Ensiksi täytyy todeta, että postauksen alku on aikalailla suoraa jatkoa edelliselle. Nimittäin hain lauantaina Postista paketin, jonka ystäväni lähetti kiitokseksi piirakkasukista. Olin toivonut palkkioksi Kismet-palloja ja ajatellut, että kyse on yhdestä pussista. Pakettikortin mukaan paketilla oli kuitenkin painoa 1,1 kiloa. Ja yksi pussi palloja painaa 160 grammaa. O-ou. Paketista paljastuikin sitten neljä pussia Kismet-palloja, Geisha-levy, paketti Kinder-patukoita ja kolme pääsiäisaiheista suklaatikkaria.
Kannattaa siis todellakin varoa, mitä toivoo. Kiitos Riikkis! <3
PS. Nyt mulla on sun osoite. Varo vaan! ;-)
Ja sitten varsinaiseen aiheeseen. Perjantaina se alkoi. Puolenpäivän maissa appiukko tuli hakemaan pojan yökyläilemään. Melko pian oven sulkeuduttua kömmin sänkyyn päiväunille. Kukaan ei potkinut, könynnyt kylkeen kiinni kaivamaan napaa tai vaatinut lisää kaakaota. Eihän siinä meinannut osata nukkuakaan.
Kun sitten päiväunien ja suklaan mussuttamisen jälkeen sain noustua ylös, laitoin Les Miserables -blurayn pyörimään ja aloitin samalla Huldan takin vihreästä Coastista. Jossain vaiheessa mies tuli töistä ja toi kananpoika-kotzonen. Ei hän kauaa ehtinyt kotona olla, kun kiirehti työkaverinsa kanssa katsomaan Jypin peliä ja sieltä vielä omiin treeneihin. Jatkoin siis iltaa ihan itsekseni katsomalla leffan loppuun ja sitten ainakin kolme jaksoa Pukumiehiä Netflixistä. Oli niin pitkä pätkä omaa aikaa, että meinasi melkein jopa käydä aika pitkäksi. Illan kruunasi se, että pääsin nukkumaan oman kullan kainaloon. Poika kun yleensä kyllä käy nukkumaan omaan sänkyynsä, mutta kömpii aina jossain vaiheessa meidän viereen.
Lauantaina nukuimme pitkään, minkä jälkeen aloin kerätä tavaroita kasaan lähteäkseni Käsityömuseoon neulomaan
Kipakoiden kanssa. Bussissa matkalla keskustaan ihmettelin oloani. Oli sellainen elämä on ihanaa, kaikki on ihanaa, lallallaa -olo. Kuin humalassa, ilman minkäänlaisia nautintoaineita. Sitten tajusin, että outo olo oli sitä, että olin levännyt ja rentoutunut. Olin saanut omaa aikaa oikein olan takaa, tehdä juuri sitä, mitä haluan ja nukkua ihan niin pitkään kuin haluan. Ja tiedossa oli vielä kolme tuntia lisää käsitöitä.
Tämänkertaista neuletapaamista oli museon sivuilla mainostettu neuleklinikkana, mutta eipä siellä potilaita juuri näkynyt. Siispä neuloimme ja juttelimme keskenämme. Eräs nainen poikkesi luonamme kysymässä, ottaisimmeko vastaan hänen äidiltään jääneitä lankoja, kankaita ja puikkoja. Minä sitten innokkaana melkein muidenkin puolesta lupasin, että toki otamme.
Langat olivat niin sekalaista sakkia, että aloimme miettiä niistä jonkinlaista hyväntekeväisyysprojektia. Se innoittamana katselin jo omiakin jämiäni sillä silmällä, että niistäkin irtoaisi hommaan melkoinen kasa.
Tällaiset otin itselleni:
Ohuehkoja puuvillalankoja 95 grammaa.
Näiden koostumuksesta en ole varma, mutta lienevät sekä keinokuitua että villaa. 438 grammaa. Molemmat lankasatsit majailevat nyt pakastimessa jonkin aikaa ihan varmuuden vuoksi.
Ihana outo olo saatteli minut saamaan myös pari työtä valmiiksi:
Ohje: Piirakkasukat/Novita
Lanka: Novita 7 Veljestä
Puikot: 3,5mm
Langankulutus: 103g
Nämä sukat aloitin Turun reissulla, kun satuin vielä löytämään lankaa äitini jäljiltä. Tein nämä pikaisesti valmiiksi perjantaina, jotta pääsin aloittamaan Huldan. Saaja ei ollut vielä tiedossa, mutta taidan viedä nämä miehen isotädille, jonka luokse matkustamme toivottavasti torstaina.
Ohje: Ihan omasta päästä
Lanka: Novita 7 Veljestä
Puikot: 3mm
Langankulutus: 60g
Tämä pipo on keskeneräisten töiden laatikkoni aarteita. Ravelry-muistiinpanojen mukaan olen aloittanut tämän elokuussa 2014, eli aikaa on vierähtänyt puolisentoista vuotta. Pipon itsessään taisin saada aika nopeasti valmiiksi, mutta kirjominen ei tainnutkaan napata. Pipo saa pitkälti kiittää valmistumisestaan lauantaista hyvää fiilistä ja kanssaneulojien rentouttavaa seuraa. Oli niin mukavaa silmukoita jäljentäessä, ettei yhtään harmittanut, vaikken kolmituntisen tapaamisen aikana ehtinyt varsinaisesti neuloa ollenkaan. Olen jo aiemmin tehnyt kaksi vastaavaa pipoa, isälleni ja isoveljelleni. Tämän kolmannen saa toinen isoveljeni, jolla ei tällaista vielä siis ole. Vaikka talvi alkanee kohta lähestyä loppuaan, onneksi Suomen kesä on leuto ja vähäluminen; varsinkin pesäpallokatsomossa saattaa hyvinkin tarvita lämmintä päällepantavaa.
Lankavarastoon tuli siis taas hieman lisäystä, mutta miinuksella ollaan edelleen. Voi tosin olla, että tämän viikon aikana tulee vielä jokunen kerä hankittua, bongasin nimittäin Kodin Kuvalehden sivuilta tosi hienon
Lemmy-tyynyn ohjeen ja sellaiset olisi kiva värkätä isoveljille vaikka joululahjoiksi.
Neulomisiin!
rakkaudella,
manteliMinni