Kiva yhdyssanahirviö, eikö vain? Mutta kuvaavampaakaan otsikkoa on vaikea keksiä postaukselle, jossa käyn läpi viimeisen kahden kuukauden aikana lukemiani kirjoja.
Sitten viime näkemän olen kahlannut läpi kolme teosta. Kaksi niistä,
Pyhimyksen hauta ja
Pyhät luut, ovat Kathy Reichsin kirjoittamia. Kovin syvällistä analyysia en osaa niistä rakentaa, mutta toteanpa vain, että jos tuon tyylisuunnan kirjallisuudesta pitää, ovat nämäkin kirjat tutustumisen arvoisia. Viihdettä ja jännitystä sopivassa suhteessa. Tosin, tuon ensimmäisen suhteen varoituksen sana: jos omaat vahvan uskonnollisen vakaumuksen, kannattaa harkita lukemista hieman. Kirjan tapahtumat ja niiden keskiössä olevat arvoitukset voivat nimittäin hieman "silittää vastakarvaan".
Viimeisimpänä, vaan ei todellakaan vähisimpänä, lukemieni kirjojen joukkoon liittyi Charlotte Brontën klassikko
Kotiopettajattaren romaani. Sen löysin joskus aiemminkin mainitsemastani 100 kirjan listasta. Toki yli 500-sivuiseen, 1800-luvulla kirjoitettuun teokseen tarttuminen arvelutti hieman aluksi. Mahtaisinko jaksaa lukea moista, vaikka kuinka olenkin kirjallisuutta opiskellut? Sitten kuitenkin hoksasin, että se tuskin voi tyyliltään kovin paljon poiketa suosikkini Kaari Utrion epookkiromaaneista.
Alkuun en kyllä innostunut ollenkaan. Jane Eyren lapsuudesta ja varhaisista nuoruusvuosista kertovat luvut tuntuivat kovin tahmeilta ja puuroisilta. Jahas, taas tällainen "voi maailman hylkäämää orporukkaa, jota kukaan ei rakasta" -tarina. En onneksi luovuttanut ja pääsin vihdoin kohtiin, jossa Jane saa työpaikan kotiopettajattarena ja kohtaa herra Rochesterin. Kohta Jane huomaa rakastuneensa korviaan myöten. Kirja ei kuitenkaan ollut vielä puolivälissäkään, joten mutkia matkaan taitaa olla luvassa. Saako Jane vastakaikua tunteilleen ja miten käy mahdollisen rakkauden? Hah, sitäpä en kerro, lukekaa itse. Ette varmasti kadu.
Charlotte Brontëa on kehuttu siitä, kuinka elävän ja uskottavan hän sai Janesta kirjoitettua. Herra Rochesterin hahmoa ei taas ole kehuttu niinkään paljon. Joka tapauksessa teos on nostettu kirjallisuuden klasikkojen joukkoon, eikä suotta. Vielä tänäkin päivänä, lähes 170 vuotta ilmestymisensä jälkeen, se on lukukelpoinen ja vaikuttava teos. Kaikennielevän rakkauden ja itsekunnioituksen ja omien rajojensa kunnioittamisen teemat ovat ajattomia.
Ja tiedättekö muuten sen tunteen, kun lukee jotain kirjaa, joka on monta kertaa vanhempi kuin sinä itse tai joka on seissyt kirjahyllyssä (joko omassasi tai kirjaston) vuosikausia ja vasta hiljattain olet saanut tartuttua siihen? Ja sitten kun luet ja lumoudut kirjan esittämästä maailmasta tulet ajatelleeksi, että "vau, nämä sanat ja tapahtumat ovat olleet koko ajan olemassa näiden kansien välissä juuri tällaisina enkä ole tiennyt siitä mitään!". Näin kävi minulle myös
Kotiopettajattaren kohdalla. Ja koen muutenkin hyödylliseksi sen, että olen nyt tuonkin kirjan lukenut, tunnen myös pienoista ylpeyttä siitä, että nyt tiedän, mistä puhutaan, jos tuo teos jossain mainitaan.
On pojan iltapalan aika ja taidan samalla tarttua "työn alla" olevaan Raymond Chandlerin
Syvään Uneen, joka myös on sillä kirjalistalla. Olen myös aloittanut bookcrossing-hyllystä löytämäni
Da Vinci Coden, joka on tällä hetkellä pihalukemisena (lähinnä sen takia, että kirja oli eräässä kassissani, josta löytyi myös kohtalaisessa mätänemisvaiheessa olevia matkaeväitä jokusen viikon takaa.)
Lukemisiin!
rakkaudella,
manteliMinni
