perjantai 5. syyskuuta 2014

Pieniä pipoja pieniin päihin

Taas tulee juttua vielä kesken olevan JYHin ulkopuolelta, mutta en vain voinut vastustaa, kun johonkin Facebookin käsityöryhmistä linkattiin tämä ihana tempaus. Päätin siis kantaa korteni kekoon TAYSin keskosten puolesta. Harmitti oikeastaan, ettei lankavarastossani ole enempää sopivaa lankaa, pipoja voisi tikutella enemmänkin:


Nämä kolme pipoa ovat Novita Woolia. Sitä minulla oli kaksi kerää. Olin ne varannut ystäväni poikaa varten, olisin tehnyt hänelle sukat ja tumput. Mutta uskon, että pikkukaveri ymmärtää ja että hänelle kelpaavat esimerkiksi Nallesta tehdyt asusteet. Puikkoina käytin 3mm bambusukkiksia. Lankaa kului kahteen ensimmäiseen pipoon 26g kumpaankin ja kolmanteen 28 grammaa.


Tämä pipo on puolestaan Marimekon muovikassini kätköistä löytynyttä Wool Sävyä. Olen siitä joitakin vuosia sitten neulonut itselleni tunikan ja pienen villapaidan, joka meni jollekin lähipiirini lapsukaisista, nyt en muista kenelle. Samat puikot kuin noissa ylläolevissa. Langankulutus 27 grammaa.


Harmaata jäi sen verran yli, että päätin tehdä siitä toisenkin pipon raidoittamalla. Liila lanka on myös Mari-kassin uumenista löytynyttä Woolia ja vaaleanpunainen Viking Vilmaa. Vaikka pipon ohjeessa olikin mainittu soveltuvina lankoina vain Wool ja Ipana, ajattelin, että tuo Vilmakin sopisi, ei varmaankaan kutita pienoista päätä. Langankulutus 30 grammaa.

Myös vaaleanvihreää jäi yli ja mietin sille sopivaa raitaparia. Päädyin hyödyntämään ystävältäni E:ltä saamaani liilaa Drops Alpaca -nöttöstä, jonka sain upotettua tähän kokonaan. Liilaa jatkoin vielä pinkillä Alpacalla. Lankaa kului 26 grammaa.

Mari-kassistani löytyisi vielä kreikkalaisilla mehuväreillä värjäämääni Woolia, mutta en ole ihan varma, voiko sitä käyttää vai aiheuttaako mehuväri ihoärsytystä pienille lapsille. Ehkäpä asia selviää, jos tiedustelen sitä Facebookista kanssaneulojilta. Tai saa tännekin kommentoida, jos asiasta tarkemmin tietää.


Oijoi, enää muutama päivä Karnaluks-reissuun. Kunhan vain muistan ottaa kameran mukaan, niin ehkä ensi viikolla laitan kuvia sieltä.



Neulomisiin!


rakkaudella,

manteliMinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti