keskiviikko 6. tammikuuta 2016

2015: 1,25 kuukaudessa

Viime vuonna tuli käsitöiden tekemisen ohessa ja usein samaan aikaankin niiden kanssa luettua kirja jos toinenkin. Yhteensä luin viisitoista teosta eli 1,25 kirjaa kuukaudessa. Tahti ei siis päätä huimannut, ainakaan verrattuna vuosiin ennen lasta jolloin välillä suorastaan ahmin kirjoja. Mutta nyt kun lukemiseen varattavissa oleva aika on kovin rajallinen, on yli kirja kuukaudessa jo kohtalainen saavutus.

Alkuvuodesta bongasin jonkun toisen käsityöbloggaajan blogista mielenkiintoiselta kuulostaneen neuleaiheisen romaanin. Tarkistin vielä saatavuustiedot kirjaston nettisivuilta ja lähdin noutamaan Gil McNeilin Oman elämänsä puikoissa. Vaikka alkuun lukeminen sujui jotenkin tahmeasti, vauhtiin päästyäni totesin, etten joutunutkaan pettymään kirjan suhteen. Erityisesti minuun neulejuttujen lisäksi vetosi Englannin maaseudun kuvailu.

Tuolla kirjanhakureissulla törmäsin myös pariin muuhun mielenkiintoiseen teokseen. Petja Lähteen Poika houkutteli mielenkiintoisella lähtöasemallaan; mies ajaa suhteellisen päämäärättömästi takapenkillä pieni poikavauvansa, jonka äiti on jätetty kotiin lukittuna kylpyhuoneeseen. Tarina oli lopulta koskettava kertomus isänrakkaudesta ja siihen myös liittyvästä tuskasta ja riittämättömyyden tunteista sekä horjuvasta parisuhteesta. Toinen bongaamani kirja oli Markku Pietikäisen Ystäväni Rosa. Hyvin mielenkiintoinen tarina kieroutuneesta ystävyyssuhteesta psykologisine twisteineen.

Vuoteen mahtui myös kolme elämäkerrallista teosta, joista kaksi löytyi isoveljen kirjahyllystä. Susan Kurosen Pääministerin morsianta veli oli tainnut joskus vitsimielessä hamstrata useamman kappaleen jostain alelaarista. Vitsillä minäkin tuohon opukseen alunperin tartuin. Lopulta oli kuitenkin virkistävää nähdä tuon vuosikymmenen takaisen aikansa kohusuhteen kulissien taakse. Helppoa ei varmastikaan ollut suhteen kummallakaan osapuolella valtakunnan politiikan mukanaan tuomien haasteiden pyörteissä. Nyt loppusyksystä Turussa vieraillessani tartuin puolestani Ozzy Osbournesta kertovaan Minä, Ozzyyn. Nykyajan nuoret (joihin itsenikin vielä luen) todennäköisesti muistavat kyseisen herran toisinaan sekavia sössöttävänä tärinäkimppuna. Tuon julkisivun taakse kätkeytyy kuitenkin nuori, oppimisvaikeuksista kärsinyt englantilaispoika, josta kasvoi yksi rockin merkittävimmistä voimahahmoista. Matkalle ryysyistä rikkauksiin mahtui myös uskomattoman paljon erilaisia päihteitä, joiden jäljiltä kenenkään ei kyllä pitäisi olla enää edes hengissä. Lieneekö tarinoissa puoletkaan totta tai ei, kokemus oli silti varsin viihdyttävä ja sivistävä.

Kolmas elämäkerrallinen kirja puolestaan loi ihan erilaisen katsauksen maailmanhistoriaan. Vaikka sen pitäisi olla jokaisen ihmisen lukulistalla muutenkin, löysin Anne Frankin Päiväkirjan Keskisuomalaisen  100 kirjaa, jotka pitää lukea ennen kuolemaa -listalta. Traagisinta kirjaa lukiessa oli se, että tiesi sen perustuvan tositapahtumiin. Salaiseen huoneistoon piiloutuneiden ihmisten vaiheita seurasi koko ajan ajatellen, että ehkä ihme tapahtuukin ja kaikki tulee vielä päättymään hyvin. Sitten muistuikin taas mieleen, että ei, niin ei todellakaan tule tapahtumaan, vaan päiväkirjamerkinnät loppuvat täysin kesken siinä vaiheessa, kun piilopaikka on paljastunut ja Anne joutuu keskitysleirille, jolla hän sittemmin kuoli. Synkästä aiheesta huolimatta pystyin myös hyväntahtoisesti naurahtamaan teini-ikäisen tytön pikkuvanhuudelle ja rakkauskokemuksille.

Myös jännityskirjallisuus maistui hyvin. Tess Gerritsenin kirjoja ahmin jo edellisenä vuonna. Innostuin lukemaan niitä, kun hoksasin niiden ja yhden suosikkisarjani, Rizzoli&Islesin, välisen yhteyden. Nyt olivat vuorossa Luutarha, Hiljainen tyttö ja Kaksoisolento, lähes ainoat Jyväskylän kirjastoista löytyvät Gerritsenit, jotka minulta olivat vielä lukematta. Mitään kovin yllättävää nuo kirjat eivät tarjonneet, mutta laadukasta, hyvin kirjoitettua jännitystä kyllä. Tuttuja ennestään olivat myös Kathy Reichsin teokset, joihin perustuu toinen suosikkisarjani Bones. En vain kirjastossa käydessäni meinannut muistaa, olinko jo lukenut jonkin lainaamistani opuksista. No, onneksi en ollut vielä lukenut Luuta ja tuhkaa tai Paholaisen luita. Ne tarjosivat samankaltaista perusjännitystä kuin Gerritsenin teoksetkin. Ja onhan Reichsilla myös vakuuttava asiantuntijapohja oikeusantropologiseen puoleen.

Keskisuomalaisen listalta löysin Anne Frankin lisäksi myös muita lukemisen arvoisia teoksia. Ja jopa yhden kesken jättämisen arvoisen! Nimittäin vaikka kuinka yritin, en millään saanut kiinni Umberto Econ Ruusun nimestä. Aihe sinänsä olisi ollut varsin mielenkiintoinen - ainakin jollain tapaa tositapahtumiin pohjautuva sarhamurhamysteeri munkkiluostarissa. Jotenkin vain teoksen kieli oli niin raskassoutuista ja junnaavaa, että oli pakko luovuttaa.

No, onnistuneimpiin löytöihini kuuluu Stephen Kingin klassikkokauhuromaani Hohto. Olen aiemmin lukenut Kingiltä Carrien  ja Uinu uinu lemmikkini. Jälkimmäisen luin ala-asteella vuotta nuoremman kaverini innostamana. Kyllähän se kevätpäivinä parvekkeella leppoisan tuulenvireen saattelemana meni, mutta jälkivaikutuksia ei ainakaan helpottanut se, että asuimme tuolloin hautausmaan naapurissa. :-D Nyt lukemani kirja oli varsin vaikuttavaa tavaraa sekin. Ja oikein oivallinen tutkielma ihmismielen vähittäisestä murenemisesta. Olen myös vaikuttunut Kingin kyvystä rakentaa romaaniinsa uskottava maailma, jossa syrjäinen hotelli voi ottaa talonmiehen otteeseensa erilaisin pahuuden keinoin ja jossa on itsestään selvää, että kummallisia ja karmivia asioita vain tapahtuu, eikä niitä ruveta perinjuurin selittelemään eikä kummastelemaan, vaan ne ovat täysin mahdollisia ja suorastaan välttämättömiä.

Positiivisesti yllättynyt olin myös Thomas Harrisin Uhrilampaista, jota luin kesällä. Se jää erityisesti mieleen kirjana, jota luin ollessani viimeistä iltaa neiti. Häitä edeltävänä iltana luin sitä ennen nukkumaan käymistä. Psykologista jännitystä ennen elämän tärkeintä päivää, jep jep. Suosittelen kyllä tätäkin teosta oikein lämpimästi. Sellainen vaikutus sekä Uhrilampailla että Hohdolla oli, että niistä tehdyt leffatkin olisi saatava katsoa. Lampaat olen joskus kauan sitten nähnytkin, mutta Hohto on pelottavuutensa toistaiseksi vielä jäänyt väliin. Nyt kiinnostaisikin nähdä, miten kirjan tunnelma on tuotu visuaalisesti todeksi.

Viimeisin kirjalistalta poimimani teos oli samalla ainoa, jonka menneenä vuonna kuuntelin äänikirjana. Poikaa nukuttaessa ja vaunulenkeillä käydessä oli hyvin aikaa kuunnella, joten pienen googlettelun jälkeen päädyin Yle Areenasta löytyneeseen Maria Jotunin Huojuvaan taloon, joka kumma kyllä ei tullut opiskeluaikoina vastaan. Tätäkin suosittelen. Huomasin vaikuttavan tarinan ehtojen täyttyvän siinä, että muutamaakin eri henkilöhahmoa olisi tehnyt mieli mäiskiä naamaan muiden ihmisten suorastaan järkyttävän epäoikeudenmukaisen kohtelun takia.

Joskus kirjavinkkien lähteenä voivat toimia kirjaston hyllyjen ja kirjalistojen lisäksi myös naistenlehdet. Laura Honkasalon uusimmasta teoksesta, Perillä kello kuusi, oli muutaman sivun pituinen katkelma joko Me Naisissa tai Annassa (en todellakaan muista, kummassa), jonka tulin lukeneeksi useampaankin kertaan. Koska saman pätkän tankkaaminen alkoi jo kyllästyttää ja koska olin aiempien lukukokemusten perusteella oppinut jo luottamaan Honkasalon kirjalliseen laatuun, hain tuonkin aarteen kirjastosta. Kahdelle eri aikatasolle sijoittuvat tapahtumat kiehtovat minua yleensäkin ja näin tietokoneajan lapsena nautin myös 1960- ja 1990-lukujen "yksinkertaisemmasta" ajasta ja kulttuurista, jolloin moni asia oli niin toisin kuin nykyään. Toisaalta taas esimerkiksi moraaliset säännöt ja naisten asema olivat sellaisia, jotka tuntuvat omasta näkökulmasta aika vierailta.

100 kirjan listasta olen viimevuotiset mukaan luettuina (no pun intended!) lukenut nyt 24. Sarkaa on siis vielä jäljellä melkoisesti. Jospa muutaman saisi tänäkin vuonna koettua. Niiden lisäksi "työn alla" on tällä hetkellä taas yksi Reichs. Sen jälkeen pitäisi jossain vaiheessa ehtiä tarttumaan joululahjaksi saamaani uusimpaan Utrioon sekä edellisenä jouluna saamaani Utrion Yksisarviseen, joka on vielä lukematta. Päivitän vuoden aikana lukemiani kirjoja taas tuonne oikealta sivupalkista löytyvälle Lukemani kirjat -sivulle. :-)


Antoisaa kirjavuotta kaikille!



rakkaudella,

manteliMinni

3 kommenttia:

  1. Kateellisena luen tätä blogipäivitystä. Olisipa itselläkin aikaa lukea kirja kuukaudessa. Luen tällä hetkellä Anu Silfverbergin Äitikorttia. Vaikka olenkin lapseton, voin kyllä suositella. Ruusun nimestä voisin todeta, että mullakin ko. teos jäi ekana opiskeluvuonna hetkeksi kesken. En ollutkaan niin supersankari, että olisin jaksanut Olli Löytyn ym. ohella keskittyä. Taistelin kuitenkin loppuun, kun sain maisterin paperit käteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä voin puolestani todeta, et olispa mulla töitä ja ne maisterin paperit. Ehkä mäkin sit joskus annan Ruusun nimelle uuden mahdollisuuden, samalla vois varmaan neuloa jotain? :-D

      Poista
  2. Sun maisterin paperit on ihan nurkan takana. Sitten kun saat ne, lupaan tulla käymään kuplajuomapullon kanssa juhlimaan meitä maisterilukijoita, -neulojia ja ennen kaikkea maisteri-ihmisiä.

    Juu, neulominen helpottanee lukemista. Mä ainakin nopeutin lukemista hyppäämällä suosiolla ne latinakohdat yli ja lukemalla ehkä vähän silleen kevytmielisesti. Ja voit miettiä samalla, että kyseisen kirjan filmiversiossa William Baskervilleä esitti Sean Connery. ;D

    VastaaPoista