torstai 15. tammikuuta 2015

Kaksin aina kaunihimpi

Kuten viime postauksessa mainitsin, annoin puikoille pienen lepotauon ja otin käteeni koukun. Crochet Grocery Bag -ohje on jo sen verran tuttu, että työ sujuikin yllättävän joutuisasti ja valmistui jo samana päivänä:

Koska lankaa vielä riitti, oli seuraavana päivänä aloitettava toinen samanlainen, joka myös valmistui aloituspäivänä. Lankana Poppelin loppuunmyynnistä kesällä hamstraamani Drops Paris, jota kului 5mm koukulla ensimmäiseen kassiin 102 grammaa ja toiseen kassiin 101 grammaa. Kummallekin kassille on jo saajakin tiedossa. Toinen menee synttärilahjaksi pojan kummitädille (hän toivoi verkkokassia villapaitansa säilytykseen) ja toisen annan ystävänpäivälahjaksi ystävilleni, jotka odottavat kevätvauvaa. Lahjaa aion täydentää meillä jo pieneksi käyneillä vaipoilla. Kassit ovat muuten JyJu-työni nro 11 ja 12.

Seuraavat JyJuni lasketaan vain yhdeksi työksi, koska ensiksi valmistuneella mokomalla ei ollut painoa kuin 47 grammaa ja sille piti neuloa vielä jotain kaveriksi:


Tikutin Cousteau-pipon kaulaliinasta yli jääneestä langasta eli Nallesta. Puikot 3mm. Pipo menee lahjavarastoon, ehkä jopa Jouluun asti, jos sopivaa päätä ei löydy sitä ennen.


Tämä pipo (ohje omasta päästä) puolestaan päätyy oman kultani päähän, luultavasti ystävänpäivänä. Puikot 3mm ja lankana Gjestal Janne, jota kului 44 grammaa.

Tämän vuoden osalta lankalaihdutukseni on lähtenyt aika lupaavasti käyntiin: varastoni on jo yli 700 grammaa miinuksella! Ja vuotta on kulunut jo kaksi viikkoa, enkä ole ostanut grammaakaan lankaa. Tosin ajattelin käväistä tänään Cittarissa ja siellä on Roset aika hyvässä tarjouksessa. Toivottavasti ovat loppu, kun pääsen sinne... ;-)

Koska olen nyt oppinut tekemään blogiin erillisen sivun, lisäsin tuonne sivupalkkiin sivun, johon listaan tänä vuonna lukemani kirjat. Toistaiseksi lista on aika lyhyt, mutta eiköhän se siitä kasva.



Neulomisiin!



rakkaudella,

manteliMinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti