tiistai 25. elokuuta 2020

Vesisateesta ja tyhmyydestä

Isäntä lähti lauantaina kalareissulle pohjoiseen ja muistutti, että sunnuntaina olisi Kirittärien matsi. Hieman kyllä arvoin, kannattaako lähteä, ottelu kun olisi merkityksetön Kirittärien jo varmistettua runkosarjan voiton. Mutta koska meillä oli vielä pari käyttämätöntä lippua ja Hippokselle pääsee ihan kivasti pyöräillen, päätin, että lähdetään. Kas siinä äidille ja pojalle kivaa yhteistä ajanvietettä! 

Monesti ylpeilen sillä, että minulla on jo 30 vuoden kokemus pesismatseissa käymisestä, mikä on koulinut varustautumaan oikein ja riittävästi. Tai niinhän sitä luulisi. Otin mukaan hieman evästä, vesipullot ja lisävaatetta kummallekin. Oiskohan pitänyt ottaa sateenvarjot? No ei sentään, vaikka kassissakin olisi hyvin tilaa...

Olimme kentällä hyvissä ajoin ja asetuimme kotipesän takana olevaan katsomoon. Pitkään emme ehtineet istua, kun järjestysmies tuli sanomaan, että pitäisi siirtyä alemmalle tai ylemmälle penkkiriville, koska koronarajoitusten puitteissa voi katsomossa istua vain joka toisessa rivissä. Eipä tuo mitään, siirryttiin toki. Ja iso peukku järkkäreille siitä, että rajoitusten noudattamista todella valvottiin ja se tehtiin positiivisessa hengessä! 

Ottelun alkua odotellessa ehdin vielä kaivaa sukankutimenkin esiin. Kauaa ei tuota lystiä ehtinyt kuitenkaan kestää, kun taivaalta tippuivat ensimmäiset epämääräiset vesipisarat. No, ei hätiä mitiä, kunhan ei enempää ala sataa. Eikä sekään vielä mitään, jos vähän enemmänkin sataa, kunhan ei täysillä tule. Jaahas. En muista, oliko matsi jo toisella jaksolla, kun se keskeytettiin kaatosateen takia. Muiden katsojien vedellessä esiin sadesuojiaan, katselin oikein hyvä äiti -moodissa, kuinka oman ja jälkikasvun lippikset tiputtelevat vettä kuin räystäät konsanaan. Eikä pyllyalusina toimineilta pyyhkeiltä (ne meillä sentään oli mukana!) ollut nouseminen, mikäli halusi säilyttää edes yhden kuivan kohdan. Onhan siinä myös toki jotain koomista ja runollistakin, kun tavallaan katselee itseään ulkopuolelta ja ajattelee, että "Siinä ne raukat istua nakottavat litimärkinä ja kotiinkin on vielä poljettava!". Ja nauraa kahta kauhemmin sisäisesti, kun hoksaa, että on itse toinen niistä raukoista. Sanoin kyllä pojalle, että voidaan jo lähteä kotiinkin, mutta hän halusi jäädä seuraamaan, jatkuuko matsi.

Matsi jatkui ja päättyi lopulta Kirittärien voittoon. Kotiin päästiin lohturuokaostosten kautta; vaatteet vaihtoon ja lämmin suihku. Mitään hätää ei onneksi ollut eikä tullut. Sukantekelekin tuli seuraavana päivänä eli eilen valmiiksi:


Ohje: Omasta päästä, ruttuvarren ohje täältä
Lanka: Novita Tähti
Puikot: 3,5mm
Langanmenekki: 132g
Ravelryssa: Ruttuset

Sitten tulikin aika hakea poika kotiin iltapäiväkerhosta. Olin päässyt sen verran kauas kotoa, ettei kannattanut enää kääntyä takaisin, kun iski oikein sellainen testataan-kuinka-pahasti-kastuu-kahdessa-sekunnissa -sadekuuro. Ja arvatkaas, oliko taaskaan sateenvarjoa mukana? Niinpä. Onneksi koululta lähtiessä sade oli jo laantunut niin, ettei tyhmyydestä tällä kertaa sakotettu kuin vain äitiä.


Blub, blumb, molskis!



Rakkaudella,

manteliMinni

maanantai 17. elokuuta 2020

Terveiset pitkästä aikaa

Onpas taas aikaa kulunut viimeisimmästä postauksesta! Vaikka kesä onkin mennyt ihan vain lomaillessa, on aina ollut joko kiire tai sitten ei ole löytynyt sopivaa otetta kirjoittamiseen. Ajan kulumista olen päässyt huokailemaan myös toisella tavalla: meidän pikku vauvelimme aloitti koulun viime viikolla. Ekaluokka on alkanut ihan kivasti ja taitaa olla niin, että vanhempia jännitti enemmän kuin poikaa.

Oman kouluni alkuun on vielä pari viikkoa, mutta oppimisen iloa olen kuitenkin päässyt kokemaan käsitöiden saralla. Koska suurin osa tekeleistäni menee nykyisellään hyväntekeväisyyteen, tykkään tehdä paljon samoilla ohjeilla. Pidemmän päälle voi kuitenkin kaivata vaihtelua. Silloin sisäinen wannabe-neulesuunnittelijani nostaa päätään. Ihan originellien mallien suunnitteluun en usko tuosta sankarista olevan, mutta pieni tuunaaminen sujuu aika mukavasti:





Ohje: Drachenschwanz / Solwey Hauptmann
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 4mm
Langanmenekki: yht. 246g

Näiden huivien kohdalla ei siis ole tosiaan kysymys muusta kuin yksinkertaisen pitsiraidan lisäämisestä ainaoikein-huiviin. Mutta kyllä se melkoinen ahaa-elämys oli, kun totesi itselleen, että hei, kyllä kahdenkymmenen vuoden neulomiskokemuksella pystyt miettimään, mille riville raita on järkevää laittaa ja miten kavennukset tulevat suhteessa huivin muotoiluun käytettäviin kavennuksiin ja lisäyksiin. Jee! Itseäni selkään taputan.

Ja sitten on myös niitä toisenlaisia oppimiskokemuksia. Niitä, joissa mennään pylly edellä puuhun useasti. Ja sittenkin vielä kertaalleen.


Ohje: Oslo Hat / PetiteKnit

Lanka: Filcolana Arwetta

Puikot: 3,5mm

Langanmenekki: 123g

Ravelryssa: Pääni ajautui Osloon


Tämä on ensimmäinen neulomistani Oslo-pipoista, joka on tehty ohjeenmukaisella langalla. Ajatuksena oli tehdä itselle pirtsakka pipo talven varalle. Silmukoita loin naisten koon verran, vaikka pää on sitä kokoluokkaa, että isompi koko saattaisi olla sopiva. Noh, liian isohan tästä sitten tuli! Olisikohan nyt jo aika uskoa, että käsialani on kohtalaisen löysä ja puikkokokoa voisi pienentää ainakin puoli milliä? Jaa mikä mallitilkku, ei sellaisia ennenkään... :D Saapahan hyväntekeväisyysneuleiden laatikko täytettä.

Päätin jättää omat pipohaaveet taustalle vähäksi aikaa, ottaa pienemmät puikot, luoda vähemmän silmukoita ja parittaa Arwetan alpakka-silkkilangan kanssa:


Ohje: Oslo Hat / PetiteKnit
Lanka: Filcolana Arwetta ja Drops Brushed Alpaca Silk
Puikot: 3mm
Langanmenekki: 87g

Pienimmän koon silmukkamäärällä, mutta naisten koon korkeusmitoilla tuli vihdoin sen kokoinen pipo, ettei ihan heti ole kokonaan valahtamassa silmille. Tämä menee pukinkonttiin, mutta onpahan nyt speksit, millä lähteä omaakin pipoa yrittämään. Kunhan raaskin lopettaa lankalakkoni, joka on muuten edelleen voimassa. Väittäisin, että koronapandemian mukanaan tuomat rajoitukset ovat vaikuttaneet myös lankojen menekkiin ainakin marketeissa. Niissä ei ole nimittäin näkynyt kesällä läheskään niin paljon ja läheskään niin hyvässä alennuksessa lankoja, kuin mitä edellisinä vuosina vastaavaan aikaan.

