keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Itse tein ja säästin!

Hyvän ystäväni häitä vietettiin lauantaina. Vaikka hääpari olikin toivonut lahjaksi rahaa, päätin tehdä poikkeuksen sääntöön ja lahjoittaa itse virkkaamani maton:


Merkityksellisen lahjasta teki myös se, että käytin siihen ystäväni edesmenneen mummonsa vintiltä löytämiä lankoja. Langan valmistetiedoista ei ole hajuakaan, mutta arvelen sen olevan täyttä villaa ja Super Bulky -paksuista. Kympin koukulla pistelin menemään Aura-maton ohjeen mukaan ja lankaa sain kulutettua 1528 grammaa. Vähän näyttää kupruilevan reunoista, toivottavasti vähän tasoittuu käytössä.

Muutama viikko sitten avomiehellä oli työreissu Ilmajoelle ja koska pojallakaan ei ollut sinä päivänä päivähoitoa, hyppäsimme kyytiin ja jäimme ostoksille Tuuriin. Suurimman osan ajasta tosin hengasimme pomppulinnan luona. Mikäpäs siinä, pääasia, ettei pojalla ollut tylsää. :-D Satuin löytämään itselleni ihanan, vaaleanpunaisen mekon ystävän häitä ja muita kesän juhlia varten. Halusin tehdä mekon seuraksi huivin tai boleron, joten oli sitten kipaistava myös lankaosaston kautta:



Mukaan tarttui neljä kerää Madame Tricote Paris'n Goldenia (kuvassa vain yksi, koska muut olivat jo käytössä) sekä yksi kerä Nallea, joka sattui olemaan tarjouksessa. Siitä taidan tehdä jonkinlaiset sukat.

Goldenille pohdin ankarasti erilaisia vaihtoehtoja ja päädyin erään blogin kautta löytämääni kivaan boleroon. Innoissani virkkasin palasia, mutta kun sain viimeisen valmiiksi, huomasin, että bolerosta tuli aivan liian iso ja siksi myös - ihanasta langasta huolimatta - susiruma. Eipä siis auttanut muu kuin ryhtyä purkuhommiin ja turvautua yksinkertaisempaan malliin:


Hartiahuivi on aloitettu kärjestä ja virkattu pylväillä ja ketjusilmukoilla. Malli on Virkkaus vanha konsti, uudet mallit -kirjasta. Tykkäsin lopputuloksesta paljon, huivi on käytössä tosi mukava. Näitä tulee varmasti tehtyä lisää. Koukku oli 5mm ja langankulutus 190 grammaa.

Vaaleanpunaiselle, kimaltavalle langalle löytyy aina käyttöä ja osa siitä päätyikin pieneksi nutuksi:


Tämän aion lähettää lapsuudenystävälleni, joka sai viime kuussa tytön. Neuloessani mietin jälleen kerran, miten nopeasti aika rientääkään. Eihän siitä ole kuin hetki, kun kyseisen pojan kanssa olimme samalla luokalla ala-asteella. Niin, miten siitä voi olla muka jo liki kaksikymmentä vuotta?? :-D Nutun ohje löytyy Ravelrystä nimellä All-in-one sleeveless baby top. Lankaa meni 4-millisillä puikoilla tikutellen 67 grammaa.

Huhtikuun lankaostokset näkyvät kokonaisuudessa tuossa edellä, mutta näin toukokuussakaan en ole langoilta kokonaan välttynyt. Ajoimme jo torstaina äidin ja iskän luokse Turkuun. Äiti oli käynyt Lankamaailmassa, jossa oli yli 10€ ostoksesta saanut kaksi kerää Maijaa kaupan päälle. Äiti oli valinnut nätit siniset kerät, jotka manguin heti itselleni, niistä kun saisi neulottua nutun suvun uusimmalle jäsenelle.


Otin myös äidin ostamat Baby Ull- ja Emilie -kerät. Emiliesta ajattelin tehdä kaulurin joululahjavarastoon.

Toki Turun-reissulle oli otettava neuletyö mukaan. Mitään kovin monimutkaista ei kannata autossa ruveta säätämään, joten otin matkaan kaksi kerää Woolia, joista kehkeytyi raidalliset ranteenlämmittimet:


Nämä menevät lahjavarastoon odottamaan Joulua, jolloin pääsevät kummitytön isosiskon pakettiin.
Puikot 3mm ja 3,5mm, langankulutus 50 grammaa.


Jee, reilusti alle viiden kilon ollaan jo!



Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti