Voitonpäivä

Tiistaina saatiin sitten kiinni kesän urheilutarjonnasta myös täällä kotopuolessa. Kyseessä oli tietenkin Hippoksen pesäpallostadionin uuden tekonurmen vihkiäisottelu, jossa Kirillä oli vastustajana Kouvola. Avomiehen ja pojan lisäksi mukana oli myös appiukko eli pappa, joka ei tosin pelistä tainnut kovin paljon nähdä, pikkuinen herra työnjohtaja kun oli sitä mieltä, että kävely on paljon jännempää kuin pesis.

Hippokselle oli tosiaan saatu täksi kaudeksi uusi tekonurmi ja jo oli aikakin. Edellinen taisi olla liki kaksikymmentä vuotta vanha ja kuulemma jopa hengenvaarallinen. Keväällä oli useampaankin kertaan ollut Kirin Facebook-sivuilla kutsu kenttätalkoisiin ja oikein kyllä harmitti, kun aikataulut eivät natsanneet enkä päässyt yksiinkään mukaan. Lajin hartaana fanina kun olisin mielelläni ollut auttamassa. Mutta kovasti olivat talkoolaiset ahertaneet tiistai-aamuun asti ja kentän yleisilme olikin kyllä positiivinen yllätys.

Ensimmäinen plussa siitä, että vihdoin oli saatu sisäänkäynnin ja lipunmyynnin paikkaa vaihdettua. Ennenhän lipunmyynti sijaitsi katsomon alla, liki mäntypusikossa, josta sitä oli vaikea edes huomata, jos ei tiennyt, mistä etsiä. Nyt oli parempi paikka löytynyt kolmospuolen katsomon vierestä. Toinen plussa tietenkin uudesta, upeasta tekonurmesta.

Kolmas plussa siitä, että myös koko katsomo oli maalattu! Ei tainnut olla aivan pieni urakka. Toki pelkällä maalillakaan ei voida ihmeitä tehdä. Ainakin allekirjoittaneen silmin katsomolla ei kovin montaa elinvuotta taida olla edessään, lautojakin on jostain kohtaa mennyt jo poikki. Ja on se nyt kumma, että nykypäivänä kentällä, jossa pelaa ei vain yksi, vaan KAKSI, superpesisjoukkuetta, ei ole katettua katsomoa! Sitä häviävän pientä liparetta kakkospuolella ei juuri voi katokseksi sanoa. Tietenkin ymmärrän, että rahastahan se on hyvin pitkälti kiinni. Tuollaiset investoinnit ovat aina jostain muualta pois. Mutta silti.

Mitä itse peliin tulee, olisi suonut osan talkoolaisten tarmosta tarttuvan myös Kiriin. Lyöntipeli oli melko onnetonta ja ulkokentästäkin vuoti hieman liian helposti. Yhden juoksun sentään saivat toisella jaksolla, mutta sekin tuli täysin lahjana Koplan lukkarin yritettyä kauhaista palloa, joka ei jäänytkään räpylään, vaan kimmahti takaisin etukentälle. Ottelu meni siis puhtaasti 0 - 2 (0 - 3, 1- 7).

Mutta valoa omaan päivääni toi asia, josta olin haaveillut jo vuosikausia. Pääsin nimittäin tauolla pojan kanssa kävelemään kentälle. Aiemmin olen aina ihaillut siellä vipeltäviä lapsosia ja heidän iloaan. Ja voi sitä riemua, mikä Vilhonkin kasvoista kuvastui, kun pääsi hiekalla tepsuttelemaan ja näki isojen poikien (n.5-vuotiaiden) viilettävän ohitse. Tänä kesänä kun vielä pääsisi kävelyttämään kentällä myös Kankaanpäässä, tämän äidin riemu olisi rajaton. :-)

Ja kuten jo mainitsin, oli pikkumiehellä varsin paljon muuta puuhaa pelin seuraamisen ohessa. Papan kanssa oli pakko päästä kävelemään ja niiltä reissuilta tarttui matkaan pari kohtalaisen kokoista käpyä. Elävästi tuli mieleen Kummeli Stories -elokuvan "pidetty liikunnan ja uskonnon opettaja", joka aamunavauksessaan tokaisi, että "Meidän tulisi kerätä elämän käpyjä elämän varastoon". Juuri tästä on ylläolevassa kuvassa mielestäni kyse.

Eilen olikin toisen suosikkilajini vuoro. Täytyy tunnustaa, että aiempien pelien perusteella en alkuunkaan uskonut Leijonien menestykseen Kanadaa vastaan. Takaraivossa kuitenkin kyti pienenpieni ajatus "entä jos?". Kukaanhan ei ole voittamaton, ei edes jääkiekkoilun emämaa. Koska peli alkoi verrattain myöhään, vietin puolet siitä makuuhuoneessa imettämässä, avomiehen ja kyläilemään tulleen isoveljeni istuessa olohuoneessa telkkarin ääressä. Toki makkarissakin telkkari on, mutta katsoin aivan muita ohjelmia. Voi että, miten melkein unen partaalla ollut poika säikähti, kun isi ja eno rupesivat huutamaan ilosta Suomen tasoitettua pelin. Onneksi uni oli juuri tullut silloin, kun johtomaali syntyi. Siinä vaiheessa itseltäni petti hermot ja pakenin jännitystä saunaan, lukemaan kirjaa. Avomies tosin huomautti, että pääsin kuitenkin tunnelmaan, kun sain istua lauteella hänen vienosti hieltä tuoksuvien jääkiekkovarusteidensa joukossa. :-D

Toivotaan, että myös tänään olisi voitonpäivä. Illalla on nimittäin tarkoitus taas suunnata Hippokselle, jossa Kirin vieraana on KaMa! KaMa-lippu messiin, mieli korkealle ja äänijänteet valmiiksi.

rakkaudella,

manteliMinni