sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kun saapuu taas saaliineen hän

Minä en tosin tuo matkoiltani saaliiksi kalaa, vaan lankoja. Eipä se taida olla kenellekään enää yllätys. :-D

Jokunen viikko sitten mies oli parin päivän lomareissulla pohjoisessa, joten kun satuin olemaan pojan kanssa kaksin, teimme retken keskustaan. Olin pyytänyt serkultani palkkioksi tytölleen tekemästäni villatakista lahjakortin Titityyhyn ja se piti päästä heti käyttämään. Olin jo edellisellä kerralla jotenkin niin ihastunut Coastiin, että sitä piti nytkin saada:


Tällä kertaa värinä Crab Apple. Ostin nämä langat mielessäni Boxy, mutta toisaalta kyllä Huldan takkikin houkuttelisi kovasti.

Saalista kertyi myös Turusta, jonne reissasin pojan kanssa viime lauantaina. Sain Joulupukilta lahjakortin Käsityökeskus Tuumaan. Jonkin aikaa podin jonkinsorttista lanka-pläähiä, kun yritän tänä vuonna lankaostokset sovittaa tarpeen mukaan ja tuntui, ettei sopivaa tarvetta tule mieleen. Onneksi ystäväni Eppe toivoi samanlaista raidallista kassia kuin jollaisen virkkasin tädilleni. Eppe tuli mukaani lankoja valitsemaan ja päädyimme tällaisiin:


Eli perusvarmaa Dropsin Safrania sinisenä ja ruskeana. Tai ainakin luulen, että tuo alempi on ruskeaa, vaikka sinisen rinnalla näyttääkin kohtalaisen paljon lilalta.

Ja kyllähän se lanka-plääh aika nopeasti väistyi. Tilalle tuli tosin sitten runsauden pula Tuuman kaikkien Drops-herkkujen edessä. Lopulta voiton vei pehmeä vaaleanpunainen:


Hulppeat kymmenen kerää Drops Baby Merinoa. Lähdin kaupasta ajatuksenani tehdä näistä Traveller Tunic, mutta Ravelrya selattuani alkoi myös Helmi kiinnostaa aika paljon.

Mutta sain sentään Turun reissun aikana myös myytyä yhden kerän omasta stashistani. Bongasin perjantaiaamuna Facebookin Lankahamsterit-ryhmässä ilmoituksen, jossa etsittiin  valkoista Viking Alpaca Sportia. Ostaja asui sopivasti Kaarinassa, joten sain langan toimitettua ilman postia.


Tämä kerä lähti siis parempaan käyttöön. :-)

Vaikka tämä saalis houkuttaakin käymään kimppuunsa, yritän nyt jonkin aikaa pysyä nahoissani ja tikutella keskeneräisiä töitä valmiiksi ja tuhota joitakin jämkeriä myös.



Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti