keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Huhuu, maaliskuu!

Tätä vuotta on ehtinyt kulua jo kaksi kokonaista kuukautta, joita ajattelin nyt tässä postauksessa hieman tarkastella.

Alkuvuonna olen saanut luettua kolme kirjaa. Kaikki tuttua ja taattua laatua jo paljon lukemiltani kirjailijoilta. Kathy Reichsin Kaivojen vainajat sijoittuu tuttujen Charloten ja Montrealin kaupunkien sijaan enimmäkseen Guatemalaan. Ihan en itse tästä asetelmasta kovin paljon innostunut, mutta kirja oli kuitenkin viihdyttävää luettavaa. Kaari Utrion Paperiprinssi ei mielestäni edusta kirjoittajansa tuotannon kirkkainta huippua, itse olisin ainakin kaivannut päähenkilöiden tarinaan hieman isompaa konfliktia ja sen kärjistämistä vielä tiukemmin. Ei tämäkään teos silti huono ollut ja läsnä olivat kuitenkin Utriolle ominainen taito herättää historia henkiin ja kuvata vanhoja tapoja ja tottumuksia hyvin mielenkiintoisesti ja elävästi. Taas voi todeta, että onneksi en ole nuori aatelisneito 1800-luvun Suomessa. Minulla ei olisi käytännössä omaa elämää ollenkaan; aina joku muu päättäisi puolestani, joko miespuolinen sukulainen tai aviomies. Pidemmän päälle tällaista tyhjyyttä elämässä pystyivät tuskin hienoimmatkaan tanssiaismekot tai tukkalaitteet täyttämään. Kolmas kirja, Tess Gerritsenin Mefisto-klubi oli myös ihan kelpo luettavaa. Tämän kirjan kohdalla kiinnitin erityisesti huomiota siihen, miten sanoilla voidaan luoda kokonaisia maailmoja ja näyttämöjä ihmisen mieleen. Eteeni piirtyi ahdistaviakin kuvia runnelluista ruumiista ja kuolemaisillaan olevista ihmisistä. Ja siltikin ne kuvat välittyvät mieleeni vain kirjasta lukemieni sanojen kautta. Ihmeellistä. Gerritseniä olen tykännyt lukea tekstin sujuvuuden ja mukaansatempaavuuden kautta. Kohta vain taidan olla tilanteessa, että olen kahlannut läpi kaikki kaupunginkirjaston Gerritsenit. :-D

Puikkoja ja koukkuakin on tullut heiluteltua varsin tiuhaan tahtiin. Jyjyjen viimeinen aloituspäivä oli toissapäivänä, mutta itse sain aloitukset tehtyä jo tammikuussa. Ja nyt ei ole keskenkään enää kuin yksi! Sain nimittäin toiseksi viimeisen keskeneräisen valmiiksi eilen:

Ohje: Chevron Baby Blanket / RachelC Creations
Lanka: Novita Miami
Koukku: 5mm
Langankulutus: 402g
Ravelryssa: Raitainen

Tämä peitto matkustanee jossain vaiheessa lämmittämään kaverin vauvaa, joka syntyi tammikuussa. Sain tähän työhön kivasti upotettua Miamin jämiä, joita oli jäänyt varsinkin viime syksyn pöllö-projektista. Ja tuo yläreunassa näkyvä leveä vihreä raita taisi olla ihan ensimmäistä Miamia, jonka olen ikinä ostanut. Siitä piti aikoinaan tulla Angry Birds -possu, mutta päätin nyt, että olkoon. Kiva oli tällä selkeällä ohjeella virkkailla ja vaikka jossain vaiheessa se toki tuntui puuduttavaltakin, niin kaivoin jo varastostani langat seuraavaa varten. Jokunen vuosi sitten hamstrasin pinkkiä Miamia tarkoituksenani tehdä itselleni takki, mutta eilen huomasin, ettei sen ohje ollutkaan enää saatavilla. Joten peitoksi siis ja hieman taas lisää tilaa lankalaatikoihin.

Kun nyt Jyjyt ja muut keskeneräiset ovat aika hyvällä mallilla, voi tehdä jo välipalatöitä listan ulkopuoleltakin. Miehen mummolla oli eilen syntymäpäivä ja kuultuani siitä sunnuntaina päätin laittaa jotain lämmintä puikoille. Hetken mietin, mitä se voisi olla. Huivin ja baskerin olin jo hänelle tehnyt, joten päädyin sukkiin. Aikaa ei ollut kovin paljon, joten langankin pitäisi olla paksua. Perussukkaa ei tällä kertaa tehnyt mieli tehdä, joten pitkästä aikaa tikuttelin vanhat kunnon piirakkasukat:

Ohje: Piirakkasukat / Novita
Lanka: Novita 7 Veljestä
Puikot: 3,5mm
Langankulutus: 110g
Ravleryssa: Piirakkasukat

Näitä oli oikein mukava ja koukuttava tehdä. Niin koukuttava, että menin maanantain ja tiistain välisenä yönä nukkumaan vasta kahdelta, kun sukat oli iiiiihan pakko saada valmiiksi. Tämän ei-välttämättä-kovin-fiksun ratkaisun tajusi kyllä sitten aamulla, kun piti nousta ylös yhdessä pojan kanssa. Mutta kivat näistä tuli, pitäisi varmaan tehdä muutamat lahjavaraston täytteeksi.

Lankavaraston tilanne näyttää edelleenkin aika hyvältä:

Kulutetut langat: 3200g
Ostetut / saadut langat: 725g
Pois annetut / myydyt langat: -
Langankulutus: - 2475g

Päivittelen tilannetta tuonne sivupalkkiin, mutta ajattelin sen nyt laittaa tähän talteen itselleni, että voin joskus tarkistaa, millainen tilanne on ollut näin maaliskuun alussa.


Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

2 kommenttia:

  1. Huh, onneksi et paljastanut mitään Utrion Paperiprinssistä. Sain sen taannoin vanhemmiltani synttärilahjaksi ja luen sitä parhaillaan. Vaikka en kovin pitkälle ole vielä ehtinyt, komppaan kyllä sua siinä, ettei se ole NIIN koukuttava kuin pari edellistä lukemaani Utriota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitäis varmaan ruveta pitämään keskenämme jonkinlaista lukupiiriä. Ootko muuten lukenu Utrion Yksisarvisen? Sain sen muistaakseni edellisenä jouluna, mut en vielä oo päässy alkua pidemmälle.

      Poista