muuta höpinää tänne eksyä.

Jospa esittelisin itseäni tässä hieman. Ikää on 24 vuotta ja opiskelen neljättä vuotta Suomen kieltä Turun yliopistossa. Opiskelua olis vielä pari vuotta jäljellä, eli gradun väsääminen ja toivottavasti opettajan pedagogiset opinnot.

Käsitöitä olen harrastanut siitä lähtien, kun ala-asteen viidennellä luokalla opin neulomaan ja virkkaamaan. Innostuksen tähän harrastukseen olen perinyt kummankin puolen isovanhemmilta; sekä mummi (isänäiti) että mummo (äidinäiti) olivat tosi ahkeria ja taitavia tekijöitä. Myös äiti tykkää neuloa ja yhteisenä paheena meillä ovatkin kauppojen lankaosastot. :D

Ja mitä urheiluun tulee, olen siis puhtaasti penkkiurheilija. No, en sitäkään ole aina ollut. Vaikka noin kolmevuotiaasta lähtien on tullut matseissa käytyä, vasta lukioiässä pääsi pesis- ja lätkäkärpänen puraisemaan. Sitä ennen oli asenteeni lähinnä "urheilu on maailman syöpä". No, sehän sitten kostautui ankarasti ja välillä olen ollut melkein jopa perheen innokkain lähtemään vaikka pesisotteluun.

Pesäpallo-ottelussa kävin ensimmäisen kerran kesällä 1990, jolloin oli vajaa kolmevuotias. Asuimme Kankaanpäässä, josta olimme muuttamassa pois. Äiti ja iskä aattelivat, että mennään nyt kerran katsomaan lajia, kun kaikki siitä puhuvat. Sillä tiellä ollaan sitten edelleen. KaMan eli Kankaanpään mailan pelejä ollaan käyty katsomassa ympäri Suomea. Ja siis KaMan kotipeleihinkin meillä oli kotipaikkakunnaltamme Särkisalosta melkein kolmen tunnin matka!

Jääkiekkokin tuli aika pienenä osaksi elämääni. Särkisalosta oli reilun tunnin matka Turkuun ja iskä ja isoveljet tykkäsivät talvella käydä katsomassa Tepsin pelejä. Joskus lähdin mukaan, mutta yleensä menimme äidin kanssa otteluiden ajaksi ostoksille kaupungille. Nykyään tulee käytyä ainakin kymmenen matsia kaudessa katsomassa ja kyllä upeimpia hetkiä on ollut Tepsin Sm-kullan juhliminen Turun kauppatorilla pari vuotta sitten.

Tässä näitä nyt lyhyesti. Jatkossa vähän tarkemmin toivottavasti.

Yksi syy, miksi juuri nyt päätin tämän blogin aloittaa, on se, että huomenna olisi tarkoitus mennä Seinäjoelle seuraamaan pesiksen Sm-halliturnausta, mikä on minulle uusi kokemus. Siispä KaMa-huivi kaulaan ja matkaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti