torstai 18. helmikuuta 2016

Annoin pikkusormen...

... ja jos ei se nyt ihan koko kättä vienyt, niin sydämen ja pienen tukon rahaa kuitenkin. :-D

Olin nimittäin viime perjantaina taas Titityyn neuleillassa. Kyseistä iltaa vietettiin ystävänpäivä-teemalla ja luvassa oli nyyttäriherkkujen ja hyvän seuran lisäksi viisi tuntia aikaa neuloa tuossa neulojan karkkikaupassa. Itselleni ilta oli siitä erityinen, että päätin liittyä kunnolla kaupan asiakaskuntaan ja ihan oikeasti ostaa sieltä jotain. Tähän mennessä olin vain ihastellut ihkulankoja pursuavia hyllyjä. Nyt olin kuitenkin päättänyt sijoittaa osan viime postauksen liivistä saamistani rahoista lankaihanuuksiin.

Ja ah, mitä ihanuuksia valitsinkaan:



Holst Garnin Coastia väreissä Ecru, Flint ja Fairy. En lähtenyt soitellen sotaan, vaan käyttötarkoituskin on jo valmiina. Näistä tulee isona Kappa. ^_^ Ja sen nuo ihanuuslangat saivat aikaan, etten ostanutkaan Novitan Nalle Taikaa, joka olisi ollut aika hyvässä tarjouksessa Minimanissa. Vaikka siinäkään langassa ei ole mitään vikaa, ei sitä tehnyt enää samalla tavalla mieli. En kuitenkaan usko, että kokonaan tulisin Novitan lankojen käyttöä lopettamaan.

Ystävänpäiväteemaa halusin noudattaa myös mukaan ottamassani neuleessa. Niinpä tikuttelin vauvanpeittoa ystävälleni, joka hartaasti toivoo vauvaa miehensä kanssa. Ihan perinteisellä menetelmällä eivät voi saada vauvaa alulle, joten haluan olla tukena lapsettomuushoidoissa tekemällä pikkuiselle jo valmiiksi varaston lämpimiä neulomuksia.

Ohje: b18-16 Blanket with structured pattern / Drops Design
Lanka: Alize Baby Wool Batik
Puikot: 4mm
Langankulutus: 200g

Peittoa neuloessa tapahtui vakava työtapaturma; nimittäin pyöröpuikostani lähti toinen puikko irti! Sain sen kyllä paikoilleen, mutta kun se lähti uudelleen irti, päätin luovuttaa. Mukana olisi ollut lyhyempikin, 40-senttinen pyörö, mutta siinä olivat puikko-osatkin jo niin lyhyet, että tikuttelu olisi ollut lähinnä rasittavaa. Onneksi olin jo valmiiksi käsityötarvikekaupassa. Kaivoin siis kuvetta ja ostin itselleni uudet pyöröt, KnitPron Bamboot. Aluksi epäilin Baby Woolin ja bambupuikkojen toimivuutta yhdessä, mutta saatuani työn puikoille, huokailin ihastuksesta. Aiemmin olen käyttänyt lähinnä Novitan, Ponyn tai Prymin halvempia metallipuikkoja, mutta nyt totesin laatuun satsaamisen kannattaneen. Varsinkin puikkojen liitoskohta on todella laadukkaan tuntuinen ja välillä piti jopa tarkistaa, ettei työ vain ole pudonnut puikoilta, kun neulominen tuntui niin kevyeltä.

Toinen työtapaturma sattui, kun menin valitsemaan puikkoja. Puikkohyllyn vieressä oli nimittäin tarjouskori ja sieltä pilkistäneen langan väri oli niin hypnoottinen, ettei sitä vain voinut jättää sinne:

Colinette Parisienne, väri Popsicle. Vielä ei tosin ole harmaintakaan hajua, mitä tästä mohairunelmasta tekisin.

Peiton sain valmiiksi tiistaina ja lankaa jäi jäljelle vajaa kerä. Pistin samantien puikoille siis vielä pienen pipon:


Ohje: 70. / Novita Kevät 2009
Lanka: Alize Baby Wool Batik
Puikot: 3mm
Langankulutus: 33g
Ravelryssa: Pikkuinen

Tämä menee samaan settiin peiton kanssa. Lankaa jäi vieläkin pieni nöttönen, joten aloitin uuden pipon. Sen taidan laittaa valmistuttuaan odottamaan, jos vaikka saisin pieniä pipoja tehtyä lisää ja lahjoitettua ne johonkin hyvään kohteeseen.


Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti