Voitonpäivä

Tiistaina saatiin sitten kiinni kesän urheilutarjonnasta myös täällä kotopuolessa. Kyseessä oli tietenkin Hippoksen pesäpallostadionin uuden tekonurmen vihkiäisottelu, jossa Kirillä oli vastustajana Kouvola. Avomiehen ja pojan lisäksi mukana oli myös appiukko eli pappa, joka ei tosin pelistä tainnut kovin paljon nähdä, pikkuinen herra työnjohtaja kun oli sitä mieltä, että kävely on paljon jännempää kuin pesis.

Hippokselle oli tosiaan saatu täksi kaudeksi uusi tekonurmi ja jo oli aikakin. Edellinen taisi olla liki kaksikymmentä vuotta vanha ja kuulemma jopa hengenvaarallinen. Keväällä oli useampaankin kertaan ollut Kirin Facebook-sivuilla kutsu kenttätalkoisiin ja oikein kyllä harmitti, kun aikataulut eivät natsanneet enkä päässyt yksiinkään mukaan. Lajin hartaana fanina kun olisin mielelläni ollut auttamassa. Mutta kovasti olivat talkoolaiset ahertaneet tiistai-aamuun asti ja kentän yleisilme olikin kyllä positiivinen yllätys.

Ensimmäinen plussa siitä, että vihdoin oli saatu sisäänkäynnin ja lipunmyynnin paikkaa vaihdettua. Ennenhän lipunmyynti sijaitsi katsomon alla, liki mäntypusikossa, josta sitä oli vaikea edes huomata, jos ei tiennyt, mistä etsiä. Nyt oli parempi paikka löytynyt kolmospuolen katsomon vierestä. Toinen plussa tietenkin uudesta, upeasta tekonurmesta.

Kolmas plussa siitä, että myös koko katsomo oli maalattu! Ei tainnut olla aivan pieni urakka. Toki pelkällä maalillakaan ei voida ihmeitä tehdä. Ainakin allekirjoittaneen silmin katsomolla ei kovin montaa elinvuotta taida olla edessään, lautojakin on jostain kohtaa mennyt jo poikki. Ja on se nyt kumma, että nykypäivänä kentällä, jossa pelaa ei vain yksi, vaan KAKSI, superpesisjoukkuetta, ei ole katettua katsomoa! Sitä häviävän pientä liparetta kakkospuolella ei juuri voi katokseksi sanoa. Tietenkin ymmärrän, että rahastahan se on hyvin pitkälti kiinni. Tuollaiset investoinnit ovat aina jostain muualta pois. Mutta silti.

Mitä itse peliin tulee, olisi suonut osan talkoolaisten tarmosta tarttuvan myös Kiriin. Lyöntipeli oli melko onnetonta ja ulkokentästäkin vuoti hieman liian helposti. Yhden juoksun sentään saivat toisella jaksolla, mutta sekin tuli täysin lahjana Koplan lukkarin yritettyä kauhaista palloa, joka ei jäänytkään räpylään, vaan kimmahti takaisin etukentälle. Ottelu meni siis puhtaasti 0 - 2 (0 - 3, 1- 7).

Mutta valoa omaan päivääni toi asia, josta olin haaveillut jo vuosikausia. Pääsin nimittäin tauolla pojan kanssa kävelemään kentälle. Aiemmin olen aina ihaillut siellä vipeltäviä lapsosia ja heidän iloaan. Ja voi sitä riemua, mikä Vilhonkin kasvoista kuvastui, kun pääsi hiekalla tepsuttelemaan ja näki isojen poikien (n.5-vuotiaiden) viilettävän ohitse. Tänä kesänä kun vielä pääsisi kävelyttämään kentällä myös Kankaanpäässä, tämän äidin riemu olisi rajaton. :-)

Ja kuten jo mainitsin, oli pikkumiehellä varsin paljon muuta puuhaa pelin seuraamisen ohessa. Papan kanssa oli pakko päästä kävelemään ja niiltä reissuilta tarttui matkaan pari kohtalaisen kokoista käpyä. Elävästi tuli mieleen Kummeli Stories -elokuvan "pidetty liikunnan ja uskonnon opettaja", joka aamunavauksessaan tokaisi, että "Meidän tulisi kerätä elämän käpyjä elämän varastoon". Juuri tästä on ylläolevassa kuvassa mielestäni kyse.

Eilen olikin toisen suosikkilajini vuoro. Täytyy tunnustaa, että aiempien pelien perusteella en alkuunkaan uskonut Leijonien menestykseen Kanadaa vastaan. Takaraivossa kuitenkin kyti pienenpieni ajatus "entä jos?". Kukaanhan ei ole voittamaton, ei edes jääkiekkoilun emämaa. Koska peli alkoi verrattain myöhään, vietin puolet siitä makuuhuoneessa imettämässä, avomiehen ja kyläilemään tulleen isoveljeni istuessa olohuoneessa telkkarin ääressä. Toki makkarissakin telkkari on, mutta katsoin aivan muita ohjelmia. Voi että, miten melkein unen partaalla ollut poika säikähti, kun isi ja eno rupesivat huutamaan ilosta Suomen tasoitettua pelin. Onneksi uni oli juuri tullut silloin, kun johtomaali syntyi. Siinä vaiheessa itseltäni petti hermot ja pakenin jännitystä saunaan, lukemaan kirjaa. Avomies tosin huomautti, että pääsin kuitenkin tunnelmaan, kun sain istua lauteella hänen vienosti hieltä tuoksuvien jääkiekkovarusteidensa joukossa. :-D

Toivotaan, että myös tänään olisi voitonpäivä. Illalla on nimittäin tarkoitus taas suunnata Hippokselle, jossa Kirin vieraana on KaMa! KaMa-lippu messiin, mieli korkealle ja äänijänteet valmiiksi.

rakkaudella,

manteliMinni

Kirjoittaminen kirjoittaminen blaa blaa blaa

Jahas, onkin päässyt jo puolitoista kuukautta vierähtämään edellisestä kirjoituksesta. Käsitöitä olen tehnyt entiseen tahtiin (siis ainakin aloittanut uusia), mutta syy taukoon on ollut selvä. En vain ole jaksanut kirjoittaa mitään ylimääräistä. Ja se puolestaan johtuu siitä, että olen vihdoinkin päässyt aloittamaan tosissani gradun kirjoittamisen, jee! Poika on ollut useana päivänä mumminsa luona hoidossa, jolloin olen itse päässyt raahautumaan yliopistolle tai kotona koneen ääreen. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, toivottavasti syksyyn mennessä on tutkimukseni valmis ja kansien välissä. :-)

Paljon on jäänyt raportoimatta tauon vuoksi, esimerkiksi äidin kanssa tehty ihanan virkistävä reissu Tampereelle, jossa kävimme katsomassa Les Miserablesin, joka on ehdottomasti suosikkimusikaalini. Rakastuin siihen nähtyäni sen pari vuotta sitten Åbo Svenska Teaterissa. Nyt on sitten nähty suomenkielinenkin näyttämöversio ja tietenkin elokuvan kävin katsomassa viime vuonna ja blu-ray löytyy leffahyllystä. Vielä jos jaksaisi tarttua Victor Hugon alkuperäisteokseen.

Toinen tärkeä tapahtuma oli kauan odotettu miesten Superpesiksen kauden avaus. Kiitos Varsinais-Suomen Pesiksen, pääsimme nauttimaan siitä Turussa. Ja mikä vielä parempaa, sattui niin sopivasti, että ottelussa pelasi KaMa. Koska suuri osa viimevuotisista pelaajista ja pelinjohtaja lähtivät muihin seuroihin, on joukkue uudistunut melkoisesti ja rakentuu enemmän omien kasvattien varaan. Urheilumediassa on tullut rankkaa, joskin realistista arviota Mailan sijoituksesta tällä kaudella; hännänhuipuksi on jäämässä ehdottomasti, vahvuuksia ei ole, heikkouksia senkin edestä. Mutta onneksi arviot ovat vain arvioita ja se nähtiin hienolla tavalla 10.5. Nimittäin KaMahan otti ja voitti Hyvinkään Tahkon 2 - 1 (4 - 3, 0 - 3, 1 - 0). Jos toisella jaksolla ei olisi tullut karmeaa harhaheittoa, olisi varmasti kolmekin pistettä ollut ihan otettavissa. Kyllähän siitä riemu repesi ja tämäkin mamma heilutti vanhaa KaMa-lippua kentän laidalla kuin heikkopäinen. :-D Toki on vielä pitkä kausi edessä, joten saa nähdä, saavatko kankaanpääläiset yllätysmomentin uudestaan päälle eli nouseeko Maila kuin feeniks. Ehheh.

Mutta noita edellisiäkin tärkeämpää on ollut nähdä oman lapsen kehittyminen. Meillä ei selvästikään ole enää vauvaa, vaan touhukas taapero. Kävelemäänkin on opittu eikä poju muuta haluaisi tehdäkään. Vielä emme ole yhtään yötä viettäneet erossa, mutta merkittävä askel otettiin tuon Tampere-reissun yhteydessä. Teimme niin, että menin Vilhon kanssa junalla Jyväskylästä Tampereelle. Äitini tuli puolestaan Turusta isoveljeni kanssa. Tampereella teimme sitten vaihdon ja pojat jatkoivat samantien Turkuun. Eli olin koko päivän erossa pikkumiehestä. Yllättävän hyvin sujui. Kun vihdoin pääsimme äidin kanssa Turkuun ja muumolan ovesta sisään, poika katseli ihan ilmeettömänä. Mutta heti, kun olin menossa vessaan eli pois näkyvistä, alkoi itku. Äidin pikkuinen rakas. <3

Ja nyt käsitöiden pariin:

Avomies täytti viime kuussa 30 vuotta, enkä keksinyt muuta lahjaa, joten tikuttelin hänelle sukat Nalle luontopolku Kaarnasta. Pari pipoa kyseisestä langasta hänellä jo onkin. Ohjeena Novitan perussukkaohje, puikot 3mm, langankulutus 81 grammaa.

Samasta langasta jo edellisessä postauksessa mainitsemani lappuhousut ystäväni vauvalle. Pojan ristiäisiä juhlittiin Tampere-reissun jälkeisenä lauantaina, minkä takia Turkuun matkustinkin. Mainion ja miehekkään nimen sai. Ohje löytyi Suuresta käsityölehdestä, 3/2007. Puikot 3mm ja 3,5mm. Langankulutus 107 grammaa. Tykätyt ovat olleet ja sain jopa kännykkääni hellyttävän kuvan pojasta vaunuissaan neulomani vaatteet yllään.

