Pienille kullannupuille

No höhpöh. Olin niin tohkeissani saatuani viime postauksen kirjoitettua, että unohdin esitellä yhden valmiin työn. Mutta tässä se nyt tulee:

 Tämä pirteän värinen pöllökaveri lennähti synttärilahjaksi kummipoikani 4-vuotiaalle pikkuveljelle. Ajattelin, että eiköhän poika siitä edes jonkin verran pidä, mutta kyllä siinä sydän ihan suli, kun serkkuni, poikien äiti siis, kertoi, että pöllö oli päässyt kainaloon unileluksi ja oli poika jopa todennut, että se on kaikkein paras. No, tuon ikäisten mielihän voi muuttua aika nopeasti, mutta ilahduin kyllä suuresti moisesta palautteesta. Painoa tälle linnulle kertyi 71 grammaa. Lankana taas Miami.

Pätkis-haalarit ovat tänä vuonna olleet varsin trendikkäitä ja niitä on ainakin Facebookin käsityöryhmissä näkynyt paljon. Itse asiassa sain heinäkuussa miehen siskolta tilauksen tällaisesta ja samana päivänä appiukkokin vinkkasi, että juuri miehen siskonpojalle voisi tällaisen tehdä. :-D Tämä kummitätihän innostui oitis ja hankki langat samantien. Mielelläni pienelle suloiselle kummipojalle tätä neuloin, mutta olipa siinä kuitenkin melkoinen urakka, varsinkin kun tuossa vartalo-osuudessa piti langat aina kiepauttaa toisiinsa kiinni selän keskellä. Mutta kyllä työ tekijäänsä kiittää ja mieltä lämmittää, kun tänään sain puhelimeen kuvan, jossa puku oli saajansa päällä. Lankana on Seiskaveikka, jota kului yhteensä 273 grammaa. Sovelsin Dropsin haalariohjetta, josta korvasin nappilistan ja hupun reunuksen joustimen ainaoikealla. Tämän soveltamisidean bongasin Facebookista Noran nurkka -nimiseltä sivulta. En tosin saanut Pätkis-tekstiä mahtumaan poikittain, joten päätin laittaa sen tuolla lailla pitkittäin. Ei siis ollut luova ratkaisu, vaan lähinnä pakon sanelema juttu.

Haalarista jäi kivasti lankaa yli, joten tikuttelin toukkapussin. Ohjeen löysin aikanaan Keskisuomalaisesta. Hiukan pieneltähän tuo vaikuttaa muihin toukkapusseihin verrattuna, mutta tein tuollaisen ystäväni vauvalle puolisentoista vuotta sitten ja hyvin kuulemma toimi. Kuvassa pussi vauvanuken kanssa ja ilman. En tiedä, onko mielikuvitukseni jotenkin erityisen härski, mutta tuossa alemmassa kuvassa ennemminkin siltä välineeltä, jolla estetään vauvojen tulo. ;-D Lankana taas Seiskaveikka, jota kului 110 grammaa. Puikot 4mm. Pussin matkustaa piakkoin Turkuun, jossa se pääsee lämmittämään veljeni perheenlisäystä, joka syntynee noin kuukauden sisällä. Minusta tulee siis kohta täti toisen kerran! <3

Viime viikolla oli syysloma ja sen kunniaksi kummityttöni isosisko tuli meille kylään pariksi päiväksi. Tiistaina mietimme kivaa tekemistä ja päädyimme HopLopiin, jossa tyttö ahkerasti viihdytti poikaani (Tästä annoinkin hänelle palkinnoksi edellisen postauksen Seiskaveikka-mekon, joka sopi tytölle kuin nakutettu). Minulle jäi siis välillä aikaa istua ja tehdä käsityötä. En halunnut ottaa mukaan mitään kovin monimutkaista, joten päädyin virkkaamaan jälleen kerran röyhelöhuivin Rosesta.

Sopivan yksinkertainen työ, jonka voi jättää tarvittaessa kesken eikä mene sormi suuhun jatkaessakaan. Koukku 7mm ja langankulutus tasan 50 grammaa. Hyvin tuli siis käytettyä äitini jäämistöstä saamani kerä.

Kummitytön isosisko on muuten jo jonkin verran innostunut virkkaamisesta, joten sain tyrkytettyä hänelle 351 grammaa sinisävyisiä lankoja omasta varastostani:

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä valmiina työnä esitttelen ystäväni pojalle neulomani joululahjan:

Tämän tein jämälangoista ja jossain vaiheessa totesin että voi poikaparka. Mutta onneksi värit kuitenkin sopivat ihan kivasti yhteen ja valkoinen reuna tasapainottaa kokonaisuutta sopivasti. Ohje on Novitan Syksy 2009 -lehdestä. Ruskea, punainen ja valkoinen lanka ovat Seiskaveikkaa, oranssi Gründlin Lisaaa ja punakirjava jotain Red Heartin akryylia, jonka nimeä en enää muista. Lankaa tämä huppari söi 323 grammaa.

Aika hulppeasti olisi tullut varastoa vajutettua, ellen olisi "joutunut" taas lankakaupoille. Kävin  tiistaina miehen isovanhempien luona ja kun olin päässyt sisään, oli miehen pappa jo etsimässä mittanauhaa. Hän nimittäin halusi tilata itselleen samanlaisen slipoverin kuin tein hänen vaimolleen (vaaleanpunainen slipoveri edellisessä postauksessa). Mikäs siinä, helpohko tv-neule ja työstä saatava rahallinen korvaus kelpaavat aina. Värin sain päättää taas itse ja ajattelin heti, että farkunsininen olisi ihan omiaan tähän työhön. Niinpä sitten illalla vielä piipahdus Minimaniin (siellä Seiskaveikka on pikkasen alle neljä euroa per kerä, ainakin oman tuntuman mukaan halvinta Jyväskylässä):

Näistä keristä huolimatta varasto vähentyi kuitenkin jonkin verran ja onpahan sitten tähänkin slipoveriin uppoavat grammat "kotiin päin".



Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

VIHDOINKIN!

Otsikossa lainaan isääni, joka heinäkuussa aloitti vihkipuheen tuolla sanalla. Oli tainnut siis jo jonkin aikaa odottaa, että saa saatella ainoan tyttärensä naimisiin.

Tottakai olin itsekin sitä odottanut. Ensiksi tietenkin siitä syystä, että saan sitoutua rakastamaani mieheen loppuelämäkseni. Ja toiseksi, että saan vihdoin tehdä kyseiselle miehelle villapaitoja, jiihaa! Kyjyn myötä aloitin muruselleni kaksikin paitaa ja nyt ensimmäinen on jo valmiina.

Ja katsokaa, miten komea se on...

... eikä paitakaan ole hassumpi! ;-D Lankana Novitan Otava, malli Novitan peruvillapaita (jota on käytetty mm. Karhu-paidassa). Puikot 5mm ja langankulutus 422 grammaa. Lankaa olin varannut 900 grammaa, joten olisi vielä ainekset toiseen samanlaiseen.

Avioliiton myötä sain myös liudan uusia sukulaisia, jotka tosin kuuden vuoden seurustelun aikana ovat tulleet jo varsin tutuiksi. Yksi parhaimmista puolista näissäkin sukulaisissa on se, että heille voi neuloa kaikenlaista kivaa. Miehen isoäiti tilasi minulta elokuussa liivin lämmittämään syksyn ja talven kylmillä keleillä. Yleensä mummo käyttää mustaa, harmaata ja valkoista, mutta päätin rohkeasti turvautua lankalaatikoistani runsain mitoin löytyvään meleerattuun vaaleanpunaiseen Seiskaveikkaan.

Ja mainiostihan tuokin väri näyttää sopivan. Ohje Novitalta. Puikot 3,5mm ja 4mm. Langankulutus 462 grammaa. Tämän neuleen tulen luultavasti muistamaan koko loppuelämäni; oli työn alla silloin, kun äiti nukkui pois. Sain toki tilaustyöstä kunnollisen korvauksenkin, on hienoa huomata, miten erityisesti vanhempi väki osaa arvostaa käsityötä ja maksaa siitä käyvän hinnan. Itse en olisi kyllä niin paljon kehdannut pyytää, mutta saanpa mukavasti rahoitettua lanka- ja kangasostoksiani.

Vaaleanpunaisesta Seiskasta on valmistunut toinenkin työ:

Tämä mekko oli välillä sellainen murheenkryyni, etten olisi millään jaksanut tehdä valmiiksi. Tein sitä puisella pyöröpuikolla, joka varsinkin helmarimpsun lisäysten myötä tuli aivan täyteen silmukoita. Ja kun liukumattoman puikon yhdistää melko liukumattomaan lankaan, oli tuntuma aika tukala välillä. Sinnikkäästi kuitenkin tikuttelin menemään ja valmista tuli. Mekon saajasta ei ole vielä varmuutta; aloitin sen kummitytön isosiskolle, joka toivoi minun tekevän vaaleanpunaisen mekon. Kun viimeksi sitten näin tuon yhdeksänvuotiaan tyttösen, totesin, että lienee parasta antaa mekko jollekin toiselle ja aloittaa uusi vähän isompi. Niin paljon on tyttö venähtänyt pituutta. Ja äitinsäkin totesi, että helposti menee jo aikuistenkin malleista xs-koko.
   Tummempikin lanka on muuten Seiskaveikkaa, lankaa kului yhteensä 384 grammaa 4,5-millisillä puikoilla. Ohje löytyy Ravelrysta nimellä Maxi Top / Dress. Oikein näppärä ja yksinkertainen ohje, varmasti tulen jatkossakin käyttämään.

Koska edellisestä käsityöaiheisesta postauksesta on kulunut jo noin puolitoista kuukautta, on valmiita töitä kertynyt ihan kivasti. Vielä on kaksi esiteltävänä, toinen on jopa KyJyn ulkopuolelta, vaikka kuinka yritänkin saada ne työt ensin tehtyä.

Liivin tilanneelle isoäidille päätin tehdä joululahjaksi samanlaisen huivin kuin tein äidilleni kesällä. Nimesin työn Grandma Elsaksi, koska niin langan kuin mummonkin nimi on Elsa ja mallikin on puolikas isoäidinneliö. :-) Koukku 5mm ja langankulutus 213 grammaa.

Tämä pipo on puolestaan ihan välipalatyö. Pitkän neulomisputken jälkeen halusin tarvitsin jotain virkattavaa eikä sellaista löytynyt kyjyistä, joten päätin tehdä taas lököpipon sitä varten äidiltä saamastani langasta. Tämä ajattelin antaa joko synttäri- tai joululahjaksi serkulleni, joka joskus ihasteli äidin vastaavaa pipoa. Koukku tässäkin 5mm ja langankulutus 74 grammaa. Ohje löytyy Ravelrysta nimellä Unforgettable hat.

Siinäpä taas melkoinen pläjäys. Mutta lähtipä kuitenkin yli kilo "painosta" pois! :-D



Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

Onnen kapakasta onnen sohvalle tai onnen jääkiekkokatsomoon

Onkohan kukaan toinen, joka on menettänyt lähiomaisensa, tullut ajatelleeksi, että useimpien rakkauslaulujen sanat sopivat aika osuvasti myös muihin ihmissuhteisiin ja niihin liittyvään kaipaukseen? Luulen ja toivonkin, että on.

Nyt perjaintai-iltana, kun mies on vielä lätkätreeneissään ja poika jo nukkumassa, tämä ajatus tuli taas mieleeni kuunnellessani yhtä lempibiiseistäni, Neljänsuoran Onnen kapakkaa:

Mä meen minne vaan,
mua ajatukset seuraa;
en voi unohtaa, sua kaipaan.
Illalla istumaan menen ravintolaan,
et voisin unohtaa, sua kaipaan.

Pienistä onnemme hetkistä,
niistä pidän lujaa kii, 
vaikka elämä niitä repii.
Mielessä pienessä rakennan 
meille onnemme kapakan,
siellä kun istutaan iltaa 
ei kukaan murheita muistakaan.
Siellä viiniä humalaan
en tarvitse ollenkaan.
Kun vain olisit vierelläin 
valomerkinkin aikaan.


Niin kovasti toivoisin, että äiti olisi vielä täällä kanssani, valomerkin jälkeenkin. Vaikka en ole hänen kuolemaansa (ainakaan vielä, toivon, että kyyneleet jossain vaiheessa tulevat) kovinkaan paljon itkenyt, joka päivä hän on kovasti mielessäni ja kaipaan häntä. Esimerkiksi aamulla, kun menin hyvissä ajoin odottamaan urheilukaupan aukeamista saadakseni ostettua pojalle tarjouksessa olleet kengät, kävi mielessä ajatus, että odottellessahan voisin vaikka soittaa äidille ja tutuksi tulleen tavan mukaan jutella niitä näitä. Samassa mieleen iski kuitenkin se todellisuus, etten voi tehdä niin enää.

Yritänkin siis laulun sanojen mukaisesti pitää kiinni minun ja äidin yhteisistä onnen hetkistä, vaalia niitä muistoissani, vaikka elämässä tapahtuisi mitä. Kapakassa istujia minusta tai äidistä kummastakaan ei saa tekemälläkään, joten ehkäpä voisin rakentaa mielessäni sohvan, jossa neuloisimme yhdessä ja söisimme herkkuja. Tai jääkiekkokatsomon. Jossa TPS voittaisi aina. <3



rakkaudella,

manteliMinni

I'm a yarnaholic on the road to recovery. JUST KIDDING. I'm on the road to the yarn store.

Noille Facebookista bongaamilleni lauseille on todellakin käyttöä, koska viimeistään nyt on lankojen haaliminen lähtenyt täysin lapasesta.

Noh, ensin oli tietenkin ihan tarve. Olin joku aika sitten vahtimassa kummipoikaani ja hänen sisaruksiaan, jolloin kummipojan 9v. isosisko näytti hänelle joskus tekemääni villatakkia, joka oli jo jäänyt pieneksi. "Tää oli mun lempivillatakki, voitko tehdä uuden?" Tuo on melkeinpä kaunein lause, jonka pakkoneulootikko voi pienen sukulaistytön suusta kuulla, joten suostuin tietenkin oikopäätä. Kotiin päästyä näkyi Minimanissa olevan taas lankaa tarjouksessa, joten suuntasin sinne.

Siis vain tuolle punaista olisin tarvinnut ja sitäkin vain neljä kerää. Mutta kun Nalle sattui olemaan tarjouksessa 3 kerää/10€, niin toki piti kaksi satsia ottaa. Ja vaaleanvihreä oli jostain syystä alennuksessa ja oli niin yksinäisen oloinen raukkaparka, että nappasin senkin mukaani.

Seuraavaksi tuli selailtua Tokmannin mainosta. Ja kas, sielläkin oli lankaa tarjouksessa! Sain jo itseni vakuutettua siitä, etten tarvitse enää yhtään kerää, mutta mies ehdottikin sitten perheen yhteistä kävelylenkkiä Tokmannille. Ja poikakin matkalla totesi "Mennään kattomaan mitäs löytyy äiti lankaa". Awwww <3

Nalle-linjalla pysyttiin edelleen, tällä kertaa valitsin kolme kerää Taikaa:

Tarkkaa ideaa ei vielä ole, että mitä näistä teen, ehkäpä sukkia tai jotain pientä kivaa serkkuni tyttövauvalle, jonka on määrä syntyä loppuvuodesta.

Seuraavat "ostokset" saavat kyllä sellaisen haikeuden valtaan, että ei ole tosikaan. Viime perjantaina oli äidin hautajaiset ja samalla reissulla kävin viimeistä kertaa äidin lankakaapilla. Ihan hyvä, että iskä oli sanonut, että kannattaa ottaa langat vasta sitten, kun ollaan autolla liikkeellä. En nimittäin olisi saanut niitä junassa tuotua, vaikka luulinkin, että kai niitä on sellainen muovikassillinen.

Muovikassillinen osoittautuikin kolmeksi muovikassilliseksi ja yhdeksi pieneksi laatikoksi.

Hjertegarnin kassista löytyi melkoinen kasa Hjertagarnin Nissegarnia:

Tummanpunaista yksi kerä, kirkkaanpunaista kahdeksan täyttä kerää ja yksi 27-grammainen kerä, vaaleanharmaata kaksi kerää ja tummanharmaata seitsemän täyttä kerää ja nöttösiä 65 grammaa. Eli yhteensä 992 grammaa.

Minimanin kassista tupsahti muutama Miami-kerä:

Yhteensä 450 grammaa.

Samaan kassiin laitoin myös pienemmän kassin, joka piti sisällään Regian Stretch Coloria ja Novitan Ipanaa:

Regiaa löytyi kaksi täyttä kerää, eli 100 grammaa

Ipanaa oli vaaleanliilana 113 grammaa ja persikkaisena 73 grammaa. Nämä Ipanat olivat muuten aluperin minun. Luultavasti päätyvät vauvaneuleiksi, kun ovat niin ihanan pehmoisia.

Cittarin kassi puolestaan piti sisällään Nallea, Seiskaveikkaa, Rosea sekä kerän Vikingin Nordlysiä.

Nallea oli kolme täyttä kerää, kuten myös Veikkaa. Rosea oli tuo yllä näkyvä täysi kerä sekä pussillinen jämiä ja muutama keskeneräinen röyhelöhuivi. En vielä ole ihan varma, mitä noilla röyhelöillä tekisin, ne kun ovat viimeisiä äidin tekemiä käsitöitä. Tuskin raaskin niitä siis purkaakaan. Muut kuvassa näkyvät jämät ovat jotain Alizen pätkävärjättyä sekä Seiskaveikkaa ja Nallea niin yksivärisenä kuin Kukkaketonakin. Painoa jämillä 641 grammaa.

Musta laatikko oli myös varsinainen aarreaitta lankojen suhteen, vielä kun keksisi mitä tuollaisilla erikoislangoilla tekisi:

Kuvasta löytyy Cewecin röyhelöhuivilankoja, Marks&Kattensin vauvalankaa, Lidlin sukkalankaa sekä Novitan vanhoja klassikoita Tango Fania ja Palmaa. Keltaisessa kassissa on erinäisiä jämiä, jotka painavat 955 grammaa.

Hupsis, tulikin lihottua kerralla 6224 grammaa!

Mutta ensi kerralla esittelen sitten taas valmiita töitä, saan jokusen sata grammaa laihdutettua varastoa. :D

Neulomisiin!

rakkaudella,

manteliMinni

Muut korvas aika, minkä vei...

... sydäntä äidin konsaan ei. <3

Olen jo kahden viikon ajan joutunut herämään maailmaan, jossa minulla ei ole enää äitiä. Viime postauksessa kerroin lähteväni Turkuun ja tämän reissun aikana, eräänä iltana, äiti nukkui pois. En halua sanoa, että hän hävisi taistelun tai että syöpä vei hänestä voiton, koska en vain ajattele niin. Mielestäni kuolema on enemmänkin voitto; koskaan enää ei syöpä voi tehdä äidille pahaa, ei aiheuttaa kipua tai tuskaa.

Olen iloinen (jos nyt kuolemasta kuitenkaan voi koskaan iloita) siitä, että sain olla lähes loppuun asti hänen vierellään. Juuri viimeisen hetken aikana olin käymässä hänen huoneensa ulkopuolella, mutta uskon, että hän jollain tavalla tiesi minun olevan läsnä. Olen kiitollinen niistä monista reissuista - Karnaluks, Asuntomessut, teatterit... - jotka ehdimme vielä yhdessä tekemään. "Sitten kun" vaihtui muotoon "Nyt tai ei koskaan". Olen kiitollinen myös siitä, että olen itsekin jo äiti; pieni poikani pitää minut arjessa kiinni, äiti myös ehti nähdä hänet ja iloita lastenlapsistaan.

Eteen on tullut jo monta tilannetta, joissa olisin ennen välittömästi soittanut äidille. Nyt en enää voi. Ei sitä meinaa vielä oikein tajutakaan.

Rakkaus ja hyvä äidin malli jäävät. Kuten myös suru, kaipaus ja ikävä. Vielä pitkäksi aikaa.

Äiti saa onneksi lähteä viimeiselle matkalleen minun tekemäni unisukat jalassa. <3



"Tahdon susta kiinni pitää, vaikken sua oikeesti enää nää."



rakkaudella,

manteliMinni

Omatoimisella käsityöleirillä

Aluksi meinasin laittaa tämän postauksen otsikoksi (Käsi)työleirillä, mutta sitten ajattelin, että se olisi ehkä hieman liian raflaava. Minulla kun näin nuorena ihmisenä ei kuitenkaan onneksi ole minkäänlaisia omakohtaisia kokemuksia työleireistä. Olen lukenut viime aikoina Anne Frankin päiväkirjaa ja vaikka teksti onkin sujuvuudeltaan leppoisaa luettavaa eikä tähän mennessä ole tapahtunut mitään kovin dramaattista (ellei tietenkään "maan alle" pakoon lähtemistä lasketa), on kirja tullut uniini parikin kertaa. Esimerkiksi eräänä yönä näin unta, jossa Venäjä oli valloittanut Suomen ja olimme menossa valkoisilla skoottereilla joko pakoon valloittajia tai työleirille, en muista kumpaa. Matkalla vessataukoja oli vain harvakseltaan ja myös huoli omasta lapsesta oli kova. Mutta onneksi se oli vain unta, josta sain herätä omaan, turvalliseen arkeeni.

Työleirillä en siis tietenkään ole ollut, mutta käsityöleirillä kuitenkin. Viime Turun reissulle pakkasin mukaan materiaalit peräti kahdeksaan työhön ja itsekin jo naureskelin, että onkohan tuossa nyt "hieman" liikaa. Mutta kumma kyllä, kuudessa päivässä kaikki tulivat ainakin pientä säätöä vaille valmiiksi.

Ensimmäisen näistä kolmesta röyhelöhuivista aloitin junassa. Virkkaaminen on siitä mukava käsityö, että sitä voi tehdä, vaikka joutuisikin istumaan leikkivaunun liukumäen alapäässä odottamassa, että poika laskee päin lonkkaani, kun ei ilman äidin apua vielä uskalla laskea. Toisen huivin aloitin saman iltana perille päästyäni ja kolmannen varmaankin seuraavana päivänä, kun toinen valmistui. Ravelry-muistiinpanojen mukaan aloitin projektin 11.8. ja sain sen valmiiksi 13.8., joten kolmen päivän aikana virkkailin nämä. Koukku 7mm ja lankana jälleen kerran Rose, jota kului melko tarkalleen kolme kerää: ensimmäiseen huiviin 50, toiseen 47 ja kolmanteen 50 grammaa. Eli vain pieni nöttönen jäi. Ekan huivin jouduin jopa lopettamaan hieman kesken, kun lankaa ei riittänyt muutamalle viimeiselle silmukalle. Mutta ei sitä kyllä edes huomaa, jos ei osaa katsoa. Nämä huivit ajattelin antaa kiitoslahjoiksi pitopalvelun naisille, jotka osallistuivat ikimuistoiseen hääpäiväämme loihtimalla ihanat ja maukkaat ruoat. :-)

Kummityttöjen ponchoista ylijääneistä langoista tikuttelin vielä ponchojen kavereiksi beaniet. Ensimmäisen sain valmiiksi juuri reissuunlähtöpäivänä ja toisen sitten huivien valmistumista seuranneena päivänä. Puikot 4mm ja lanka kului taas aika tarkalleen loppuun; langankulutus 34 ja 33 grammaa. Toisesta beaniesta jäi puuttumaan pari kerrosta, koska lanka ei olisi riittänyt, mutta sitäkään ei kovin helposti huomaa. Ja kun pipo on menossa 8-vuotiaalle, ei onneksi pituuttakaan tarvitse olla yhtä paljon kuin aikuisen pipossa.

Bones-sukista ensimmäinen valmistui jo edellisellä reissulla, mutta jotenkin toisen saaminen alulle takkusi, niin että säästin sen suosiolla tähän kertaan. Ja aika sukkelasti se sitten valmistuikin, taisi mennä vähän toista päivää. Nämä sukat menevät kiitokseksi kaasolleni (Et Svante lue tätä tai ainakin esität sitten yllättynyttä!!), jolle hääni taisivat olla melkoinen urakka. Malli valikoitui yhteisen TV-suosikkimme, Bonesin mukaan. Olen muuten huomannut, että sarjan kymppikauden jaksot pyörivät nyt maanantai-iltaisin Maikkarilla. Olen kuitenkin tarkoituksellisesti jättänyt ne väliin, koska aion nautiskella jaksot ihan omaan tahtiini sitten, kun dvd ilmestyy. On jopa ollut kaason kanssa puhetta, että pitäisimme yhdessä jonkinsortin katselumaratonin. Lankana näissä tassunlämmittimissä on Nalle Taika, jota kului 87 grammaa. Käytin itselleni poikkeuksellisen ohuita puikkoja, 2,5-millisiä. Niillä sai kivan napakkaa jälkeä aikaiseksi ja taidankin kokeilla niitä jatkossakin Nallea neuloessani.

Mukaan reissuun pääsi myös jo Saarijärvellä aloittamani pipo. Tämäkin oli tosi joutuisa tehdä, mutta harmittavasti lanka loppui kesken resorin virkkaamisen. Edellinen samanlainen painoi 75 grammaa, joten ajattelin, että keränlopusta saisi vielä toisenkin. No eipäs ihan saanutkaan ja pipo sai odottaa valmistumistaan kotiinpääsyyn asti. 5mm koukulla Seiskaveikkaa kului 76 grammaa.

Seuraavien otusten vartalo-osat valmistuivat myös reissussa, itseasiassa auton takapenkillä istuskellessa (mies tuli hakemaan meidät Turusta). Silmiä ja nokkia sekä täytevanua ne joutuivat kuitenkin odottamaan eiliseen asti:

Pöllökaverukset menevät ystävälleni Epelle, joka tilasi ne kummilapsilleen. Vaikka Eppekin harrastaa neulomista, virkkaamisesta hän ei ole vielä kovin innostunut, joten ilomielin lupasin parit pöllöt pyöräyttää. Novita Miamia ovat kumpikin ja lankaa kului keltaiseen otukseen 68 grammaa ja vihreään 71 grammaa. Vanua nämä herrat ahmivat 82 ja 92 grammaa. Ohje löytyy Prinsessajuttu-blogista.

Näiden töiden myötä lankavarastoni olisi laihtunut 516 grammaa....

.... mutta meninpä taas käymään Prismassa ruokaostoksilla:

Miamit olivat tarjouksessa 1,95€/kerä. Nappasin pari kerää kutakin kiehtovinta väriä ja lisäksi pari yksittäistä kerää. Näille on kuitenkin melkein kaikille tarkoitus tiedossa; ne muotoutuvat pöllöiksi tai pöllöaiheisiksi tavaroiksi (niistä toivottavasti lisää vielä tämän vuoden puolella.) Kuvasta puuttuu yksi keltainen kerä (jonka otin käyttöön saadakseni noille yllä oleville pöllöille nokat), joten lankoja tuli lisää 550 grammaa. Mutta varastohan lisääntyi oikeastaan vain 34 grammalla, jess! :-D

Huomenna pitäisikin pakata sitten taas jo seuraava "leiriä" varten. Olen taas torstaina lähdössä pojan kanssa Turkuun, jospa siellä saisi taas paria KyJyä edistettyä. Nyt esittelemieni töiden myötä valmiina on jo kymmenen ja enää yksi aloitus puuttuu. Eli on jopa mahdollista saada suurin osa töistä ajoissa valmiiksi.


Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

Pitsiturnauskestävyys nollissa

Viime postauksen lopussa lupasin seuraavassa kirjoituksessa esitellä viimeiset kyhini. Vaan eipä se nyt ihan niin menekään. Perjantaina pelattiin Raumalla pitsiturnaus, jonka laitoin pyörimään tabletilla. Samalla ajattelin laittaa pingotukseen toiseksi viimeisen kyhin, pitsiliinan, jonka sain kuitenkin virkattua ajoissa valmiiksi heinäkuun puolella. Koskaan en ole pingotuksesta erityisesti tykännyt eikä minulla ole siitä siis kovin paljon kokemusta, joten hermot meni aika nopeasti. Jätin homman sikseen enkä turnaustakaan ehtinyt kauaa katsoa, kun lähetys katkesi. Mies oli sitä ruvennut katsomaan töiden lomassa työkoneeltaan ja kahdella laitteella ei voinut katsoa yhtä aikaa.

Ajattelin, että päivitän blogia seuraavan kerran vasta sitten, kun olen saanut liinan pingotettua, mutta kun toisenkin yrityksen jälkeen homma on yhä kesken ja valmiita töitä on kasaantunut jo muutama, halusin purkaa ne tänne, ettei jossain kohtaa tulisi taas kymmenen työn megapläjäyspostausta. Ja myös sen takia, että olen taas lähdössä Turkuun ja seuraava päivitysmahdollisuus olisi viikon päästä.

Sain äidiltä toissa Jouluna lahjaksi kuusi kerää turkoosia Rosea, jota olen hartaudella hillonnut lankavarastossani. Pitkään ajattelin tehdä siitä itselleni jotain, mutta en ollut saanut aikaiseksi. Nyt häiden jälkeen ajattelin käyttää kerät alta pois ja tehdä niistä kiitoslahjat kummitytöilleni, jotka olivat morsiustyttöinä (kutsukorttien väri oli hieman turkoosiin vivahtava vihreä, joten mielestäni väri sopii mainiosti):

Tikuttelin kummallekin tytölle ponchon. Puikot 5mm ja langankulutus 118g/kpl. Lankaa jäi vielä vajaa pari kerää, joten työn alla on vielä pipot settiin mukaan. Toinen pipo onkin jo valmis ja toinenkin jo puikoilla.

Kolmas valmistunut työ menee joulupukin säkkiin joko mieheni siskolle tai isoveljen avovaimolle:

Virkatun pipo ohje löytyy Ravelrysta nimellä Unforgettable hat. 5-millisellä koukulla kului Seiskaveikkaa 75 grammaa. Sain tämän valmiiksi viime lauantaina katsellessani pojan riemua erilaisissa pomppulinnoissa Saarijärvellä sijaitsevassa Puuhapuisto Veijarissa. Täytyy kyllä kehua tuota paikkaa; oli monenlaista pomppulinnaa ja muuta tekemistä sekä eläimiä. Kuulimme paikasta vasta vähän aikaa sitten ja harmittaa, ettei tänä kesänä ehditä sinne uudestaan. Mutta tosiaan tuo pipo tuli siellä valmiiksi ja ehdin aloittaa seuraavankin. Olin kyllä luvannut miehelle, etten ota neuletta mukaan, mutta kummasti oli vaatekassin pohjalle unohtunut tuo virkkuu. ;-D

Nyt täytyykin rientää pakkaamaan Turun reissua varten ja valita sinne mukaan otettavat neuleet.



Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni