perjantai 4. tammikuuta 2013

Mainiota urheiluvuoden alkua!

Kylläpä eräänä iltana marraskuun loppupuolella loksahti tältä tytöltä suu auki nettiä selaillessa. Olin silloin juuri käymässä Turussa ja kovasti äiti ihmetteli, kun tytär rupeaa kirkumaan ihan täysillä. Mutta oli kyllä syykin hyvä, sillä nyt se oli viimein tehty: Kankaanpään Mailan Nuo mainiot mailamiehet -poikakalenteri!

Vaikka oonkin kihloissa ja kohta myös äiti, niin olihan sellainen pakko saada. Vaikka ihan vain pitkän linjan KaMa-faniuden takia. Aivan ohittamaton tuote. Onneksi oli Joulu tulossa ja siinäpä ratkesi sitten sekin ongelma, että mitä toivoisin isoveljiltä joululahjaksi. Voin tosin kuvitella, miten "ratkiriemukasta" 30-vuotiaalla veljellä on ollut laittaessaan KaMan toiminnanjohtajalle tilaussähköpostia ja sitten vielä selitellessään, että juu, pikkusiskolle joululahjaksi... :-D

Nyt on kalenteri jo sitten käytössä ja ripustettuna seinälle työhuoneeseen, josta on määrä tulla vauvan huone. Toivottavasti pääsisimme tulevana kesänä edes kerran koko perhe Kankaanpäähän katsomaan pesistä, voisin samalla näyttää jälkikasvulle, että "tuolla kentällä on niitä samoja setiä kuin äidin kalenterissa". :-D

Kuvat ovat kyllä hyvin otettuja ja hyvän maun mukaisia, eivät ollenkaan törkyisiä:

Niin, ja juu, onhan siinä kalenteriosuuskin jossain:

Eli yhtenä numeropötkönä kuvan alalaidassa, sunnuntait merkattuna oranssilla. Eli tässä kalenteripuolessa olisi vielä parantamisen varaa, jotta siitä olisi jotain hyötyä. Muuten kyllä jees.

Tässä vielä linkki kalenterin Making of -videoon.

Ja pesiskautta ootellessa on sentään vielä lätkäkautta hyvin jäljellä. Tepsi aloitti eilen reippaalla voitolla Lukosta, mutta tänään tuli sitten voittomaalikisassa takkiin Kärpiltä. Ei voi mitään, seuraavan kerran kehiin huomenna Helsingissä. Jyp puolestaan hävisi eilen Kalpalle ja voitti tänään Ilveksen jatkoajalla. Seurasimme tämänpäiväistä peliä avomieheni kanssa netistä ja kyllä itselläkin vähän veri kuohahti, kun kiekko kävi katsomoverkossa eikä peliä vihelletty poikki. Tämän seurauksena Jypin pelaajat lamaantuivat odottamaan tuomarin vihellystä ja Ilves pääsi tasoittamaan viisi sekuntia ennen loppua. Onneksi Jyp teki ratkaisun jatkoajalla melko nopeasti, puolen minuutin pelin jälkeen. Mutta saapa nähdä, mitä tuomaritarkkailija pelin lopusta tuumaa.

Urheilun seuraamisen lomassa on tullut toki tehtyä käsitöitäkin, mutta niistä lisää, kunhan valmistuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti