keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Kuulumisia välillä blogin puolellekin

Luulin edellisen podcast-jakson kuvaamisesta kuluneen vasta viikon verran, mutta siitä onkin jo kaksi. Koska tällä viikolla kuvausmotivaatio lienee talvilomalla ja huomenna lähden taas pojan kanssa reissuun, päätin päivittää kuulumisia ja lankavaraston tilannetta tänne blogin puolelle.

Podcastissa taisin viimeksi hehkuttaa edessä ollutta reissua Turkuun ja Saloon, jonka sain tehdä yksin. Ajattelin menomatkalla junassa ehtiväni neuloa vaikka kuinka paljon, mutta Nukku-Matti vei voiton ensimmäisessä junassa ja päädyin ottamaan kunnon päikkärit. Näin 158-senttisellä varrella se onnistuu jopa junanpenkille käpertyen aika näppärästi. Junaa vaihdettuani taisin ehkä jaksaa jonkin verran puikkoja heiluttaakin. Oli muuten hieman omituinen tunne, kun perille päästyä ei tarvinnut huolehtia kuin omista kamoista ja oman turvavyön kiinnittämisestä jne. No, se korjaantuu sitten taas huomenna. :D

Saloon matkatessani ehdin hyvinkin tehdä sukkaa. Nukkuakaan en toki viitsinyt, matka kun kesti vaivaiset puoli tuntia. Tätini tuli asemalle vastaan ja suuntasimme heti lankakauppa Iloon. Lankojen ihastelun lomassa joimme myös kahvit. Tai siis itse join omenamehua, kun vieläkään ole kunnon kahvin makuun päässyt. Ja saipa täti lopulta houkuteltua ottamaan palan punajuuri-brownieta (joka oli gluteenitonta, kuten kaikki muutkin Ilon leivonnaiset!), jonka maku ei poikennut oikeastaan yhtään tavallisesta browniesta.

Ja tottakai lankaakin tarttui matkaan:


Kolme vyyhtiä Louhittaren Luolan Väinämöistä värissä Ärjy. Samanväristä Väiskiä ostin jo yhden vyyhdin viime kesänä neulefestareilta, joten yhteensä niitä on villatakillisen verran. Vielä kun osaisi päättää mallin ja löytäisi ajankin takin neulomiseen. :D

Päivä Salossa huipentui kummitytön isosiskon vanhojentansseihin, jonka jälkeen kummityttö lähti matkaani toisen isosiskonsa kanssa. Yhden Turussa vietetyn yön jälkeen jatkoimme matkaa meille Jyväskylään. Lupasin jo junamatkalla, että voisin neuloa tytöille joskus mekot tai tunikat. Ja vaikka ikää heillä onkin vasta 11 ja 10 vuotta, niin aikuisten xs-kokoisista malleista täytyy jo etsiä; tytöt kun kasvavat pituutta melkoista vauhtia! Pienellä googlettelulla mieluisat mallit jo löytyivätkin. Kumpikin halusi väriksi liilan, jonkaväristä Seiskaveikkaa varastoistani löytyy onneksi vielä kuusi kerää. Vanhempi halusi myös värikkäitä raitoja, joita varten ostin viime viikonloppuna Citymarketin tarjouksesta neljä kerää Novitan kampanjalankaa Riemua:


Täyttä akryyliahan tuo on, mutta kestänee tunikan raitoina ihan kivasti.

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo päivällä ja nyt viimeistelen sitä iltamyöhällä. Siinä välissä ehdin käydä taas lankaostoksilla ihanassa Neuloosissa. Niitä aarteita hehkutan sitten seuraavassa podcast-jaksossa, ne kun liittyvät merkittävään virstanpylvääseen, jonka saavutin hiljattain. (Ei, en ole "pieniin päin", kuten tätini ehti arvailemaan, kun laitoin hänelle viestiä, jossa kerroin hyvistä uutisista.)

Mutta valmiita töitäkin toki on. Melkoinen kasa vieläpä, tosin aika pieniä suurin osa:


Ohje: Suomi-sukat vauvalle / Lankamaailma
ja The Easiest Booties / ag handmade
Lanka: Novita Nalle Taika, Alize Superwash 100, Novita 7 Veljestä, Sandnes Garn Lanett
Puikot: 3mm ja 2,75mm
Koukku: 3,5mm
Langankulutus: yht. 310g

Eli tänä vuonna syntyville vauvoille olen minäkin tikutellut sukkia ja yhdet tossut. Laitoin kustakin lankavaihtoehdosta vain yhden kuvan, koska aika monta paria on samanlaisia, eniten tuosta sinivalkokirjavasta Nalle Taiasta, josta saa mukavasti sinivalkoiset sukat lankaa vaihtamatta. Alimmat sukat ovat Lanettia, jota tulin ostaneeksi, kun vein ekan satsin sukkia Jyväskylän keräyspaikkaan Butik Malfattoon, joka on Titityyn naapurissa Toivolan Vanhalla Pihalla. Päätin käydä vain kurkkaamassa lankoja ja kun en tyhjin käsin viitsinyt lähteä, nappasin yhden valkoisen ja yhden sinisen kerän. En olekaan Lanettiin aiemmin tutustunut, mutta ensituntuma on ainakin mukavan pehmoinen. Kaikki sukat olen tehnyt samalla perusohjeella, koska olen neulojana sellainen, että jos neulon paljon samanlaisia töitä, tykkään tehdä niitä liukuhihnalta sen suurempia ajattelematta tai säätämättä.

Sukkaputki on jäänyt ilmeisen pahasti päälle. Tosin yritän aina vauvasukkaparin valmistuttua virkata jotain keskeneräistä jyjyä, jotta nekin työt edistyisivät. Mutta välillä sekaan mahtuu vähän isompiakin sukkia:

Ohje: Perussukka tiimalasikantapäällä ja sädekavennuksella / omasta päästä
Lanka: Novita Nalle Taika
Puikot: 2,75mm
Langankulutus: 58g

Miehelle neulomastani kovan onnen villapaidasta (ks. viimeisin podcast-jakso) jäi lankaa vielä villasukkiin. Nämä ovat kokoa 36 ja menevät synttärilahjaksi ystävälleni Svantelle, joka on kova villasukkien käyttäjä. Punaista Taikaa jäi vielä näidenkin jälkeen ja nyt puikoilla on samanlaiset sukat Taiasta ja Nalle Kukkakedosta raidoittaen.

Tällaista täällä tällä kertaa. Yritän Turun reissun aikana vaikka Instagramiin päivittää reissussa mukana olevia lankoja ja niistä tekemiäni töitä. Vaikka hyvin pitkälti vauvasukkalinjalla luultavasti jatketaankin. 



Neulomisiin!




rakkaudella,

manteliMinni