perjantai 23. lokakuuta 2015

Pienille kullannupuille

No höhpöh. Olin niin tohkeissani saatuani viime postauksen kirjoitettua, että unohdin esitellä yhden valmiin työn. Mutta tässä se nyt tulee:


 Tämä pirteän värinen pöllökaveri lennähti synttärilahjaksi kummipoikani 4-vuotiaalle pikkuveljelle. Ajattelin, että eiköhän poika siitä edes jonkin verran pidä, mutta kyllä siinä sydän ihan suli, kun serkkuni, poikien äiti siis, kertoi, että pöllö oli päässyt kainaloon unileluksi ja oli poika jopa todennut, että se on kaikkein paras. No, tuon ikäisten mielihän voi muuttua aika nopeasti, mutta ilahduin kyllä suuresti moisesta palautteesta. Painoa tälle linnulle kertyi 71 grammaa. Lankana taas Miami.


Pätkis-haalarit ovat tänä vuonna olleet varsin trendikkäitä ja niitä on ainakin Facebookin käsityöryhmissä näkynyt paljon. Itse asiassa sain heinäkuussa miehen siskolta tilauksen tällaisesta ja samana päivänä appiukkokin vinkkasi, että juuri miehen siskonpojalle voisi tällaisen tehdä. :-D Tämä kummitätihän innostui oitis ja hankki langat samantien. Mielelläni pienelle suloiselle kummipojalle tätä neuloin, mutta olipa siinä kuitenkin melkoinen urakka, varsinkin kun tuossa vartalo-osuudessa piti langat aina kiepauttaa toisiinsa kiinni selän keskellä. Mutta kyllä työ tekijäänsä kiittää ja mieltä lämmittää, kun tänään sain puhelimeen kuvan, jossa puku oli saajansa päällä. Lankana on Seiskaveikka, jota kului yhteensä 273 grammaa. Sovelsin Dropsin haalariohjetta, josta korvasin nappilistan ja hupun reunuksen joustimen ainaoikealla. Tämän soveltamisidean bongasin Facebookista Noran nurkka -nimiseltä sivulta. En tosin saanut Pätkis-tekstiä mahtumaan poikittain, joten päätin laittaa sen tuolla lailla pitkittäin. Ei siis ollut luova ratkaisu, vaan lähinnä pakon sanelema juttu.




Haalarista jäi kivasti lankaa yli, joten tikuttelin toukkapussin. Ohjeen löysin aikanaan Keskisuomalaisesta. Hiukan pieneltähän tuo vaikuttaa muihin toukkapusseihin verrattuna, mutta tein tuollaisen ystäväni vauvalle puolisentoista vuotta sitten ja hyvin kuulemma toimi. Kuvassa pussi vauvanuken kanssa ja ilman. En tiedä, onko mielikuvitukseni jotenkin erityisen härski, mutta tuossa alemmassa kuvassa ennemminkin siltä välineeltä, jolla estetään vauvojen tulo. ;-D Lankana taas Seiskaveikka, jota kului 110 grammaa. Puikot 4mm. Pussin matkustaa piakkoin Turkuun, jossa se pääsee lämmittämään veljeni perheenlisäystä, joka syntynee noin kuukauden sisällä. Minusta tulee siis kohta täti toisen kerran! <3

Viime viikolla oli syysloma ja sen kunniaksi kummityttöni isosisko tuli meille kylään pariksi päiväksi. Tiistaina mietimme kivaa tekemistä ja päädyimme HopLopiin, jossa tyttö ahkerasti viihdytti poikaani (Tästä annoinkin hänelle palkinnoksi edellisen postauksen Seiskaveikka-mekon, joka sopi tytölle kuin nakutettu). Minulle jäi siis välillä aikaa istua ja tehdä käsityötä. En halunnut ottaa mukaan mitään kovin monimutkaista, joten päädyin virkkaamaan jälleen kerran röyhelöhuivin Rosesta.


Sopivan yksinkertainen työ, jonka voi jättää tarvittaessa kesken eikä mene sormi suuhun jatkaessakaan. Koukku 7mm ja langankulutus tasan 50 grammaa. Hyvin tuli siis käytettyä äitini jäämistöstä saamani kerä.

