perjantai 5. joulukuuta 2014

Olenkohan minä nero?

Ei, enpä taida olla. Otsikko viittaakin lähinnä Kummeli-jaksoihin vuodelta 1997. Mutta pienen nerouden pilkahduksen koin tänään pohtiessani kummilasteni joululahjoja. Koska aikaa aattoon on enää vajaa kolme viikkoa ja juuri käväisin Varsinais-Suomessa, en ehtine viedä lahjoja paikanpäälle itse. Joten yritän viikonloppuna saada paketit kasaan ja lähetettyä äidille, joka voi ne jakaa eteenpäin. Jokaiselle kolmelle lapselle minulla on kaksi pakettia, yksi itse tehty ja yksi kaupasta ostettu. Muuten homma olikin jo hyvässä vauhdissa, päänvaivaa tuotti enää kummipojan itsetehty lahja. Jo maaliskuussa aloittelin hänelle kerhokassia Novitan ohjeella. Sen piti valmistua huhtikuussa synttärilahjaksi. Esteeksi tulikin käsityötekniikoiden inhokkilistani kakkonen (ykkönenhän on saumojen ompelu) eli nyörin tekeminen. Synttärit tulivat ja menivät, joten päätin tehdä kassin valmiiksi joululahjaksi. Mutta edelleenkään nyörien tekeminen ei napannut. Melkein jo päädyin kaivamaan valmiiden töiden varastosta alunperin sytomyssyksi virkkaamani pipon, kunnes muistin, että annoin viime jouluna kummipojalle pipon. Tylsää. Mutta sitten pieni lamppu syttyi päässäni. Hahaa, käsityökaapissahan oli vielä yksi käyttämätön Ikean Kråkris-sisätyyny!

Ja niin kerhokassista sukeutuikin pehmoinen tyyny. Puikot 4mm, lanka Miami, jota kului 94 grammaa. Tehty siis Novitan kerhokassin ohjeella.

Nerouden vastapainoksi olen jatkanut myös aivottomien neuleiden linjaa. Tällä kertaa puikoilta pääsi taas 2o2n-kaulahuivi, jolle annoin Ravelryssa nimen Aivot narikkaan 4.

Lankana Nalle, jota kului 141 grammaa. Puikot 3,5mm. Tämä menee pukinkonttiin appiukkoa varten. Ajatuksena on, että koska tänä vuonna emme ehtineet tehdä isovanhemmille pojan kuvalla varustettuja lahjoja, saisi pappa lämpimän kaulahuivin, jota voi sitten käyttää talven tuiskuissa vaikka pojan kanssa lenkillä ollesssaan.

Joululahjapajaa olisi tarkoitus pyörittää vielä muutaman työn verran, mutta katsotaan nyt, mitä ehditään.



Neulomisiin!


rakkaudella,

manteliMinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti