Täällä ollaan taas melkein kahden kuukauden tauon jälkeen! Sen aikana musta on tullut ihanan pienen pojan onnellinen äiti ja aika onkin mennyt nopeasti opetellessa uutta elämänrytmiä ja vastuuta toisesta ihmisestä.
Viime postaukseni on pojan syntymäviikon tiistailta. Kirjoituksen lopuksi totesin, että "vauva syntyy tällä viikolla". No, jälkeenpäin tuo kuulostaa kovin optimistiselta. Nimittäin tuo tapahtuma antoi odottaa itseään aina sunnuntaihin asti! Torstaiaamuna menimme sairaalaan käynnistämään synnytystä. Otin siis tabletteja, joilla oli tarkoitus saada supistukset alkamaan. No, eipä mitään alkanut tapahtua ja vietin ekan yöni sairaalassa sitten oman syntymäni. Perjantaikin sitten tuli. Ja meni. Lauantai-iltapäivällä vanhempani tulivat tapaamaan mua sairaalaan, olivat tulleet viikonlopuksi Vilppulaan pappani luokse, jotta pääsisivät nopeammin katsomaan lapsenlastaan, joka ei kyllä siinä vaiheessa vaikuttanut halukkaalta syntymään. Sairaalan kahviossa istuskellessa tuli kyllä pari supistusta, mutta ne olivat vielä melko vähäisiä. Kolmen maissa minun oli palattava osastolle "käyrälle" eli tsekkaamaan vauvan sykettä ja ottamaan seuraavat käynnistyspillerit. Sovittiin, että äiti tulee vielä viideltä katsomaan mua, iskä oli menossa Jypin matsiin.
En enää muista, otinko niitä seuraavia pillereitä, mutta jos otin, niin ne sitten tiesivät paikkansa. Nimittäin, kun äiti tuli, olin jo aika tuskissani supistusten kanssa ja karjuin kuin syötävä. Ei kuulemma ollut äidille mikään helppo paikka katsella tyttären kipua. Siitä sitten lähdimmekin kuuden maissa avomieheni kanssa synnytyssaliin. Paikalle tuli kätilön lisäksi anestesialääkäri, joka laittoi epiduraalipuudutuksen. Salissa oli radio päällä ja puudutuksen laittamisen aikana sattui tulemaan biisi, jossa laulettiin "Se meni suoraan suoneen". Kyllä siinä oli itse kullakin naurussa pitelemistä. Epiduraali auttoi hyvin enkä edes huomannut seuraavia supistuksia. Vaikutus lakkasi kuitenkin parin tunnin jälkeen ja puudutetta laitettiin uudestaan. Taas oli helpompaa seuraavat pari tuntia. Mutta sitten alkoivat taas tuskalliset ajat. Seuraava annos ei enää tehonnutkaan niin hyvin. Jossain vaiheessa alkoi myös toista lonkkaa kivistää jatkuvasti. Muistan seuranneeni kauhulla, että milloin monitorissa näkyvä supistuksia osoittava lukema lähtee jälleen nousuun.
Olin jo aivan uupunut monen tunnin urakasta ja mietin, ettei minulla ole enää voimia ponnistaa vauvaa ulos, kun siihen vaiheeseen päästäisiin. Onneksi päivystävä lääkäri tuli lopulta tutkimaan minut ja totesi, että vauva on tulossa naama edellä ja tämän takia kohdunsuun aukeaminen on pysähtynyt ja edessä on keisarinleikkaus. Voi sitä helpotuksen määrää, jonka siinä vaiheessa tunsin. Ei siinä ehtinyt edes miettiä, etten ollut koskaan aiemmin ollut minkäänlaisessa leikkauksessa. Leikkaussalissa sain sitten spinaalipuudutteen, joka vei tunnon koko alaruumiista. Eteeni pystytetyn verhon toisella puolella leikkaustiimi aloitti hommansa ja muutamaa minuuttia myöhemmin poika syntyi kello 6.43. <3
Poika lähti isänsä kanssa salista ja minut ommeltiin kiinni. Vietin heräämössä muutaman tunnin, jonka jälkeen pääsin osastolle. Siellä sitten aloimme opetella uutta elämäämme, imetystä ja vaipanvaihtoa. Kotiin pääsimme seuraavana perjantaina, eli reilun viikon verran olin sairaalassa.
Nyt poju on jo liki kahdeksanviikkoinen, kiltti ja rauhallinen lapsonen. Ristiäisetkin vietettiin helatorstaina. Nimeksi tuli Vilho Untamo. Vilho Täällä Pohjantähden alla -kirjojen Vilho Koskelan mukaan, Untamo on puolestaan avomieheni suvun perinteinen nimi. Poikamme on jo neljäs Untamo peräkkäin. :-)
Vilho on tosiaan aika kiltti poika, öisinkin herää vain pari kertaa syömään ja nukahtaa samantien uudelleen. Käsitöitäkin olen ehtinyt tehdä yllättävän hyvin, muutaman työn olen saanut valmiiksikin. Mutta niistä sitten lisää vaikka ensi kerralla, ettei veny tämä kirjoitus aivan mahdottomaksi.
Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen muistaakseni jo viime viikolla, siitä tuo otsikko. Mutta se on mielestäni paikallaan nytkin. Onhan jokainen päivä äitienpäivä!
Rakkaudella,
manteliMinni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti