keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Palaneen käryä

Jee, äidin 60-vuotispeitto on edennyt niin, että ensimmäinen "suikale" on jo valmiina. Peittoon olisi tarkoitus tulla 48 dominopalaa, 8x6. Lankaakin siihen menee suht paljon, niin Tuurista ostettua Isoveikkaa kuin Tiroliakin on menossa jo toiset kerät. Voi olla, että peitosta tuleekin vain viisi palaa leveä, jos lanka ei riitä.

Suikale on kuvassa taiteltuna, koska en millään saanut sitä mahtumaan suorana yhteen kuvaan. Eli aika varma voi olla siitä, että ainakin pituutta peittoon tulee riittävästi. :-D

Mutta sitten tuohon otsikkoon. Aloin jossain vaiheessa palojen neulomista ihmetellä nenään ottanutta hajua. Ihan kuin palanutta kumia tai muovia. Nuuhkaisin työtä. Ei, haju ei tullut langoista. Vaan käyttämistäni puikoista. Ilmeisesti paksun langan ja jatkuvan liikkeen ansiosta puikot olivat lämmenneet ja tuoksahtivat siis melkoisen omituiselta. Käyttöä se ei kuitenkaan haitannut eikä hajua ollut puikkojen toisessa päässä, jossa ei silmukoita ollut ja jotka olivat toista päätä viileämmät

Kyseessä ovat kuvassa olevat Novitan peruspuikot 6mm. Olisi kiva tietää, onko muilla paksuilla muovipuikoilla neuloneilla samanlaisia kokemuksia.

Palaneen käryä ei sen sijaan noussut tänään uunista. Anoppi lähti pojan kanssa vaunukävelylle ja sain sillä välin hieman omaa aikaa. Sinä aikana olen muun muassa ehtinyt pyöräyttää yhden satsin mustikkamuffinsseja:


Eivät ne nyt kovin kauniita ole, mutta toivottavasti maistuvat sitäkin paremmilta. Tein nämä siksi, että pakastimessa sattui vielä olemaan rasiallinen toissavuotisia mustikoita ja ajattelin, että ei niitä voi tämän kauempaa siellä pitää, etteivät mene ihan käyttökelvottomiksi. Mustikoista olin jo yhden piirakan väsännyt ja kun pohdin, mitä muuta voisi tehdä, avomies ehdotti muffinsseja. Täällä ne nyt ovat valmiina odottamassa töistä kotiin palavaa mussukkaa. <3

"Palaneen" käryä olisi tarkoitus haistella myös huomenna. Nimittäin huomenna on Kankaanpäässä taas KaMan ja Kirin välinen ottelu, jota olemme ajatelleet mennä katsomaan. Itse kun haluaisin edes kerran tämänkin kesän aikana päästä Pohjanlinnan kentälle peliä katsomaan. Mutta saapa nähdä, mitä reissusta tulee. Huomiseksi ei ole kovin hyvää keliä luvattu, joten vauvan kanssa pelissä oleminen jänskättää hieman. Toivon kuitenkin parasta, sillä vanhempanikin ovat tulossa sinne. Tarkoitukseni olisi myöskin antaa äidille valmiiksi saamani huivi:


Lankana Novita Frilla, puikot 6mm, langankulutus 103 grammaa. Huivi matkustaa sitten jossain vaiheessa isäni entiselle työkaverille, joka on kivasti järjestänyt työporukan kesken ulkomaanmatkoja, joilla vanhempani ovat olleet mukana.

Huivi oli loppujen lopuksi ihan mukava työ, vaikka alussa meinasi usko loppua moneen kertaan. Muutaman kerran yritin sen aloittaa, mutta into ja kärsivällisyys lopahtivat melko nopeasti. Kun sitten toden teolla aloitin, ei huivi näyttänyt ollenkaan siltä miltä piti. Ei röyhelön röyhelöä. Mietin, että olinko neulonut jotenkin väärin. Mutta kun en muutakaan keinoa keksinyt, jatkoin samaan tapaan. Ja ihme kyllä, hetken kuluttua alkoivat röyhelöt muodostua kuin itsestään. Tähän käyttämäni oli ainoa kerä Frillaa, joka minulla oli. Hetken aikaa huivin valmistumisen jälkeen ajattelin, että olisihan näitä voinut tehdä useammankin. Mutta no jaa, onhan niitä muitakin kivoja huiviohjeita ja -lankoja, joita voisi kokeilla. :-)

Ostetut/saadut langat: 4411g
Kulutetut langat: 3570g
Pois annetut langat: 100g
Langankulutus: +638g

Nyt jatkamaan äidin peittoa ja odottamaan niin poikaa kuin miestäkin kotiin. :-)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti