maanantai 11. toukokuuta 2015

Welcome to Miami!

Taitaa olla turhaa työtä tänä vuonna lankavaraston laihduttaminen. Toukokuu eteni jo lupaavasti, mutta sitten tuli taas Minimanin mainos: Miami 1€/kerä. Ei liene epäselvää, miten tänään kävi.

Olin jo aikaisin liikkeellä, sillä arvelin noin hyvän tarjouksen houkuttelevan väkeä. Vein pojan kahdeksaksi päivähoitoon, josta kävelin reippaasti kaupalle. Sinne päästyäni syöksyin suoraan lankaosastolle ja pääsin valikoimaan parhaat päältä. Soitin myös äidille ja valitsin hänelle toivomiaan värejä muutamia keriä. Omien ostosten kohdalla homma lähti sitten kyllä täysin lapasesta:


Kymmenen vaaleankeltaisia ja viisitoista mintunvihreitä kerää. Onneksi on paljon pieniä lapsia lähipiirissä; näistä ajattelin ainakin kummipojille neuloa. Ja toki itsellekin olisi pari takkia suunnitelmissa.

Tämä taitaa olla muuten ensimmäinen kokonaan tabletissa kirjoittamani postaus. Useamman vuoden uskollisesti palvellut Ixukseni on tällä hetkellä hieman juntturassa, joten en pysty nyt kameralla kuvailemaan. Sen takia otin kuvat padilla ja samantien kokeilin kirjoittamistakin.

Neulomiseen!



Rakkaudella,

manteliMinni 

1 kommentti:

  1. Oi mitä ihanuuksia! Mulla odottaakin just Miami-neule ohjeen kirjoittamista ja julkaisua...
    https://instagram.com/p/2P63YJHFfG/?taken-by=birkenwasseranhohe

    VastaaPoista