Ja mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsee eli jälleen Baktus, tällä kertaa tosin pitsisenä versiona. Tämä menee lahjaksi kummityttöni isosiskolle, joka pääsee kesäkuussa ripille. Lankana Butterfly Threadsin Standard Metallic, jota kului 72 grammaa. Puikot 3,5mm.

Tämä kaulahuivi on puolestaan alkuviikon tuotos. Istuin maanantaina ja tiistaina suuressa graduseminaarissa, jossa suomen kielen oppiaineen opiskelijat esittelivät gradujaan. Koska seminaari kesti maanantaina kahdeksan ja tiistaina neljä tuntia, oli esityksiä kuunnellessa myös runsaasti aikaa neuloa. Annoin projektille Ravelryssa nimen Aivot narikkaan, koska kyseessä on ihan vain perushuivi. 40 silmukkaa, 2o2n  n.180cm. Halusin neulottavaksi mahdollisimman yksinkertaisen työn, jotta keskittymiseni esityksiin ei häiriintyisi, nehän kuitenkin olivat pääasia. Puikot 4,5mm. Lanka 7 Veljestä Nostalgia, langankulutus 192 grammaa. Ihan vain huvin vuoksi en tätä neulonut, tämä menee lahjaksi isoveljelleni, joka täyttää 30. Hänen syntymäpäivänsä on tosin vasta marraskuussa, joten melko ajoissa. olen.

Isoveljen avovaimon serkku on saamassa tässä kuussa lapsen ja halusin tätäkin muksua muistaa jotenkin. Päätin tehdä peiton ja yksinkertaisten töiden makuun päästyäni päädyin isoon isoäidin neliöön, kokoa tuli noin 65x65cm. Reunassa kerros kiinteitä silmukoita ja rapuvirkkausta. Tähän sain upotettua lähes kaiken Turusta ostamani Gjestal Noran; langankulutus 289 grammaa. Koukku 3,5mm.

Valmistuneiden töiden myötä tämän lankavarasto on taas reippaasti yli kilon miinuksella, vaikka nappasinkin äidiltä 463 grammaa erinäisiä jämälankakeriä, enimmäkseen Seiskaveikkaa. Toki myös jätin Turkuun viime reissulla 117 grammaa Novita Sädettä, joiden on määrä jossain vaiheessa kulkeutua ystävälleni Epelle.



Tällaista täällä tänään. Toivottavasti blogihiljaisuus ei veny yhtä pitkäksi tällä kertaa.



Neulomisiin!


Rakkaudella,

manteliMinni

Messuilua ja muuta mukavaa

Kovin ihmeellisiä asioita ei ole käsityörintamalla tapahtunut, startiitti meinaa vaivata edelleen. Mieli tekee tehdä vain pieniä ja nopeasti valmistuvia töitä, mihinkään suurempaan ei tunnu keskittymiskyky tai aika riittävän. Ja kun on jonkun työn aloittanut ja sitä jonkin aikaa tikutellut, muistuukin mieleen jokin vieläkin mielenkiintoisempi ja kiireellisempi neulottava. Ja siinä sitä taas ollaan; Ravelryn mukaan kaksitoista projektia on kesken ja laatikoiden kätkössä on jokunen mytty, joita en ole jaksanut Ravleryyn edes kirjata.
 
Mutta kolme työtä olen kuitenkin saanut valmiiksi, jokainen lahjaksi:

Ystäväni Eppe vihjaili, että hänellä on sinisestä Novita Crystalista neulottu tuubihuivi, joka voisi kaivata seurakseen ostamastani sinisestä Säteestä tehtyä pipoa. Niinpä tekaisin ihan perus-beanien, näyttävä lanka ei monimutkaista ohjetta tarvitse. Ravelryssa annoin työlle nimeksi Tähdet tähdet, koska neulepinta muistutti kovasti tähtitaivasta. Puikot 4mm, langankulutus 33 grammaa.

Seuraava työ herättää minussa erityisen helliä tunteita:

Sain nimittäin kaksi viikkoa sitten maailman ihanimman tekstiviestin. Pitkäaikaisin ystäväni, joka on myös poikani kummitäti, oli saanut poikavauvan. Samana päivänä laitoinkin puikoille Nalle Luontopolkua Kaarna-sävyssä, joka muodostui Garter Yoke Baby Cardiksi (Puikot 3,5mm; langankulutus 90 grammaa). Tälle kyseiselle muksullehan olen jo tehnyt toukkapussin ja dominopeiton. Ja koska lanka oli vauvan äidin mielestä niin kivan väristä, nyt on puikoilla lappuhousut pienokaiselle tuosta Kaarnasta.

Avomiehen ystävä ja tämän avovaimo ovat siinä suhteessa selvästi samanlaisia kuin me, että eivät kuulemma jaksa järjestää juhlia kovinkaan usein. Mutta nyt saimme kutsun ja tekaisinkin jo parille kihlajais-tupari-synttäri-synttäri-valmistujais-valmistujaislahjaksi pannulaput:

Näistä tuli mukavan paksut, sillä kummassakin lapussa on kaksi isoäidinneliötä, jotka on yhdistetty kerroksella kiinteitä silmukoita. Reunassa viimeistelin vielä rapuvirkkauksella. Koukku 4mm, lankana Novita Veera ja Seitsemän Veljestä, joita kului yhteensä 106 grammaa. Idean sain pannulapusta, jonka voitin kerran eräästä blogiarvonnasta.