Kummitytön isosisko on muuten jo jonkin verran innostunut virkkaamisesta, joten sain tyrkytettyä hänelle 351 grammaa sinisävyisiä lankoja omasta varastostani:



Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä valmiina työnä esitttelen ystäväni pojalle neulomani joululahjan:


Tämän tein jämälangoista ja jossain vaiheessa totesin että voi poikaparka. Mutta onneksi värit kuitenkin sopivat ihan kivasti yhteen ja valkoinen reuna tasapainottaa kokonaisuutta sopivasti. Ohje on Novitan Syksy 2009 -lehdestä. Ruskea, punainen ja valkoinen lanka ovat Seiskaveikkaa, oranssi Gründlin Lisaaa ja punakirjava jotain Red Heartin akryylia, jonka nimeä en enää muista. Lankaa tämä huppari söi 323 grammaa.

Aika hulppeasti olisi tullut varastoa vajutettua, ellen olisi "joutunut" taas lankakaupoille. Kävin  tiistaina miehen isovanhempien luona ja kun olin päässyt sisään, oli miehen pappa jo etsimässä mittanauhaa. Hän nimittäin halusi tilata itselleen samanlaisen slipoverin kuin tein hänen vaimolleen (vaaleanpunainen slipoveri edellisessä postauksessa). Mikäs siinä, helpohko tv-neule ja työstä saatava rahallinen korvaus kelpaavat aina. Värin sain päättää taas itse ja ajattelin heti, että farkunsininen olisi ihan omiaan tähän työhön. Niinpä sitten illalla vielä piipahdus Minimaniin (siellä Seiskaveikka on pikkasen alle neljä euroa per kerä, ainakin oman tuntuman mukaan halvinta Jyväskylässä):



Näistä keristä huolimatta varasto vähentyi kuitenkin jonkin verran ja onpahan sitten tähänkin slipoveriin uppoavat grammat "kotiin päin".



Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

perjantai 9. lokakuuta 2015

VIHDOINKIN!

Otsikossa lainaan isääni, joka heinäkuussa aloitti vihkipuheen tuolla sanalla. Oli tainnut siis jo jonkin aikaa odottaa, että saa saatella ainoan tyttärensä naimisiin.

Tottakai olin itsekin sitä odottanut. Ensiksi tietenkin siitä syystä, että saan sitoutua rakastamaani mieheen loppuelämäkseni. Ja toiseksi, että saan vihdoin tehdä kyseiselle miehelle villapaitoja, jiihaa! Kyjyn myötä aloitin muruselleni kaksikin paitaa ja nyt ensimmäinen on jo valmiina.

Ja katsokaa, miten komea se on...

... eikä paitakaan ole hassumpi! ;-D Lankana Novitan Otava, malli Novitan peruvillapaita (jota on käytetty mm. Karhu-paidassa). Puikot 5mm ja langankulutus 422 grammaa. Lankaa olin varannut 900 grammaa, joten olisi vielä ainekset toiseen samanlaiseen.

Avioliiton myötä sain myös liudan uusia sukulaisia, jotka tosin kuuden vuoden seurustelun aikana ovat tulleet jo varsin tutuiksi. Yksi parhaimmista puolista näissäkin sukulaisissa on se, että heille voi neuloa kaikenlaista kivaa. Miehen isoäiti tilasi minulta elokuussa liivin lämmittämään syksyn ja talven kylmillä keleillä. Yleensä mummo käyttää mustaa, harmaata ja valkoista, mutta päätin rohkeasti turvautua lankalaatikoistani runsain mitoin löytyvään meleerattuun vaaleanpunaiseen Seiskaveikkaan.

Ja mainiostihan tuokin väri näyttää sopivan. Ohje Novitalta. Puikot 3,5mm ja 4mm. Langankulutus 462 grammaa. Tämän neuleen tulen luultavasti muistamaan koko loppuelämäni; oli työn alla silloin, kun äiti nukkui pois. Sain toki tilaustyöstä kunnollisen korvauksenkin, on hienoa huomata, miten erityisesti vanhempi väki osaa arvostaa käsityötä ja maksaa siitä käyvän hinnan. Itse en olisi kyllä niin paljon kehdannut pyytää, mutta saanpa mukavasti rahoitettua lanka- ja kangasostoksiani.

Vaaleanpunaisesta Seiskasta on valmistunut toinenkin työ:

Tämä mekko oli välillä sellainen murheenkryyni, etten olisi millään jaksanut tehdä valmiiksi. Tein sitä puisella pyöröpuikolla, joka varsinkin helmarimpsun lisäysten myötä tuli aivan täyteen silmukoita. Ja kun liukumattoman puikon yhdistää melko liukumattomaan lankaan, oli tuntuma aika tukala välillä. Sinnikkäästi kuitenkin tikuttelin menemään ja valmista tuli. Mekon saajasta ei ole vielä varmuutta; aloitin sen kummitytön isosiskolle, joka toivoi minun tekevän vaaleanpunaisen mekon. Kun viimeksi sitten näin tuon yhdeksänvuotiaan tyttösen, totesin, että lienee parasta antaa mekko jollekin toiselle ja aloittaa uusi vähän isompi. Niin paljon on tyttö venähtänyt pituutta. Ja äitinsäkin totesi, että helposti menee jo aikuistenkin malleista xs-koko.
   Tummempikin lanka on muuten Seiskaveikkaa, lankaa kului yhteensä 384 grammaa 4,5-millisillä puikoilla. Ohje löytyy Ravelrysta nimellä Maxi Top / Dress. Oikein näppärä ja yksinkertainen ohje, varmasti tulen jatkossakin käyttämään.

Koska edellisestä käsityöaiheisesta postauksesta on kulunut jo noin puolitoista kuukautta, on valmiita töitä kertynyt ihan kivasti. Vielä on kaksi esiteltävänä, toinen on jopa KyJyn ulkopuolelta, vaikka kuinka yritänkin saada ne työt ensin tehtyä.

Liivin tilanneelle isoäidille päätin tehdä joululahjaksi samanlaisen huivin kuin tein äidilleni kesällä. Nimesin työn Grandma Elsaksi, koska niin langan kuin mummonkin nimi on Elsa ja mallikin on puolikas isoäidinneliö. :-) Koukku 5mm ja langankulutus 213 grammaa.

Tämä pipo on puolestaan ihan välipalatyö. Pitkän neulomisputken jälkeen halusin tarvitsin jotain virkattavaa eikä sellaista löytynyt kyjyistä, joten päätin tehdä taas lököpipon sitä varten äidiltä saamastani langasta. Tämä ajattelin antaa joko synttäri- tai joululahjaksi serkulleni, joka joskus ihasteli äidin vastaavaa pipoa. Koukku tässäkin 5mm ja langankulutus 74 grammaa. Ohje löytyy Ravelrysta nimellä Unforgettable hat.

Siinäpä taas melkoinen pläjäys. Mutta lähtipä kuitenkin yli kilo "painosta" pois! :-D



Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

perjantai 2. lokakuuta 2015

Onnen kapakasta onnen sohvalle tai onnen jääkiekkokatsomoon

Onkohan kukaan toinen, joka on menettänyt lähiomaisensa, tullut ajatelleeksi, että useimpien rakkauslaulujen sanat sopivat aika osuvasti myös muihin ihmissuhteisiin ja niihin liittyvään kaipaukseen? Luulen ja toivonkin, että on.

Nyt perjaintai-iltana, kun mies on vielä lätkätreeneissään ja poika jo nukkumassa, tämä ajatus tuli taas mieleeni kuunnellessani yhtä lempibiiseistäni, Neljänsuoran Onnen kapakkaa:

Mä meen minne vaan,
mua ajatukset seuraa;
en voi unohtaa, sua kaipaan.
Illalla istumaan menen ravintolaan,
et voisin unohtaa, sua kaipaan.

Pienistä onnemme hetkistä,
niistä pidän lujaa kii, 
vaikka elämä niitä repii.
Mielessä pienessä rakennan 
meille onnemme kapakan,
siellä kun istutaan iltaa 
ei kukaan murheita muistakaan.
Siellä viiniä humalaan
en tarvitse ollenkaan.
Kun vain olisit vierelläin 
valomerkinkin aikaan.


Niin kovasti toivoisin, että äiti olisi vielä täällä kanssani, valomerkin jälkeenkin. Vaikka en ole hänen kuolemaansa (ainakaan vielä, toivon, että kyyneleet jossain vaiheessa tulevat) kovinkaan paljon itkenyt, joka päivä hän on kovasti mielessäni ja kaipaan häntä. Esimerkiksi aamulla, kun menin hyvissä ajoin odottamaan urheilukaupan aukeamista saadakseni ostettua pojalle tarjouksessa olleet kengät, kävi mielessä ajatus, että odottellessahan voisin vaikka soittaa äidille ja tutuksi tulleen tavan mukaan jutella niitä näitä. Samassa mieleen iski kuitenkin se todellisuus, etten voi tehdä niin enää.

Yritänkin siis laulun sanojen mukaisesti pitää kiinni minun ja äidin yhteisistä onnen hetkistä, vaalia niitä muistoissani, vaikka elämässä tapahtuisi mitä. Kapakassa istujia minusta tai äidistä kummastakaan ei saa tekemälläkään, joten ehkäpä voisin rakentaa mielessäni sohvan, jossa neuloisimme yhdessä ja söisimme herkkuja. Tai jääkiekkokatsomon. Jossa TPS voittaisi aina. <3



rakkaudella,

manteliMinni