Tässä terveiset tällä kertaa. Lähdenpä viimeistelemään näitä sukkia ja sitten hakemaan koululaista:



Lämmintä elokuun jatkoa!



Rakkaudella,

manteliMinni

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Hulluttelua kesäyössä

Yksi kesän kohokohdista on omalla kohdallani ollut jo vuosia Kesäyön Hullutus, tuttavallisemmin KYH. Siinä tavoitteena on aloittaa kesäkuun alusta juhannusaattoon asti yksi käsityö päivässä ja saada ne valmiiksi heinäkuun loppun mennessä. Toki tuleehan kaikenlaisia tekeleitä aloitettua muutenkin melkoiset kasat, mutta ehkä se on se tietty yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne, joka tuossa tempauksessa kiehtoo. Ja itsensä haastaminen; saas nähdä, saanko kaikki aloitukset myös valmiiksi vai jääkö joku ufoilemaan hamaan tulevaisuuteen.

Aiempina vuosina on startiitin pyörteissä tullut aloitettua vähän mitä sattuu, ilman sen kummempia suunnitelmia. Tänä vuonna ajattelin kuitenkin hyödyntää omia lankavarastojani (lankalakko pitää yhä!) ja varsinkin jämälankoja. Olen myös mahdollisuuksien mukaan ajatellut jo etukäteen saajia näille töille. Näiden kriteerien pohjalta olen kokeillut paria uutta ideaa ja ottanut puikoille myös vanhoja:



Ohje: Nuttu etiopialaiselle vauvalle / Pirkko Tuppurainen (valepalmikko Rinsessa-pipon ohjeesta)
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3mm
Langanmenekki: 75g
Ravelryssa: Rinsessa-nuttu

Tulin neuloneeksi taas vaihteeksi pari sytomyssyä Rinsessa-pipon ohjeella ja halusin neuloa lisää valepalmikkoa. Koska myssyihin sopivat langat ovat vähenemään päin, päätin kokeilla jotain muuta ja muistin nähneeni Facebookin Nuttu-ryhmässä nutun, jossa tavallinen joustin oli korvattu tällä niin kovin koukuttavalla mallineuleella. Ainakin omasta mielestäni kokeilu onnistui ihan hyvin ja antaa nutulle erilaista ilmettä. Jospa tästä innostui taas nuttuja väsäilemään jokusen ennen kuin niitä lähettelee eteenpäin.


Ohje: The Oslo Hat / PetiteKnit
Lanka: Drops Alpaca
Puikot: 3,5mm
Langanmenekki: 102g

Oslo-hatut ovat edelleen kovasti viihtyneet puikoillani. Jämälankojen tuhoamisen nimissä päätin yhdistää kaksi sinisävyistä Alpacaa, jotka eivät yksinään olisi pipoon riittäneet. Tuloksena aika kiva meleerattu pipo, joka mennee Asunnottomien Yön keräykseen syksyllä.


 

Ohje: Spülirätel Walross / Mamafri
Lanka: Kaupunkilanka Kivijalka
Puikot: 4mm
Langanmenekki: 100g
Ravelryssa: Goo goo g'joob

Sattuneesta syystä olen kiinnostunut kaikista mursu-aiheisista jutuista ja Ravelrystakin niitä etsinyt. Sielläpä törmäsinkin tähän onteloneuleena toteutettuun kuvaan, jonka sain nyt laitettua puikoille. Onteloneule ei ihan uusi tuttavuus minulle ole, mutta edellisestä kerrasta on sen verran aikaa, että hieman piti aloitusta ja paria ekaa kerrosta miettiä, ennen kuin lähti sujumaan. Mutta tuo tekniikkahan on kyllä paljon helpompi kuin miltä se näyttää; suht vähällä vaivalla saa aika näyttävää jälkeä. 

Ajattelin tehdä vielä toisen samanlaisen ja antaa ne sitten appiukolle ja hänen vaimolleen lahjaksi uuteen kotiin, johon muuttivat viime vuonna. Alunperin olin ajatellut tehdä patalapun, mutta kuvio on ainakin Kivijalan paksuisesta langasta neulottuna niin iso, että menee vaikka peppualusesta tms. Itselle ja miehellekin voisin tällaiset vielä tehdä.

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki muuten sille, joka tietää, miten tuo Ravelry-projektini nimi liittyy mursuihin. :D



Ohje: Drachenschwanz / Solwey Hauptmann
Lanka: Novita Nalle Taika
Puikot: 4mm
Langanmenekki: 120g
Ravelryssa: Louhikärmes

Tämän Lohikäärmeenhäntähuivin langan ei voi varsinaisesti sanoa olevan jämälankaa, sitä kun kului pitkälti toista kerää. Mutta se on pyörinyt varastossani jo kohta neljä vuotta, joten oli aikakin muuttaa se joksikin järkeväksi. Ja lohtuhuivihan siitä muotoutui. Pitäisi vain vielä ottaa selvää, joko lohtuhuiveja voisi taas viedä seurakunnalle vai vieläkö pitää koronarajoitusten vuoksi odottaa.

Siinä osa tämänvuotisen hulluttelun sadosta. Vielä pitäisi tehdä kuusi aloitusta. Sitten onkin jo KyJyn (Kesäyöstä Jouluyöhön) vuoro.


Ihanaa tulevaa Juhannusta kaikille! Älkäähän juoko liikaa juhannussimaa! ;D



Rakkaudella,

manteliMinni

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Lahjomuksia eskariopeille

Niin vain on pojan eskarivuosi tullut lopuilleen. Kaiken kaikkiaan aika tuntuu menneen silmän räpäyksessä; pienen, äidin itkemään jääneen kiharapään tilalle on tullut isompi kiharapää, joka rientää aamulla leikkimään kavereiden kanssa niin vikkelästi, että tuskin ehtii edes heippaa äidille sanoa. Ja syksyllä tuo on jo koululainen, ohhoh!

Aiempina vuosina kesäloman alkaessa olen jättänyt päiväkodin tätien lahjomisen suosiolla muille. Osittain siksi, etten ole keksinyt sopivaa lahjaa, osin siksi, että henkilökunnassa on ollut aina jonkin verran vaihtuvuutta, joten en ole ollut täysin varma, ketkä kaikki ovat juuri minun lastani hoitaneet. Nyt, kun päiväkotitaival on kaikkinensa ihan kohta ohi, halusin kuitenkin muistaa pojan eskariopeja, jotka ovat olleet aivan ihania. Koko vuoden ajan on ollut se tunne, että lapsesta ja hänen hyvinvoinnistaan sekä oppimisestaan välitetään todella. Myös näin poikkeuksellisena keväänä on eskarista pyritty pitämään yhteyttä. Jotenkin tuntuu, että pelkät kiitokset eivät nyt riitä.

Langanostolakkoa olen yrittänyt pitää yllä mahdollisimman hyvin, joten lähtökohtana lahjojen tekemiselle toimi lankavarastoni sisältö. Pitäisi löytyä samaa lankaa riittävästi kolmeen samanlaiseen työhön. Aikaakaan ei ihan mahdottomasti ollut, joten kovin monimutkaista ohjetta en halunnut valita. Lopulta päädyin yhteen luotto-ohjeistani, yksinkertaiseen virkattuun kolmiohuiviin:





Ohje: Kärjestä ylöspäin virkattu huivi / Bente Myhrer ja Lily Secilie Brandal (Kirjassa Virkkaus -  
           Vanha konsti, uudet mallit)    
Lanka: Drops Nord
Koukku: 4mm
Langanmenekki: Yhteensä 525g

Dropsin Nordia löytyi kotoa tarpeeksi monessa värissä. Toki vaihtoehtona olisi ollut esimerkiksi Novitan Nalle, mutta sitä olisi ollut tarpeeksi vain ruskeana, joten ajattelin että ns. kakkaväri ei ehkä viestisi kiitollisuudestani oikealla tavalla. Sen verran jouduin kyllä joustamaan, että kahteen alimpaan huiviin kävin ostamassa eilen lisää lankaa, jotta sain hapsut valmiiksi. Mutta enpä ostanut kuin juuri tarvitsemani määrän, eli yhden kerän kumpaakin väriä! (Hyvä minä, melkein olisi paraatin paikka tässä.)


Mielestäni jokaisen omatekoisen lahjan mukaan pitää laittaa jotain hyvää syötävää (äiti-vainaalta peritty päähänpinttymä). Koska en eskariopejen mieltymyksistä karkin suhteen tiedä, päädyin ostamaan levyt tummaa suklaata. Jos se ei sellaisenaan maistu, voi sitä käyttää vaikka leivontaankin.

Lopuksi laitoin lahjat paperikasseihin...


... ja paperikassit vielä itse virkkattuihin verkkokasseihin:


Poika piirsi viikonloppuna itse kortit opeille, joten nyt lahjat ovat valmiina vietäviksi perjantaina, kun haemme pojan eskarista. Veikkaanpa, että ainakaan itsellä eivät silmäkulmat kuivina pysy.


Kesää kohti! Knit on!



Rakkaudella,

manteliMinni


maanantai 11. toukokuuta 2020

Tavoitteisiin ja niiden yli

Sitä ollaan kuulkaa täällä Keski-Suomessa niin tehokkaita, että ensilumikin satoi tänä vuonna jo ennen kesää! Heh heh. Nimittäin tänään tuprutti jonkin aikaa ihan huolella ja maa oli valkoisena kauttaaltaan. Mutta kyllä lumi oli jo iltapäivälenkiltä tullessani sulamaan päin. No, eipä ainakaan tarvitse olla huolissaan siitä, että arktiset olosuhteet häiritsisivät pesäpallokauden alkua, mikä on yleensä osunut näihin aikoihin.

Mutta mutta, asiaan! Vuoden ekassa postauksessa asetin itselleni tavoitteeksi vähentää lankavarastoani puoli kiloa kuukaudessa. Se tekee vuoden aikana kuusi kiloa. Nyt kun poikkeuksellisina aikoina on ollut mahdollisuus viettää aikaa puikot liki käsiin liimautuneina (ihan niin kuin muuten ei tilanne olisi tämä), niin jo näin toukokuun alkupuolella sain tuon tavoitteen täyteen! Toki siitä on ollut kiittäminen myös langanostolakkoa, eli uutta lankaa on tullut tilalle hyvin maltillisesti.

Annoin itselleni pienen lisätavoitteen, kun hoksasin kuuden kilon rajapyykin häämöttävän edessä. Huomasin puikkovarastossani olevan tarvetta 2,75-milliselle 40-senttiselle pyöröpuikolle. Päätin tilata sen vasta, kun olisin täyttänyt tavoitteen. Tulipa kokeiltua sitten myös sellainenkin ihme, että tilaan tavaran samassa kaupungissa kivijalkakaupan omaavan liikkeen nettikaupasta. Titityy on ollut kiinni koronapandemian vuoksi, mutta nettikauppa on toiminut edelleen, joten tilasin puikon sieltä ja seuraavana päivänä kävin sen hakemassa liikkeen ovelta. Toimii, sanoisin. :)

Viime postauksen sytomyssypljäyksen jälkeen ajattelin neuloa välillä jotain muutakin, mutta aika voittopuolisesti ovat käsityöni olleet edelleen pipolinjalla. Ja itse asiassa tuon puikko-ostoksenikin tein siksi, että pääsisin tekemään Dropsin Safranista myssyjä. Toki kolmemilliselläkin se onnistuisi, mutta 2,75:llä tulee pikkuisen napakampaa jälkeä. Ja pidempi pyöröpuikko oli tuossa koossa jo ennestään, mutta ainakin omalla käsialallani looppamalla tehtyyn pipoon jää löysä kohta puikon vaihtumiskohtaan.

Sytomyssyjen lisäksi on puikollani edelleen viihtynyt myös Oslo hat. Tällä kertaa kokeilin, sopisiko malli akryylilankojen "tuhoamiseen":

  

Ohje: Oslo hat / PetiteKnit
Lanka: Hjertegarn Nissegarn
Puikot: 3,5mm
Langanmenekki: 80g
Ravelryssa: Akryyli-Oslo

Mielestäni malli ja lanka sopivat oikein mainiosti yhteen. Ja ihan hyvin upposi lankaakin, kun kaksinkertaisena laittoi. Samalla myös poistuu ainakin osittain se ongelma, että akryyli ei yleensä lämmitä kovin hyvin. Siksi ajattelinkin tämän pipon olevan hyvä lahjoitettavaksi syksyllä Asunnottomien yöhön.

Vanhojen suosikkien joukkoon on mahtunut pari uutta tuttavuutta, joista saattaa hyvinkin tulla luotto-ohjeitani.



Ohje: Ten stitch blanket / Frankie Brown
Lanka: Emmebi Happy Wool ja Schoeller Viva
Puikot: 4mm
Langanmenekki: 82g
Ravelryssa: Kymmenen silmukkaa puikolla

Ten stitch blanket oli yllättävän helppo tehdä, kunhan pääsin alkuun. Vaikka ohje löytyy myös suomeksi, oli turvauduttava lisäksi joihinkin Youtubesta löytyviin ohjevideoihin ja silti vielä sovellettava vähän omiaankin. Mutta ensimmäiset käännökset olivat ne vaikeimmat ja parin toiston jälkeen neulominen sujui kuin itsestään. Peitto pääsee hyväntekeväisyysneuleiden laatikkooni odottelemaan lahjoittamista Nuppupeitto-keräykseen.

Ravelryn lisäksi Facebook on tätä nykyä varsinainen jämälankaideoiden aarreaitta:



Ohje: Helpot vauvan sukat / Tuula Kyrölä
Lanka: Kaupunkilanka Kivijalka
Puikot: 3,5mm
Langanmenekki: 26g
Ravelryssa: Pikkuset

Hauskasti muodostuva malli, jolla valmistuu ainakin yksi pari illassa. Alkuperäisen ohjeen mukaan sukat neulotaan tasona, mutta ovat mielestäni helposti muunnettavissa saumattomiksikin. Nämäkin menevät jossain vaiheessa hyväntekeväisyyteen, sillä lähipiirin vauvat eivät ehkä kesää vasten näin paksuja sukkia tarvitse.

Tällaista tällä haavaa. Hauskaa (ja vähälumista) toukokuuta kaikille!



Rakkaudella,

manteliMinni

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Hatut ja myssyt - mytyt ja hassut

Muistatteko brittiläisen sketsiohjelman nimeltä Fast show (suomeksi Ruuvit löysällä) ja siinä esiintyneet Jesse's Diets -pätkät? Niissä jokseenkin räjähtäneen oloinen ukkeli astuu ulos hökkelin ovesta ilmoittamaan, mitä on sillä viikolla enimmäkseen syönyt. Kyseinen hahmo on pyörinyt mielessä miettiessäni viimeisten viikkojen neulomuksia.

This week I've been mostly knitting chemo caps! Alkuun pari vanhaa klassikkoa:

 

Ohje: Granny Stripes hat / Bernat Design Studio
Lanka: Drops Safran
Koukku: 3mm
Langanmenekki: 33g
Ravelryssa: Lahjapipo 10

 

Ohje: Omasta päästä
Lanka: Novita Cotton Soft
Puikot: 3mm
Langanmenekki: 41g
Ravelryssa: Lahjamyssy 7

Kuten Ravelry-projektieni järjestysnumeroista näkee, on näillä malleilla tullut jokunen myssy värkättyä. Molemmat ovat kyllä kivoja ja varsinkin tuo neulottu on mukava sikälikin, että se sopii vaivattomasti myös miehille, mutta välillä aivonystyrät kaipaavat edes hitusen vaihtelua ja haastetta.

Aloin miettiä uusia vaihtoehtoja sytomyssyiksi. Olen pitkään ihaillut Niina Laitisen sukkaohjeissa esiintyviä pitsimalleja ja pohtinut, miltä ne näyttäisivät useampana mallikertana pipoissa. Siitä se ajatus sitten lähti:

 
 
 

Ohje: Omasta päästä / pitsikuvio Niina Laitisen Villiviinit-sukista
Lanka: Novita Cotton Soft Color ja Drops Safran
Puikot: 3mm
Langanmenekki: Yhteensä 129g
Ravelryssa: Vaahtokarkkiviiniä, Beige villitys ja Aurinkosokeri

Myssyistä tuli kivoja ja erityisesti tykästyin siihen, miten kivasti päälakikavennukset asettuvat. Se on oikeastaan työläin vaihe kuvion muokkaamisessa pipoon sopivaksi, mutta ei oikeastaan kovin hankalaa kuitenkaan.

Villiviinien kuvio ei suinkaan ole ainut minua kiehtova, joten seuraavaksi työn alle pääsi Emilia-sukkien pitsiraita:

 

Ohje: Omasta päästä / pitsikuvio Niina Laitisen Emiliat-sukista
Lanka: Novita Cotton Soft
Puikot: 3mm
Langanmenekki: 47g
Ravelryssa: Elämä on juhla

Mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka muutaman silmukan ja kerroksen mallikuviollakin voi saada näyttävää jälkeä. Vielä kolmeen muuhunkin pipoon ammensin inspiraatiota Laitisen malleista:

  

Ohje: Omasta päästä / pitsikuvio Niina Laitisen Holey Butterflies -sukista
Lanka: Novita Cotton Soft Color
Puikot: 3mm
Langanmenekki: 45g
Ravelryssa: Mariposa

  

Ohje: Omasta päästä / pitsikuvio Niina Laitisen Tähkät-sukista
Lanka: Novita Cotton Soft
Puikot: 3mm
Langanmenekki: 42g
Ravelryssa: Tähkäpää

  

Ohje: Omasta päästä / pitsikuvio Niina Laitisen Ruusunnuput-sukista
Lanka: Novita Cotton Soft
Puikot: 3mm
Langanmenekki: 45g
Ravelryssa: Nuppu

Pipomania ei mennyt vielä näilläkään ohi. Tällä kertaa käänsin katseeni Ullaneuleeseen ja sieltä löytyviin Kerttu-sukkiin, joiden kuviota olen myös ihaillut pitkään:

  

Ohje: Omasta päästä / pitsikuvio Paula Paajasen Kerttu-sukista
Lanka: Novita Cotton Soft Color
Puikot: 3mm
Langanmenekki: 44g
Ravelryssa: Gertrude

Myös Google osoittautui pitsikuvioiden etsimisen suhteen käteväksi. Laitoin hakusanaksi yksinkertaisesti lace knitting pattern ja löysin mallineuleen, jota kutsuttiin arrow headiksi. Siispä päätin nimetä seuraavan pipon Keihäänkärjeksi:

  

Ohje: Omasta päästä
Lanka: Novita Cotton Soft Color
Puikot: 3mm
Langanmenekki: 41g
Ravelryssa: Keihäänkärki

Viimeisten kahden pipon kuviot löysin "wanhan ajan Ravelrysta", toisin sanoen mallineulekirjasta, joka on ollut hyllyssäni jo ainakiin kymmenen, ellei jo lähemmäs kaksikymmentä vuotta.

  

Ohje: Omasta päästä
Lanka: Novita Cotton Soft Color
Puikot: 3mm
Langanmenekki: 36g
Ravelryssa: Sydän laulaa

  

Ohje: Omasta päästä
Lanka: Novita Cotton Soft Color
Puikot: 3mm
Langanmenekki: 36g
Ravelryssa: Folia

Myssyhampaan lisäksi myös askartelu- ja ompeluhampaita on kolottanut viime aikoina. Seuraavaan postaukseen yritän muistaa laittaa kyseisistä tuotoksista kuvaa.

Mutta nyt lähden Ohranjyvään viikoksi syömään jätskiä.

Keep calm and knit on!



Rakkaudella,

manteliMinni