Ja jotta lankavarasto ei suotta pääsisi laihtumaan, on tehtävä pikainen katsaus ostoksiin. Ja samalla todettava, ettei pidä mennä Tokmannille. Tai Turkuun. Tai minnekään, missä myydään lankaa. Tokmannista ostettu lanka tosin tuli ihan tarpeeseen, serkun lasten tonttulakkeihin tarvitsin lisää lankaa ja Tokmannilla oli taannoin Seiskaveikka tarjouksessa 7€ / 2 kerää.

Mutta sitten lähdin taas käymään Turussa vanhempieni luona. Ja juuri silloin sattui myös olemaan Cittarin Mammuttimarkkinat. Minun ja äidin perinne on ollut käydä niillä, vaikka hyviä tarjouksia tai mitään järkevää ostettavaa ei olisikaan. Tällä kertaa järkeviä ostoksia oli toki neljän Nalle-kerän verran (5€ / 2 kerää). Tai siis järkeviä ja järkeviä; valmiiksi mietittyä käyttötarkoitusta kerillä ei ollut.

Myös toinen tapahtuma osui reissuni kanssa samaan aikaan. Olin jo kotiin saanut mainoksen Kädentaitomessuista ja alustavasti päättänyt hyvin epäneuloottiseen tapaan olla menemättä. Mutta kun mainitsin messuista äidille, hän tuntui kovasti olevan sitä mieltä, että voisin sinne mennä. Joku kyllä vahtisi poikaa. Loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin molemmat lähtemään messuille ja otimme poitsun mukaan. Muuten reissu meni kyllä hyvin, mutta parituntisen kiertelyn päätteeksi pikkumussukka alkoi olla kovin väsynyt ja kiukkuinen. Messukeskuksessa oli niin paljon hälinää ja ihmisiä, ettei rassukka pystynyt nukahtamaan päikkäreille. Reippaasti jaksoi kuitenkin pitkän aikaa. :-)

Enkä poistunut messuiltakaan tyhjin käsin. Vaikka opiskelijaäiti-budjetti rajoittikin ostoksia, mukaan lähti pari kivaa juttua:

Kolme arkkia tekstiilifoliota. Sillä saa aikaan vaikka minkälaisia kivoja juttuja, aikaisempia tuotoksiani olen esitellyt blogin alkuaikoina.

Ja tottakai myös lankaa! En ollut pariin vuoteen messuilla käynyt ja nyt ainakin oman tuntumani mukaan siellä oli aiempaa enemmän lankaa tarjolla. Käyskentelimme kojujen seassa ilman sen kummempia suunnitelmia ja päädyimme kojulle, jossa huomioni kiinnitti suloisen pehmoinen lanka, jossa oli mukana aitoa jakkia. Kivoja lankoja näytti olevan enemmänkin. Vasta sitten katsoin paikan nimikylttiä. Poppeli, niinpä tietysti! Päädyin lopulta ostamaan jakin sijasta kolme kerää todella ihkun väristä Drops Alpacaa:

Näistä keristä olisi tarkoitus tehdä jotain mukavaa pientä itselle, malli on vielä vähän harkinnassa. Onneksi Eppe lupasi lahjoittaa jämänöttösensä. Mutta kuinka monelle oikeasti käy näin: tulee Turun Kädentaitomessuille Jyväskylästä asti ja päätyy ostamaan lankaa jyväskyläläisen lankakaupan kojulta? Poppelin kivijalkakauppaan pääsyhän vaivaisikin jopa keskustaan suuntaavan bussimatkan verran. :-D

Uusista aarteista huolimatta miinuksella ollaan edelleen.


Neulomisiin!


Rakkaudella,

manteliMinni

Startiitin sietämätön helppous

Mikäköhän siinä on, että juuri silloin, kun pitäisi tehdä jotain tiettyä hommaa, tuleekin sitten tehtyä jotain ihan muuta? Esimerkiksi tenttiin lukiessa on ihan pakko ruveta siivoamaan tai lähteä lenkille, kun pitäisi siivota, meneekin päiväunille. Tai tässä tapauksessa, kun pitäisi tehdä keskeneräisiä käsitöitä valmiiksi tai neuloa muutama lahja, niin aloittaakin tusinan verran ihan muita juttuja, joilla ei ole minkäänlainen kiire. No, ehkä ei tusinaa sentään, mutta aika monta kuitenkin.
   Veljenpoika täytti helmikuun lopussa vuoden ja hänelle olen tehnyt jo syksystä lähtien villatakkia keltaisesta Nallesta. Vaikka malli onkin superhelppoa ainaoikeaa, jotenkin ei ole maistunut neuloa sitä ainakaan kotona, jossa huomion pitää keskittyä myös muuhunkin. Ja jotenkin on muutenkin tehnyt mieli tehdä hyvin nopeasti, parissa päivässä, valmistuvia neuleita. Siihen ryhmään eivät kyllä kuulu unisukat, joita aloittelin eräänä päivänä Sukkasadosta voittamastani Sivillasta. Jos ja kun ne joskus valmistuvat, ne päätyvät kuin päätyvätkin omiin jalkoihini. Aloittaessa ajattelin tehdä ne isäni entiselle työkaverille, jolla on synttärit tässä kuussa. Mutta totesin hyvin pian aloituksen jälkeen, että 2,5-millisillä puikoilla ja fingering-vahvuisella langalla ei niin nopeasti saa valmista.
   Jotain halusin kuitenkin tehdä ja päädyin neulomaan baskerin punaisesta Nallesta:

Malli on nimeltään Etoile hat ja löytyy Ravelrysta. Puikot 3,5mm, lankaa kului 51 grammaa. Aika kiva ja joutuisa tehdä, vaikka en olekaan tottunut aloittamaan neulottuja päähineitä päälaelta.

Toinen valmistunut työ on myös baskeri, vanhalla ja hyväksi havaitulla Novitan ohjeella:

Puikot 4mm ja 5mm, langankulutus 34 grammaa.

Näiden lisäksi olen aloittanut serkun tilaaman tonttulakkipläjäyksen Seiskaveikasta ja itselleni Gamer Jacketin Miamista. Tosin jälkimmäinen taitaa vielä mennä uusiksi, koska en usko, että ehkä se xs-koko ei kuitenkaan veny möhömahani yli. Mutta s-koko saa kyllä riittää. :-D Ja kesken on myös joitakin töitä, joita en ole jaksanut edes merkata Ravelryyn.

Lankavarastollekin kuuluu ihan hyvää, vähentymään päin on edelleen. Ja pystyin sentään vastustamaan Palokan Prisman lankaosaston houkutuksia! Taas olisi tarjouskorissa ollut keräkaupalla sinistä Sädettä, mutta koska edellisille kerille olen nyt jo keksinyt käyttötarkoituksen, päätin olla hamstraamatta enempää. :-)

Sama pää kesät talvet

Siltä kyllä jokseenkin tuntui keskiviikkona, kun olin graduseminaariin menossa. Yleensä meillä on seminaari maanantaisin, mutta proffan kiireiden takia se oli tällä viikolla siirtynyt keskiviikolle. Sain tietää siitä viime viikolla ihan istunnon lopussa; siitä oli kerrottu edellisellä kerralla, jolloin olin poissa. No, tohkeissani ja ihan hieman jännittyneenä (olisi minun vuoroni esitellä aineistoani) tarvoin Fennicumille puoli neljän maissa, seminaari kun on ollut aina neljältä. Istuin odottelemaan muita ja siinä odotellessani tietenkin neuloin. Mutta kun kello tuli lähemmäs neljää eikä ketään kuulunut, aloin jo ihmetellä. Vielä kymmentä yli oli ihan yksikseni, joten keräsin kamppeeni ja lähdin pois. Mikäli oikein ymmärsin luentosalin varauskalenteria, seminaari olikin alkanut jo kahdelta. D'oh! Olisihan se alkamisaika pitänyt jostain tarkistaa, kun päiväkin oli poikkeava. Vaan kun on lahopää, niin sitten on. Toivottavasti siitä ei ollut muille seminaarilaisille kauheasti haittaa. Ja tulipahan lähdettyä kotoa kaupungille. Poikakin oli onneksi hyvässä hoidossa, seuraili kotona Pappansa kanssa Suomen urheilun superpäivää; mitalihiihtoja ja Leijonien voittoa Venäjästä.

Keskiviikon jälkeen olikin hyvä, että pääsin torstaina noutamaan Postista itselleni uuden pään. Kyllä!

Tässä hän siis on, perheemme uusin jäsen: Neiti Pääkkönen, strategiset mitat: päänympärys 58cm. Serkkuni tilasi hänet minulle palkkioksi hänelle tekemistäni pitkistä raitasukista, jotka esittelin viime postauksessa. Idean pään tilaamiseen sain Pipon ytimestä -blogista, jonka kirjoittaja Sini oli tilannut syksyllä itselleen lasisen pään Lohikari Oy:ltä. Tämäkin pää siis kyseisen firman nettikaupasta.

Ja kyllä heti helpottui pipojen kuvaaminen:

Tässä neiti on saanut päähänsä lierillisen sytomyssyn, jonka virkkasin äidilleni beigestä Novita Miamista. Koukku 4mm, langankulutus 75 grammaa. Ohje ihan siitä omasta, lahosta päästä.

Poseeraamisen päätteeksi Pääkkönen pääsi palaamaan omalle paikalleen olohuoneen vitriinikaapin päälle, päässään vuosia sitten Novita Malibusta neulomani pipo.

Pään lisäksi on myös muuta esiteltävää:

Pienenä välityönä valmistui tähtipatalappu, jonka ohjeen olen bongannut Eilen tein -blogista. Ohje on ihanan yksinkertainen, mutta lopputulos kuitenkin näyttävän ja monimutkaisen näköinen. Koukku 3,5mm. Lankana Seiskaveikka, jota kului 41 grammaa. Lanka on muuten jämiä niistä serkun raitasukista; purin ensimmäisen varren ja käytin tähän.

Seiskaveikasta tuli tänäänkin väkerrettyä, peräti kaksin kappalein:

Eeeh... ne eivät ole neulottuja varmuusvälineitä, vaikka ainakin omasta mielestäni siltä hieman näyttävätkin. Varsinainen käyttötarkoitus selviää seuraavista kuvista.

Nimesin nämä olutsukiksi. Ohje löytyy Ravelrysta nimellä knitted beer cozy. Ohjeesta poiketen käytin kolmemillisiä puikkoja, jolloin sain neuleesta mukavan napakan. Lankaa kului ylempään tekeleeseen 11 ja alempaan 12 grammaa. Nämä menevät lahjaksi anopin miehelle, kun olemme huomenna menossa anoppilaan syömään ja katsomaan Leijonien pronssipeliä.

Yksi isompikin projekti on valmistunut, nimittäin ristiäislahja serkkuni tytölle, joka saa sunnuntaina nimen. Harmittavasti meidän aikatauluihin eivät ristiäiset nyt sopineet, mutta pikku tyllerö saa lahjansa sitten, kun seuraavan kerran suuntaamme Turun seudulle. Tämän peiton kanssa oli muuten melkoista säätämistä. Lopullinen työ oli kolmas malli, jota kokeilin. Kaksi edellistäkin olivat kyllä ihania, mutta totesin, etteivät aika ja kärsivällisyys millään riittäisi niiden toteuttamiseen.

Lankana Novita Nalle Luontopolku Kanerva ja reunassa yksivärinen beige Nalle. Niitä kului yhteensä 281 grammaa. Puikot 4mm ja reunassa koukku 3,5mm. Ohje löytyy Novitan nettisivuilta. Ohjeesta poikkesin jättämällä koristetupsut pois, sillä omasta mielestäni ne ovat vauvan peitossa melko tarpeettomat ja ehkä hieman vaaralliset.

Koska uusia lankoja ei ole varastooni ilmestynyt, on lankalaihdutus humpsahtanut taas komeasti yli kiloon. Jee!

No kun muutkin... eli kuinka mie romahin

Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt pari viikkoa. Kirjoittamista olisi vaikka kuinka monen postauksen verran, mutta aika on ollut kortilla viime aikoina. Ensin olimme Turussa viikon verran (edellinen postaus kirjoitettu siellä) ja kirjaimellisesti heti kotiin palattuamme alkoi meidän perheen ensimmäinen oksennustauti. Kun pääsimme kotiin, istutimme pojan syöttötuoliin ja lämmitin hänelle mössöä. Ennen kuin ehdin antaa sitä lusikallistakaan, pikkuiselta tulivat edelliset eväät ylös. Eikä siitä tullut loppua koko iltana. Kyllä alkoi äidin sydäntä puristaa, kun edes rintamaito tai vesi eivät pysyneet sisällä. Aluksi epäilimme avomiehen kanssa, että rassukan masu oli ärsyyntynyt Ikean lihapullasta, jota sai maistaa pysähtyessämme Tampereella syömään. Mutta Keskussairaalan päivystyksessäkin vakuutettiin, että nyt on ollut mahatautia liikkeellä. Ja jo päivystyksessä avomies totesi, että hänenkin mahassaan kiertää. Ja niinpä hänkin, kun olimme yöllä jo päässeet takaisin nukkumaan, päästi pitkän "värihaukotuksen". No nyt ovat molemmat jo toipuneet ja arki on päässyt rullaamaan. Itse onneksi säästyin taudilta kokonaan, mutta oli aika raskasta, kun perheessä oli kaksi potilasta. Tosin avomiehen kunniaksi täytyy todeta, että hienosti pystyi hänkin poikaa hoitamaan, vaikka olikin aika uupunut.

Ja sitten itse asiaan, eli suureen romahdukseeni. Tammikuun ajan olin ollut tosi tyytyväinen siihen, että olin ostanut vain 300 grammaa lankaa ja senkin olin jo suurelta osin käyttänyt serkkuni tilaamiin pitkiin sukkiin. Mutta sitten alkoi pari viikkoa sitten näkyä monessakin blogissa Lidlistä ostettuja lankoja. En ole ennen niistä ollut kovinkaan kiinnostunut, mutta tällä kertaa päätin lähteä katsastamaan tarjontaa.

Mukaan tarttui kaksi pakettia tällaista hieman turkoosiin vivahtavaa, vaaleanvihreää puuvillalankaa. Tästä ajattelin itselleni kesätopin tikutella, kunhan siihen liikenee muilta neuleilta ja Gradulta aikaa.

Ja kun kerran Turun keskustassa pääsin käymään, piti tietenkin piipahtaa Lankamaailmassa, siellä kun sattui olemaan ale. Siellähän oli vaikka mitä, mutta jostain syystä villalangat eivät tällä kertaa houkutelleet yhtään, joten katselin enimmäkseen puuvillalankoja. Päädyin kuitenkin näihin:

Gjestalin Nora on 100% akryylia, mutta tuntuu puuvillaiselta. Kumpaakin väriä ostin kolme kerää, joista ensimmäiset ovat jo päässeet käyttöönkin; tarkoitus olisi virkata eräälle tutun tutulle vauvanpeitto.




Lankamaailmassa tuli käväistyä vielä uudestaan parin päivän kuluttua:

Ostin tuolla toisella kerralla yhteensä neljä kerää Gjestalin Baby Bomullia ja kolmemillisen virkkuukoukun. Ostokseni voisi laittaa otsikon "Hätä keinot keksii" alle, koska minun ei alunperin pitänyt tehdä niitä ollenkaan. Olin menossa tapaamaan kummipoikani perhettä Ruskolle, jonne menee busseja melko harvakseltaan. Olin edellisenä iltana katsonut, että sopiva bussi menee klo 14.25. Vaan kun aika tuli, selvisi että bussi ei ollutkaan menossa Ruskolle asti. Seuraava sopiva vuoro menisikin vasta reilun parin tunnin kuluttua. Joten mitä tekee pieni neuleholisti ja lukutoukka? Käy ensin ostamassa hieman lankaa ja koukun ja viettää ylimääräisen ajan kirjastossa virkaten ja naistenlehtiä lueskellen. Koska mitään ohjetta ei ollut mukana, päädyin tekemään varminta ulkoa osaamaani juttua eli isoäidin neliöitä. Ehkäpä niistä muodostuu pojalle jotain kivaa kesäksi.

Ja vielä viimeisenäkin päivänä juuri ennen kotiinlähtöä haalin lankaa. Kävimme Cittarissa ostamassa Perniön Kebabin valmisrullia (huom! tämä ei ole mainos, mutta hyviähän ne ovat ;) ) ja nappasin samalla matkaan kolme kerää kirkkaanpunaista Seiskaveikkaa.

Mutta näiden puolustuksesi voin sanoa, että käyttötarkoitus on jo olemassa. Serkkuni tilasi nimittäin lapsilleen syksyksi neulotut tonttulakit. Siinä saakin kilkutella tovin, lapsia on nimittäin viisi. :)

Ja joskus lankoja ei vaan voi estää:

Kävi nimittäin niin hyvä tuuri, että voitin Sukkasadon Ravelry-ryhmän arvonnassa ja niinpä postihenkilö toi eräänä päivänä paketin, joka sisälsi kaksi kerää ihanaa Wetterhoffin Sivilla-lankaa, jossa on 30% Tussah-silkkiä ja 70% villaa. Nämä vyyhdit muodostunevat, sitten joskus kun on aikaa, paketin mukana tulleen ohjeen mukaisiksi unisukiksi ihan omaan jalkaan. Vaikka nykyään teenkin mieluummin muille kuin itselleni, niin pehmoinen lanka kyllä oikein houkuttelee hemmottelemaan itseä. Ja huomasin viime yönä oikeasti tarvitsevani lämmikettä tassuihini, joita jopa palelsi hieman.

Aloin kirjoittaa tätä tiistaina ja nyt on jo perjantai, joten lisää vahinkoa on ehtinyt tapahtua. Kävin pojan kanssa päivällä Lidlissä ja siellä olisi ollut vielä muutamia lankapaketteja jäljellä. En kuitenkaan langennut houkutukseen ja kehuskelin moisella saavutuksella avomiehelleni. Mutta sitten lähdimme kauppaan ja taas oli todettava, että Palokan Prisma on meikäläiselle vaarallinen paikka. Katselin lankaosaston läpi eikä siellä ollut onneksi tarjouksia ja luulin jo selvinneeni. Mutta sitten tulimme alueelle, jossa oli koreja täynnä alennustavaraa ja avomies huomautti, että yhdessä oli lankaa poistohintaan. Nonni.

Sädettä ei minulla ole aikaisemmin ollutkaan ja jostain syystä olen vältellyt sitä. Mutta nyt se oli vain 2€/kerä ja nuo siniset olivat jotenkin niin houkuttelevan värisiä, että ne oli pakko napata. Saapa nähdä, mitä niistä vielä tulee. En ainakaan suoralta käsin osaa sanoa, että olisi ketään tuttua, jolle tuollainen väri sopisi.

Toki on myös jotain valmiiksikin saatu.

Serkkuni tilasi itselleen pitkät, raidalliset polvisukat, koska hänen eräällä ystävälläänkin oli sellaiset. Tästä työstä olen erityisen ylpeä, koska valmista ohjetta ei ollut, vaan laskeskelin silmukkamääriä parin eri ohjeen mukaan ja raidoitusta sekä kerrosmääriä laskin serkun lähettämän kuvaviestin avulla. Kuten viime postauksessa mainitsin, eka varsi oli liian lyhyt, mutta lisäsin sitten toiseen versioon joka raitaan kolme kerrosta lisää ja varren pituus kasvoi mukavasti. Lankana Seiskaveikka ja puikot 3,5mm. Langankulutus 215 grammaa.
  Sukat pääsivät jo perille silloin, kun kävin kummipoikaa moikkaamassa (serkkuni on siis kummipoikani äiti). Niitä oli niin mukava kilkutella, että ne aiheuttivat suorastaan sukkahädän (kyseisestä taudista voi käydä lukemassa MariJ:n blogista). Oli siis saatava äkkiä lisää sukkaa puikoille. Niinpä sitten valmistuivat nämä:

Eli ihan perussukat Novitan ohjeella 7 Veljestä Nostalgiasta. Olin niin tohkeissani silmukoita luodessani, että loin silmukat koon 46 mukaan, vaikka piti tehdä koko 42. Tein sitten loput sukista pienemmän koon mukaan. Tuli kuitenkin sen verran tilavat, että olivat sekä avomiehen että toisen isoveljen jalkaan hieman liian isot. Ehkä nämä menevätkin hyväntekeväisyyteen, esimerkiksi Joulupata-keräykseen. Puikot 3,5m; lankaa kului 146 grammaa.

Ja koska sukatti vielä, tein myös yhdet junasukat Seiskaveikasta:

Näiden oli tarkoitus päätyä kolehtiin Turun Henrikin seurakunnan lastenjumalanpalveluksessa, jonne meidän piti äidin kanssa mennä, kun olin Turussa. Mutta äiti oli sen verran flussainen, että jäimmekin äidin ja isän luokse ja katsoimme TV-jumalanpalvelusta. Tai itse siis nukahdin kesken saarnan, mutta sehän on tuttua puuhaa minulle, heh heh. Sukat kaiketi löytävät joskus perille ja olipahan kerrassaan mahtava idea, että lapsille suunnatussa jumalanpalveluksessa kerättiin kolehtina villasukkia päiväkotilapsille.


Tuolta sivun oikeasta laidasta on taas nähtävissä, että vähentymisen kannalta lankavarastoni tilanne ei ole kovin positiivista luettavaa. Mutta minkäs teet, langat on lankoja ja Minni on Minni.



Hyvää ystävänpäivää kaikille neulojille ja blogin lukijoille! :-)

Peiton paikka

Se oli valmiina jo viimeksi tänne kirjoittaessani, mutta mielestäni ansaitsee ihan oman postauksensa. Aloitettu 9.7.2013 ja saatu valmiiksi 23.1.2014. Yksitoista kerää Novita Isoveljeä ja seitsemän kerää Katia Tirolia, yhteensä 1766 grammaa. Kuusimilliset, lämmetessään omituiselta tuoksuvat muovipuikot. Ei sentään verta hikeä ja kyyneleitä, mutta toisinaan hieman pakonomaista puurtamista, kun muut työt olisivat houkutelleet enemmän. Se on siinä:

Eli äitini 60-vuotislahjapeitto. Suokaa anteeksi puutteelliset kuvaajantaitoni, en saanut noin isoa tekelettä mahtumaan kovin siististi yhteen kuvaan.

Toivottavasti äiti pitää lahjasta, ainakin hän käsitöiden harrastajana tietää, kuinka paljon vaivaa olen tuon eteen nähnyt. Annoin muuten Ravelryssa projektille nimeksi Muumo on numero yksi, koska äitihän on ihan paras. <3 En muista, olenko täällä blogissa kertonut tuon Muumo-nimityksen taustaa. Mutta se juontaa juurensa kirjeeseen, jonka sain mummoltani päästessäni ripille vuonna 2002. Hän oli tuolloin jo sen verran huonossa kunnossa, ettei itse jaksanut saapua paikalle, mutta lähetti minulle Papan mukana kirjeen. Kuoressa luki allekirjoituksena Muumo. Tuo suloinen kirjoitusvirhe on jäänyt sitten meidän perheessä elämään ja rupesimme äitiä nimittämään muumoksi jo kauan ennen kuin lapsenlapsia oli ilmaantunut. Johtunee hänen hopeanharmaista hiuksistaan ja siitä, että yleensä kotiin tullessaan hän vaihtaa kotivaatteet (minun ja toisen isoveljeni kielenkäytössä muumopuvun) päälleen alta aikayksikön.

Osittain tuon peittoprojektin innoittamana aloitin siitä myös hieman pienemmän version, joka menee ystäväni vauvalle (samalle, joka tulee saamaan toukkapussin) ristiäislahjaksi. Tämän peiton taisin aloittaa samana päivänä, kun kuulin, että pienokainen on tulossa maailmaan.

Lankana Novitan Veera, jota meni yhteensä 287 grammaa. Puikot 4,5mm. Se pieni eroavaisuus isompaan peittoon on, että reunaan virkkasin kahden kiinteäsilmukkakerroksen lisäksi vielä rapuvirkkausta. Tulevat vanhemmat eivät itsekään vielä tiedä, onko vauva tyttö vai poika, mutta mielestäni vihreä ja sininen sopivat kummalle tahansa.

Postauksen otsikko tulee muuten Eppu Nuotion mainiosta kirjasta Peiton paikka. Siihen liittyy itselläni hyviä muistoja. Viime vuosikymmenen alkupuolella olin perheen kanssa lomamatkalla Savonlinnassa ja kävimme ostamassa paikallisesta Cittarista iltapalaa. Jostain syystä minulla ei ollut mitään luettavaa mukana. Onneksi kaupassa oli kuitenkin tarjous, jossa sai pokkarin kaupan päälle, kun osti kolme suklaapatukkaa. Eli siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Siihen aikaan pidin erityisesti Brejk-patukoista ja valitsin niiden seuraksi Peiton paikan. En ollut aiemmin Nuotion tuotantoon tutustunut enkä tuollaista "vakavaa aikuisten kirjallisuutta" lukenut, mutta teos kyllä upposi minuun hyvin ja luin sittemmin sen molemmat jatko-osatkin. Trilogian keskimmäiseen osaan, Neitsytmatkaan, liittyy vieläpä aivan erityisiä muistoja. Luin sen nimittäin uudestaan viime vuoden maaliskuussa, ollessani sairaalassa odottamassa synnytyksen käynnistymistä. Aikaa oli ja paras keino sen kuluttamiseen lukeminen. Osaston oleskeluhuoneen kirjavalikoima ei kovin suuri ollut, mutta onneksi sieltä löytyi sentään jo kertaalleen hyväksi havaittu teos. Ja nyt kun tulin asiaa miettineeksi, olihan tuo aika sairaalassa itsellenikin varsinainen neitsytmatka; ensimmäinen kerta sairaalassa yötä, ensimmäinen leikkaus ja ensimmäinen synnytys.