tiistai 7. lokakuuta 2014

Ipanoita äidille

Turku Kirjamessuineen on taas nähty ja käyty. Ihmisiä kuhisevan messutunnelman lisäksi käteen jäi tietenkin lankaa:


Menomatkalla vein neulomani kuusi pipoa Orituvan ABC:lle ja sain vastineeksi kuusi kerää Ipana-lankaa. Vaikka olisin ilman noita lankojakin pärjännyt tai vähempikin olisi riittänyt, niin tuli kyllä erittäin hyvä mieli. Yksi pipo ei edes vienyt läheskään yhden kerän verran lankaa, joten jäin itse asiassa tässä vaihdossa plussalle. Kun soitin asiasta äidille, hän tokaisi "Olisit sanonut niille, että antaisivat toiset kuusi, muumo neuloo myös!" Äitikin siis ihastui näihin lankoihin kovasti ja niinpä nämä kerät jäi asumaan Turkuun. Itselläni ei olisi ollutkaan pitkään aikaan aikaa neuloa näistä mitään.

Mutta en tietenkään tyhjin käsin jäänyt, "Vierailtuani äidin lankavarastolla...":


Nämä nöttöset saivat nyt kodin täältä Jyväskylästä ja oikeastaan kaikki ovatkin peräisin omista projeksteistani. Takana olevat ruskeat ovat Rose Mohairia, ruskeakirjava Samosta, sininen Kotiväkeä ja vaaleanpunaiset, oranssit ja keltaiset Novitan vanhaa Bambua. Roseista on tulossa baskereita, muista langoista luultavasti sytomyssyjä. Varmasti niistä saisi tehtyä kaikenlaista muutakin kivaa, mutta koska halu lankavaraston tyhjentämiseen on kova ja myös halu tehdä hyväntekeväisyyttä, ovat sytomyssyt erinomainen vaihtoehto. Painoa näillä kerillä on muuten yhteensä 378 grammaa.

Lankalakkoni pitää edelleen; en ole ostanut uutta lankaa sen jälkeen, kun lakon itselleni julistin. Ja nämä kuvassa näkyvät nöttöset jäänevät näillä näkymin viimeisiksi lisäyksiksi varastoon (joopa joo, joko kuuluu naurismaan aitojen naurua??), ellei lasketa tuon sinisen Kotiväen nöttösiä, joita luulen jääneen vielä pari Turkuun.

Tällaista tällä kertaa.



rakkaudella,

manteliMinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti