keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Voi Joulupukki, minkä teit!

Valkoparta vanha ukki oli taas meilläkin päin liikkeellä jouluaattona. Häntä ei tosin varsinaisesti näkynyt, poika ei ehkä moisesta mitään vielä ymmärtäisi, pelästyisi vain. Mutta itsekin sain aika kivasti paketteja. Niitä kotona paikoilleen laittaessa tuli kyllä sellainen fiilis, että vähempikin riittäisi ja ensi jouluna voisin itsekin ihan hyvin ottaa vastaan edellisessä postauksessa kuvailemani kaltaisia lahjoja. Tai sitten vain lankoja nuttujen ja myssyjen tekoon. Nimittäin harmittaa hieman, että Nallea ei suositella nuttulangaksi, se kuulemma kutittaa ihoa vasten. Sitä kun varastossani olisi runsaasti ja suositeltavaa Woolia ei ollenkaan. No, kai tästä sitten jossain vaiheessa vuotta voisi lankakauppaan piipahtaa. ;-)
   Viimeistään Pukin antimet romuttivat lankavarastoni laihdutuksen lopullisesti. Sain lahjaksi edellisessä pidemmässä postauksessa mainitsemani langat ja vielä hieman lisää:

Tämä oli kyllä lahjoista suloisin. Ihan itse nämä kerät bongasin Prisman alelaarista ja käskin avomiehen laittaa pakettiin. Pakettitarraan hän oli sitten kirjoittanut "Hei beibi nyt neulotaan T:Pojat" Awww. <3


Sain äidiltä ja iskältä joululahjaksi ihanan Marimekon laukun ja sen sisään oli piilotettu kuusi kerää turkoosia Rosea. Näistä voisi tehdä jotain kivaa ihan vain itselle.


Sain vielä yhden kerän Rose mohairia, kivan näköistä vanhaa roosaa, jolle kuva ei oikein tee oikeutta. Tästä ajattelin neuloa avomiehen siskolle synttärilahjaksi pipon.

Turussa ollessani pohdimme äidin kanssa, mitä tekisimme lahjaksi isoveljen avovaimon äidille, joka täyttää tässä kuussa 60 vuotta. Päädyimme siihen, että äiti virkkaa röyhelöhuivin ja minä neulon baskerin. Langaksi valikoitui äidin varastosta tummanpunainen Rose:

Tälle kerälle on sentään siis käyttötarkoitus jo olemassa, jee. :-D Tulipa muuten jännän taiteellinen otos, kun otin kuvan mustaa tuolia vasten salamalla.

Toivoin isoveljeltäni joululahjaksi Ravelrysta Happypotamus-ohjetta. Sainkin sitten kansion, jossa oli tuo ohje tulostettuna; yli kolmekymmentä sivua, huhhuh! Veli hieman epäili, saisinko ohjeesta mitään tolkkua. Mutta yritän yllättää hänet ensi Jouluna ja tehdä veljenpojalle lahjaksi iloisen hipon. Sitä varten pitikin sitten Cittarista (tarjouksesta tietenkin) ostaa tummanvihreää Pikkusiskoa:

Pikkusiskon seuraksi ajattelin käyttää Minikeriä, jotka sain viime Jouluna lahjaksi.

Vuoden viimeiset lankaostokset tein eilen, vuoden viimeisenä päivänä:

Olen tekemässä äidille 60-vuotislahjaksi Dominoneuleista peittoa ja sitä varten piti ostaa vielä muutama kerä ruskeaa Isoveljeä. Kävimme moikkaamassa anoppia hänen työpaikallaan Palokan Prismassa ja siellä olikin alennettu joitakin lankoja, mutta tarvitsemaani Isoveikkaa olikin vain enää yksi kerä. Toki se lähti mukaan, mutta sitten piti vielä tehdä lenkki Seppälän Prisman kautta, josta ostin kolme kerää lisää. Toivottavasti nyt riittää; peitosta on jo viides kaistale menossa.

Lahjoihin vielä palatakseni, ehdoton helmi oli kyllä tänä Jouluna tämä:

Sain äidiltä turkoosista Rosesta neulotun villapaidan! Tämä oli ihana yllärilahja, vaikka jotain aavistelinkin, kun lueskelin äidillä lainassa ollutta Novita Kevät 2011 -lehteä, johon hän oli tehnyt ohjeen kohdalle muistiinpanoja. Aika hyvin oli äippä onnistunut; juuri sopivan kokoinen ilmaan mitään sovituksia tai mittauksia.

Toki olen pari pientä juttua saanut valmiiksikin, ettei varaston laihduttaminen ihan hunningolla sentään ole:

Kun olin saanut joululahjat valmiiksi (tai siis jättänyt yhden kesken; yritän tehdä sen valmiiksi tänä vuonna, joskus) pari päivää ennen aattoa, oli nälkää tehdä jonkinlainen pieni välipalatyö. Jonkin aikaa olin katsellut sillä silmällä lankakorin pohjalla pyörinyttä vajaata kerää Novita Cristalia. Siitä virkkasin sitten Novita Kevät 2011- lehdestä löytyneellä ohjeella pipon, joka menee kummityttöni isosiskolle synttärilahjaksi keväällä. Luulin, että olisin saanut tästä ajanvietettä välipäiviksikin, mutta mokoma valmistuikin kahdessa päivässä. Koukku 5mm, langankulutus 57 grammaa.

Isäni aloitti pari päivää sitten kahden kuukauden työpätkän kirkkoherran viransijaisena eräässä seurakunnassa ja päätin tehdä hänen edeltäjälleen, nyt eläkkeelle jääneelle kirkkoherralle, pipon lahjaksi jo hyvin tutuksi tulleella Cousteau-ohjeella. Lankana Nalle, puikot 3mm. Langankulutus noin 56 grammaa. Jouduin hieman arvioimaan tuota langankulutusta, sillä tein pipon vanhempieni luona Turussa, eikä heillä ole vaakaa, jolla olisin voinut työn punnita. Joten punnitsin yli jääneen langan nyt kotona. Vaaka näytti 44 grammaa, joten sadan gramman kerästä on kulunut 56 grammaa.

Lopuksi vielä lyhyt yhteenveto vuodesta 2013 käsitöiden osalta:

- Ravelryn mukaan aloitin 90 työtä, joista sain valmiiksi 79 (tähän ei lasketa niitä töitä, jotka aloitin ja olen sittemmin jo purkanut)

- Kulutin lankaa 5949 grammaa

- Annoin pois lankaa 285 grammaa

- Ostin/sain lankaa 8685 grammaa

- Lankavarastoni kasvoi siis 2451 grammalla!


Tästä onkin hyvä lähteä uuteen neulevuoteen 2014. Tarkoitus olisi taas jokunen kuukausi pitää langanostolakkoa. Ja onneksi nyt voin nollata tuon laskurini, siis siten että lähtökohta on 0 grammaa ostettua lankaa ja jokainen valmis työ saattaa varastoa miinukselle. Toki varasto on melkein 2,5 kiloa suurempi kuin vuosi sitten. :-D Aion kuitenkin jossain vaiheessa myös verrata viime vuoteen, että missä vaiheessa varasto on pienentynyt myös siihen verrattuna.

Neulerikasta ja puikkojen kilinän täyttämää vuotta kaikille!


rakkaudella,

manteliMinni

5 kommenttia:

  1. Kivoja käsitöitä! :) Minä teen kyllä nuttuja Nalle-langastakin, omat lapseni ovat ihan hyvin pystyneet pitämään vauvana Nallesta tehtyjä neuleita, ja eihän niitä nuttuja välttämättä pidetä suoraan ihoa vasten. Ne nuttuohjeethan on Nallelle, ja jos se olisi täysin sopimaton lanka, niin kyllä kait ne nuttujen vastaanottajat olisivat sen ohjeeseen muuttaneet ja siitä isoon ääneen ilmoittaneet. Mukavaa tätä vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei taas! Kysyin tuota Nalle-lanka -asiaa Pirkko Tuppuraiselta Etiopiasta, ja hän vastasi, ettei yksikään äiti ole valittanut, että Nalle-langasta tehty nuttu olisi ollut jotenkin epäsopiva vauvalleen. Eli niitä nuttuja voi ihan huoletta Nallesta tehdä. :)

      Poista
    2. Kiitos kovasti tästä tiedosta! Kävinkin jo blogisi puolella kommentoimassa. Nyt vaan siis puikot suihkimaan ja nuttuja tehtailemaan. :)

      Poista
  2. Äitisi tekemä villapaita on tosi kaunis! Täälläkin päässä lankavarasto lihoi joulun päivinä pari kiloa, joten voinemme yrittää järjestää vuonna 2014 jonakin yhteisenä vapaahetkenä Jyväskylä-Turku-akselilla tapaamisen parhaaseen Pasila-aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari kiloa??! Hyi hyi Eppe, sähän olet aina ollut meistä se kurinalaisempi. :-D Kyllä, tapaaminen järjestetään. Lääkkeet!

      Poista